Tyttöpainissa saa käydä jalkoihin ja kampata

Kajaanin Juntan poikien painiryhmässä kulki harrastamassa myös yksi pieni tyttö. Muitakin painista innostuneita tyttöjä löytyi, kun itse aktiivisen painiharrastamisen polvivammojen vuoksi jättänyt Heli Moliis perusti tyttöpainiryhmän.

urheilu
Heli Moliis ja paininukke molskilla.
Heli Moliis on Kajaanin Juntan tyttöjen vastuuvalmentaja.Jouni Pilto / Yle

Kajaanin tyttöpainiryhmä aloitti syksyllä 2012 vastuuvalmentajanaan Heli Moliis. Hän paini yhdeksän vuotta, minä aikana ylsi SM-tasolle. Polvivammat vaikeuttivat painia ja hän keskittyykin nyt ainoastaan valmentamiseen.

Tytöt ottelevat vapaapainissa. Se on hieman eri laji kuin kreikkalais-roomalainen paini. Vapaapainissa painija saa mennä vastustajan jalkoihin ja kampata.

Tietää treenanneensa kunnolla, kun on vähän mustelmia käsissä ja jaloissa.

Heli Moliis

- Tarvitaan voimaa ja nopeutta. Fysiikan on oltava kunnossa, että voi vääntää kaveria kunnolla. Paini sopii kaikenlaisille ihmisille, sillä kilpasarjoissa otellaan ikä- ja painoluokittain, Heli Moliis kertoo.

Heli Moliis itse innostui painista isän ollessa valmentajana. Silti lajivalinta oli oma.

- Ei minua salille ikinä pyydelty. Omasta tahdosta sinne tulin. Tämä laji kiehtoo, kun se on aika erilainen ja tyttöpainijoita on vähän.

Painissa myös notkistuu

Jussi Juutinen kuljettaa lapsenlastaan Iidaa Kajaanin Vienankadun molskille. Isoisä tuumaa, että harjoittelu notkistaa kehoa.

Itsekin Iida sanoo kehittyvänsä. Painijat tekevät harjoitteita kotonakin.

- Pikkusisko ja velikin painivat välillä minun kanssa, Iida Juutinen kertoo.

Valmentaja Heli Moliis suunnittelee, että tytöt alkaisivat otella keskenään, jotta voivat alkaa osallistua kisoihin. Myös Iida Juutinen voidaan nähdä vääntämässä molskilla.

- Näkemykseni mukaan jossain vaiheessa tähdätään kisoihin, isoisä Jussi Juutinen sanoo.

- Niinhän se on, Iida Juutinen sanoo.

Korvalehdet teipataan painisalilla

Tyttöpainiryhmän kymmenen harrastajaa tulevat salille innokkaina. Aluksi korvakorut peitetään teipeillä, sillä korvat voisivat revetä heitoissa. 6 - 11 -vuotiaista koostuva tyttöporukka juoksee ja kisaa molskilla.

Heli
Iida Juutinen (oikealla) paini poikien kanssa ennen kuin Heli Moliis perusti tyttöjen ryhmän.Jouni Pilto / Yle

Harjoitukset alkavat. Heli Moliis ohjaa. Aluksi pelataan - tällä kertaa polttopalloa kahdella pallolla ja sitten ollaan hippasta, niin että hipalta pääsee turvaan heittäytymällä makuulle turvapaikkaan.

Salilla tehdään painia tukevia oheisharjoituksia, Heli Moliis kertoo. Luonnollisesti harjoitellaan varsinaisia painilliikkeitä ja lopuksi painitaan vähän aikaa.

Lajiin kuuluu, että välillä saattaa vähän sattua kehossa, mutta painijoiden paikat ovat pysyneet ehjinä.

- Tietää treenanneensa kunnolla, kun on vähän mustelmia käsissä ja jaloissa, Heli Moliis sanoo.