Maitotölkin kokoinen suomalaissatelliitti pian avaruuteen

Lähtölaskenta tapahtuu on ensi vuonna Etelä-Amerikassa. Suomen uudessa avaruusstrategiassa painotetaan muun muassa satelliittiteknisten sovellusten kehittämistä.

Kotimaa
Havainnekuva Aalto-1 -satelliitista.
Havainnekuva Aalto-1 -satelliitista. Satelliitti on maitopurkin kokoinen ja painaa noin kolme kiloa.Jaan Praks / Aalto-yliopisto

Suomen uusin avaruusstrategia ulottuu vuoteen 2020 asti. Strategiassa muun muassa linjataan, millaiseen avaruustekniikkaan julkista tukea kannattaa suunnata.

- Aiemmista projekteista poiketen nyt on tehty selkeitä valintoja, mitkä ovat osaamisen kärkiä. Niitä ovat muun muassa arktisilla alueilla hyödynnettävä satelliittitekniikka ja avaruustutkimuksen tason nosto ja sen hyödyntämisen lisääminen, kertoo Tekesin yksikönpäällikkö Kimmo Kanto.

Arktisten alueiden markkinarako piilee siinä, että ilmaston lämmetessä jäätiköt sulavat ja uusia liikennöinnintireittejä ja luonnonvaroja tulee hyödynnettäviksi. Arktisilla korpimailla voi olla suomalaiselle satelliittitekniikalle käyttöä.

- Satelliitit tarjoavat erinomaisen välineen tuottaa tietoliikennepalveluita, kartoittaa ympäristöä arktisilla allueilla ja välittää paikannus- ja navigointisignaaleja.

Sinivalkoinen satelliitti odottaa lähtölaskentaa

Kouriintuntuva näyte uudenlaisesta avaruustutkimuksesta saadaan ensi vuonna, kun maata kiertävälle radalle lähetetään ensimmäinen suomalainen satelliitti, Aalto 1. Tutkimusjohtaja Heikki Saari VTT:stä on ollut projektissa mukana vuodesta 2010 eli alusta saakka.

- Tähän saakka suomalaisten osuudet ovat aina olleet instrumentteja tai instrumenttien alijärjestelmiä. Koskaan aikaisemmin suomalaiset eivät ole tehneet koko satelliittia, Saari kertoo.

Vain nelisen kiloa painavaa, maitotölkin kokoista satelliittia rakentavat Aalto-yliopiston opiskelijat. Budjetti on pari miljoonaa euroa.

- Yksi päätavoitteista on oppiminen. Suomalaiset avaruusyritykset saavat hyvin pätevää työvoimaa näistä uusista opiskelijoista, jotka ovat ihan käytännössä saaneet aikaan satelliitin, joka laukaistaan ja joka tuottaa vielä hyödyllistä tietoa, Saari sanoo.

Suomalaisinnovaatiot käytännön testiin

Pienessä satelliitissa kokeillaan suomalaisen avaruustekniikan innovaatioita, muun muassa VTT:ssä kehitettyä pientä spektrikameraa ja Ilmatieteenlaitoksessa kehitettyä sähköpurjetta.

- Se on laite, jolla voidaan saada työntövoimaa satelliittiin käyttämällä hiukkassäteilyä. Tämä mahdollistaisi sitten uudenlaisen rakettimoottorin. Tavoite on osoittaa, että tämä periaate toimii ja jossain vaiheessa sitä voitaisiin käyttää isommissa satelliiteissa voimanlähteenä.

Satelliitti on parhaillaan Euroopan avaruusjärjestön ESA:n arvioitavana Hollannissa. Jos aikataulut pitävät, lähtölaskenta on loppuvuodesta 2014. Satellitti ja ESA:n kantoraketti laukaistaan Ranskan Guayanasta.

- Kyllä tässä on jännitystä ilmassa, että saadaanko tähän satelliittiin sitten lopuksi yhteys ja minkälaista tietoa sieltä saadaan maan pinnalle. Opiskelijaprojektissa riskit ovat ehkä perinteisiäkin satellitteja suuremmat, Saari sanoo.