Kuopion Matkailupalvelun toiminta lopetetaan

Kuopion Matkailupalvelu-yhtiön toiminta loppuu. Kaupungin omistama yhtiö ajetaan alas, koska sillä ei ole enää liiketoimintaa.

Kuopio
Mies selailee matkailuesitteitä.

Kuopion Matkailupalvelun hallitus on päättänyt lopettaa Matkailupalveluyhtiön toiminnan. Matkailupalvelu ja markkinointiyksikkö ovat tehneet osin päällekkäistä matkailun markkinointityötä.

Kuopion Matkailupalvelun hallituksen puheenjohtajan Mikko Mäntyniemen mukaan Kuopion matkailupalveluosakeyhtiö ei ole enää tarpeellinen, koska osakeyhtiö ei enää omista mitään eikä sillä ole liiketoimintaa.

Mäntyniemi sanoo, että matkailutoimintojen integroiminen yhteen tuo paljon hyötyä. Jatkossa Kuopion kaupungin markkinointipanostukset kohdistuvat entistä selkeämmin myös matkailuun.

- Enemmän ihmisiä, enemmän tekijöitä. Myös alueen eri matkailutoimijat saavat nykyistä parempaa palvelua kaupungilta.

Mikko Mäntyniemen mukaan Matkailupalvelun nykyiset työntekijät jatkavat kaupungin tai muiden organisaatioiden palveluksessa, he eivät varmasti jää työttömiksi.

Kuopion Matkailupalvelu on ollut viime vuosina muutoksen tuulissa. Yhtiössä oli vielä pari vuotta sitten yli 20 työntekijää, nyt heitä on yhdeksän. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna noin 2,3 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos jäi 450 000 euroa miinukselle.

Viime vuosina tappiota tuli muun muassa Rauhalahteen rakennetusta perhepelipuisto Hoksopolista.