Heinäluoma pitää kansanedustajien palkkioiden leikkaamista selvänä

Puhemies Heinäluoma luonnehtii presidentti Niinistön toivetta palkkionsa laskemisesta hyvin terveelliseksi ratkaisuksi ja toivoo suurituloisten ottavan siitä mallia.

Tuloale
Eero Heinäluoma työhuoneessaan työpöytänsä takana.
Eero Heinäluoma työhuoneessaan marraskuussa 2012.Yle

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) väläyttää kansanedustajien palkkioiden laskua. Hänen mukaansa on selvää, että kansanedustajat ottavat mallia ministereistä ja presidentistä.

Nykyinen hallitus alensi ministereiden palkkoja heti kautensa alussa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti puolestaan valtioneuvoston kansliaan viime perjantaina kirjeen, jossa hän esitti palkkioonsa viidenneksen leikkausta.

Heinäluoma kertoo Yle Uutisille saaneensa sekä eduskuntaryhmien ryhmäjohtajilta että yksittäisiltä kansanedustajilta yhteydenottoja, joissa toivotaan, että kansanedustajien palkkioratkaisu olisi yhdenmukainen ministereiden ja presidentin palkkioratkaisuiden kanssa.

- Kansanedustajilta tulleen palautteen vuoksi pidän selvänä, että eduskunta seuraa ministereiden ja presidentin linjaa palkkioiden määräytymisessä. Elämme nuukuuden aikoja ja on hyvin mahdollista, että keväällä joudutaan tekemään uusia talouden tasapainotuspäätöksiä. Niin poliittisen johdon kuin yritysjohtajien esimerkillä on tässä tilanteessa merkitystä, Heinäluoma sanoo.

- Poikkeuksellisessa tilanteessa on perusteltua, että ryhmänjohtajat voisivat yhteisesti ottaa kantaa asiaan. Tähän tarjoutuu mahdollisuus heti helmikuun alussa, kun eduskunta on järjestäytynyt uusia valtiopäiviä varten, Heinäluoma toteaa.

Kansanedustajien palkkioista päättää ulkopuolinen palkkiotoimikunta. Heinäluoma uskoo toimikunnan kuuntelevan kansanedustajien viestiä ja laskevan palkkioita.

- Tänä aikana kysytään oikeudenmukaisuuden perään. Taakanjaon on oltava suhteessa kunkin voimavaroihin. Oikeudenmukaisuudessa on kyse paitsi palkkaratkaisuista ja palkkaerojen suuruudesta, myös veroratkaisuista. Enemmän voimavaroja omaavien on perusteltua osallistua talouden vaikeassa vaiheessa suuremmalla osuudella yhteiskunnan palvelujen rahoittamiseen, sanoo puhemies Heinäluoma.

Presidentti Niinistön toivetta palkkionsa laskemisesta Heinäluoma pitää hyvin terveellisenä ratkaisuna ja toivoo suurituloisten ottavan siitä mallia.

- Viestii siitä, että ahneuden yhteiskuntaa vastaan voidaan taistella esimerkin voimalla, Heinäluoma sanoo Yle Uutisille.