Lapsuus on menetetty vain kerran - valokuva antaa arvoa ja armoa

"Maailman ihanin tyttö" -projektin Miina Savolainen tiesi löytäneensä oikean työkalun, kun jätti sanat ja otti tilalle valokuvan. Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja antaa kasvot armolle ja hyväksynnälle.

Kotimaa
Miina Savolainen
Ville Välimäki / Yle

Kun sosiaalikasvattaja Miina Savolainen työskenteli lastensuojelussa, hän ajatteli, että tärkeämpää työtä ei ole olemassa.

- Sellaisen lapsen haavat ovat syviä, joita on sanallisesti piiskattu. Sanoilla ei aina voi tavoittaa sosiaalityön ydintä; alemmuuden kokemukset ja tunteet ovat abstrakteja asioita, joita on vaikea kertoa ulos. Monella kovia kokeneella lapsella on kokemus omasta näkymättömyydestä. Silloin sanat eivät voi toimia, ja samalla koko työltä putoaa pohja.

Tästä oivalluksesta alkoi valokuvaprojekti "Maailman ihanin tyttö", jonka aikana Miina Savolainen kuvasi lastenkodissa olevien tyttöjen haurasta matkaa kohti aikuisuutta ja itsensä hyväksymistä. Kuvien takana on yli 200 000 ajokilometriä, 70 000 filmiruutua ja kymmenen vuotta.

Lapsuus on menetetty vain kerran ja sitä ei saa koskaan takaisin.

Miina Savolainen

Voimauttavan valokuvan näyttelyt ovat koonneet kotimaassa yli 80 000 kävijää ja kirja on Suomen kaikkien aikojen menestynein valokuvakirja.

Miina Savolaisen työ on antanut kasvot hylkäämistä ja arvottomuutta kokeneille lapsille ja nuorille.

- Sen olen työssäni huomannut, että kärsimys ei jalosta ketään. Lapsuus on menetetty vain kerran ja sitä ei saa koskaan takaisin.

- Huonoista kokemuksista jää valtava vaje, jonka paikkaamisessa menee usein koko aikuiselämä. Nämä ovat valtavan suuria asioita, muistuttaa Miina Savolainen.

Tunteiden siivouksella siistiä sisätyötä

Vaikeissa oloissa kasvaneiden lasten ja nuorten auttaminen on rankkaa työtä, jota vaivaavat resurssipula ja isot asiakasmäärät. Koska tulevaisuus ei lupaa lisää tekeviä käsiä, tarvitaan ajattelun muutosta.

- Nyt tarvitaan eettistä ja laadullista kehittämistä. On hyvä ymmärtää, että kurjuuden ketju voi olla pitkä, ja omien vanhempienkin oma osa on usein ollut huono.

Lapsen täytyy jostakin saada kokemus siitä, että hänen rakkautensa ja olemassaolonsa on tärkeä edes jollekin.

Miina Savolainen

- Jos lapselta on puuttunut arvostava peili itselle, ei ole myöskään kykyä toimia vastavuoroisesti toisten kanssa. Lapsen täytyy jostakin saada kokemus siitä, että hänen rakkautensa ja olemassaolonsa on tärkeä edes jollekin, ja sen täytyisi näkyä hoitotyössä. Lapsen ja nuoren täytyy saada kokemus siitä, kuinka voi omalla olemassaolollaan olla tärkeä edes yhdelle ihmiselle.

- Hoitotyössä ajatellaan usein, että on helpompi siivota tunteensa pois ja tehdä "vain työnsä". Uskon, että se, joka uskaltaa välittää ja näyttää myös tunteensa, tekee työnsä helpommaksi myös itselle. Kohtaaminen saa jättää jäljen, ja sen voi sanoa. Tavallinen kohtaaminen koulussa opettajan ja oppilaan välillä - olipa se hyvässä tai pahassa - on osa lapsen identiteettityötä ja tärkeä osa sitä. Näiden tilanteiden merkitystä ja lapsen katsomista arvostavassa ja kunniottavassa valossa ei voi liikaa korostaa, sanoo Miina Savolainen.

Arvokkuus ei kasvassa tyhjässä

Varsinkin lastensuojelutyössä erilaiset neuvottelutilanteet ovat täynnä valta-asetelmia ja valmiiksi luotuja ennakkokäsityksiä.

- Valmiit diagnoosit vievät jo aluksi pohjan siltä, että asiakas saisi olla oman tarinansa päähenkilö ja kertoa mitä tarvitsee ja haluaa. Päähenkilön pitäisi saada kertoa mikä on merkityksellistä ja mitä tapahtuu.

- Ammattilaisen pitäisi kyetä tarjoamaan asiakkaalle arvostava peili ja hyväksyvä katse, jonka suojissa asiakas voi edetä. Ilman arvokkuuden tunnetta ihminen ei voi elää, eikä kenenkään arvokkuus kasva tyhjässä, lataa Miina Savolainen.

Jos ihmisellä ei ole arvokkuuden tunnetta, hän voi kääntää sen sisäänpäin ja turvautua itsetuhoisuuteen ja masennukseen. Arvottomuus voi näkyä myös ulospäin väkivaltana tai toisten ihmisten alistamisena ja lyttäämisenä , muistuttaa Miina Savolainen.