Veronpalautukset sähköistivät kaupat

Verokarhu muisti keskiviikkona yli kolmea miljoonaa veronmaksajaa palautuksilla. Moni suuntasi heti jouluostoksille palautusrahat taskussaan.

Kotimaa
Joululahjojen paketointia
Yle

Lahden Sokoksen paketointipöydän ympärillä kävi iltapäivällä kova kuhina. Paketoija Laura Hämäläinen kertoo käärineensä joululahjoja papereihin hiki hatussa.

- Huomaa, että ihmiset ovat saaneet tänään veronpalautukset. Töitä riittää koko päiväksi.

Tuula Kärkkäinen oli ostamassa kummipojalleen joululahjaa ennen töihin menoa. Veronpalautukset jäivät saamatta, mutta lahjojen ostamiseen se ei vaikuta.

- Ensimmäinen joululahja on nyt ostettu, joten alussa ollaan vielä, Kärkkäinen naurahtaa.

Hänen mukanaan ostoksilla ollutta Pirjo Ruhasta verokarhu muisti keskiviikkona palautuksilla. Rahat hän aikoo käyttää jouluostoksiin.

- Lahjat ovat vielä ostamatta. Pitäisi ryhtyä kiireellä hommiin.

Marja Väisänen etsi vielä lahjaa lapsenlapsilleen. Väisänen on yksi yli kolmesta miljoonasta veronmaksajasta, jonka tilille tupsahti keskiviikkona palautuksia.

- Sain ihan hyvät rahat. Varmaan hieman tulee shoppailtua, Väisänen toteaa.