Lapsena koettu kiintymys kantaa läpi elämän

Omaa vanhemmuutta työstäessä joutuu kohtaamaan lapsuutensa. Samat kipukohdat tai toisaalta hyvätkin asiat siirtää helposti eteenpäin, sanoo kehityksen ja kasvatuksen psykologi Pirjo Tuovila.

Kotimaa
Isä pitää vauvaa sylissään.
Yle

Kiintymys on lapsen keino selvitä hengissä, sanoo kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi Pirjo Tuovila.

Pieni vauva osaa automaattisesti kiinnittää huomionsa siihen ihmiseen, joka täyttää hänen tarpeensa.

Kun vanhemmuus on hyvää, kiintymyssuhde voi kehittyä tunnepohjaiseksi. Hyvä ruokkii itseään ja kiintymys syvenee.

- Lapsi luottaa, että tämä vanhempi tietää, osaa, auttaa ja tuntee minut. Hän on ihana vanhempi ja minä olen hänelle ihana lapsi, sanoo Tuovila.

Aina ei onnistu

Joskus vanhempi saa haastavan lapsen ja vanhemmuus joutuu koetukselle. Toisaalta usein vanhemmassa itsessään on puutteita, Tuovila sanoo.

Pääsääntöisesti tiedämme, että vanhemmat pyrkivät olemaan hyviä vanhempia. Joskus se ei vaan onnistu.

Vanhemman omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, millainen suhde lapseen syntyy.

- Siihen vaikuttaa se, miten vanhempi itse tuli lapsena hoivatuksi, huomatuksi, ymmärretyksi, hoidetuksi ja millaiset olivat seuraukset ja rangaistukset, Tuovila luettelee.

- Tämä monesti tuottaa ongelmia. Vanhempi joutuu omiin syövereihinsä ja saattaa tulkita lasta väärin. Hän ei tavoita sitä, mitä lapsi haluaa tai tarvitsee. Vanhempi tulkitsee omien tummien tai synkkien linssiensä läpi.

Kehitys ja vuorovaikutus voivat joutua erikoisille urille.

- Pääsääntöisesti tiedämme, että vanhemmat pyrkivät olemaan hyviä vanhempia ja samaan hyvää aikaiseksi. Joskus se ei vaan onnistu.

Omasta lapsuudesta löytyy avaimia

Joskus kiintymys kääntyy itseään vastaankin. Lapsesta voi tulla vanhemmalle liian tärkeä ja lapsi alkaakin täyttää vanhemman tarpeita.

Mitä enemmän näkee käyttäytymisen taakse, sitä enemmän on mahdollista tulla avuksi ja olla hyväksyvä.

- Meidän auttajien tärkein tehtävä on alkaa rakentaa kiintymystä tai suunnata sitä oikeammille raiteille.

Kun alkaa työstää omaa vanhemmuuttaan, on mietittävä omaa tapaansa reagoida tilanteisiin. Omasta menneisyydestä löytyvät usein samat kipukohdat, kuin mitä on huomannut omassa vanhemmuudessaan. Niin hyvä kuin paha siirtyvät eteenpäin.

- Vanhemmat, joilla on ollut turvallinen ja hyvä lapsuus, kykenevät useimmiten antamaan sen lapsilleen. Jos vanhemmalla on paljon traumakokemuksia, alkaa hänen ja oman lapsen suhde traumatisoida.

Kiintymys parantaa

Pirjo Tuovila tekee työtään esimerkiksi sijoitettujen lapsien ja heidän vanhempiensa ja sijoitusvanhempiensa kanssa.

Työssään hän on nähnyt, kuinka ymmärrys omasta vanhemmuudesta vaikuttaa. Vanhemmat alkavat ymmärtää sitäkin, miksi lapsi esimerkiksi temppuilee.

Miten he alkavatkaan kukoistaa.

- Mitä enemmän näkee lapsen käyttäytymisen taakse, sitä enemmän on mahdollista tulla avuksi ja olla hyväksyvä. Voi olla utelias ja tutkia lapsen kanssa, mikä mättää ja mitä voitaisiin tehdä.

Vaikea käytös on monesti kiintymyksen testaamista. Tuovila muistuttaa, että käyttäytyminen on aina kommunikointia.

- Pitäisi päästä pinnan alle, viesteihin, joista lapsellakaan ei ole ajatusta.

Kiintymys parantaa. Tuovila on konkreettisesti nähnyt, miten hyvinkin traumatisoituneet lapset ja nuoret ovat saaneet apua.

- Miten he alkavatkaan kukoistaa, kun syntyy uusi todellinen kiintymys ja tunnesuhde aikuiseen. He alkavat löytää itsestään niitä kykyjä, jotka ovat olleet piilossa tai sammuneet.