Perussuomalaiset riitelevät yhä puoluelogostaan

Perussuomalaiset eivät anna periksi logokiistassa, jonka vastapuolena on liperiläismies. Puolue haluaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta täydet käyttöoikeudet tunnusmerkkiin.

politiikka
Pekka Sivosen lapsuudessa tekemä logo ja Perussuomalaisten logo rinnakkain.
Pekka Sivosen lapsuudessa tekemä logo ja Perussuomalaisten logo rinnakkain.Heikki Haapalainen / Yle

Perussuomalaiset ja liperiläismies vääntävät edelleen kättä puoluelogosta.

Liperiläisen Pekka Sivosen mukaan PerusS-tunnusmerkki on täysin hänen käsialaansa. Perussuomalaiset ovat eri mieltä ja haluavat täydet käyttöoikeudet logoon. Nyt käyttöoikeus on osittainen patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen mukaisesti.

Pekka Sivonen kertoo kehittäneensä puolueen logoa muistuttavan PietuS-tunnusmerkin jo lapsena. Myös varsinainen nyt perussuomalaisilla käytössä oleva puoluelogo on Sivosen mielestä hänen tavaramerkkinsä. Sivonen toimi aikanaan puolueen vaalipäällikkönä.

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta kerrotaan, että juttu on edelleen vireillä eikä päätöksentekoajankohdasta ole vieläkään tietoa. Oikeudesta myönnetään, että tavaramerkkiasioiden käsittelyajat ovat pitkiä. Perussuomalaisten logokiista on ollut vireillä jo liki kaksi vuotta.