Perussuomalaisten Niinistö: Ruotsin Nato-jäsenyys kääntäisi mielipiteen Suomessa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps.) mukaan kukaan ei tällä hetkellä anna Suomelle turvatakeita, joten maan on satsattava omaan itsenäiseen kansalliseen puolustukseen.

Kotimaa
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja kansanedustaja Jussi Niinistö.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja kansanedustaja Jussi Niinistö.Yle

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) on yllättynyt suomalaisten suhtautumisesta Suomen Nato-jäsenyyteen siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyisi sotilasliiton jäseneksi. Yle Uutisten kyselyssä suomalaisten Nato-vastustus kasvaisi entisestään, jos Ruotsi liittyisi Natoon.

- Itse olisin ainakin odottanut, että olisi käynyt toisinpäin. Jos Ruotsi hakisi Nato-jäsenyyttä, olisin kuvitellut, että Nato-jäsenyyden kannatus olisi jonkin verran kasvanut Suomessa. Viittaan tällä kokemuksiin EU-jäsenyydestä pari vuosikymmentä sitten. Silloin Ruotsi otti hieman varaslähdön ja lähetti hakemuksensa EU:n ja Suomi meni kipinkapin perässä, toteaa Niinistö Ylen Päivän kasvo-ohjelmassa.

Yle Uutisten kyselyssä 59 prosenttia suomalaisista vastusti Nato-jäsenyyttä siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyisi Natoon. Ilman Ruotsi-liitosta Nato-jäsenyyttä vastusti 52 prosenttia suomalaisista. Niinistön mielestä kyselyn tulos kertoo siitä, että suomalaiset haluavat tehdä päätökset itsenäisesti.

Suomalaisten Nato-kannatus on ollut suhteellisen vakaa pari vuosikymmentä. Niinistö uskoo kuitenkin, että suomalaisten mielipide Naton suhteen saattaisi muuttua, mikäli Ruotsi lähettäisi jäsenhakemuksensa.

- Lähinnä tämä tapahtuisi Ruotsin vaalien jälkeen. Silloin voisi olla, että ilmapiiri Suomessa muuttuu tästä kyselystä huolimatta. Väitän, että silloin olemme tosi tapahtumien edessä ja silloin tämä ei osaa sano-joukko tulee vähentymään, toteaa Niinistö.

Meidän tulee varautua puolustautumaan yksin, vaikka joskus olisimmekin kenties jonkun puolustusliiton jäsen. Kuka meitä tänne tulisi auttamaan? Meidän sinisten silmiemmekö tähden? Ei meillä ole öljyäkään

Kuka auttaisi Suomea tiukassa paikassa? Me itse

Jos Ruotsi liittyisi Natoon, Suomi jäisi yksin Venäjän ja Nato-maan väliin. Niinistö sanoo, että silloin pohjolan turvallisuuspoliittinen tilanne muuttuisi aivan uudeksi.

- Se johtaisi siihen, että olisiko nyt paljon puhutulla pohjoismaisella puolustusyhteistyöllä enää pohjaa, kun kaikki muut Pohjoismaat ovat Naton jäseniä. Kenen kanssa me sitten teemme pidemmälle menevää yhteistyötä?

Niinistö toteaa, että ainut vastaus on oma uskottava kansallinen puolustusjärjestelmä. Hän sanoo myös, että Suomen historiallinen tausta ja yksin jääminen Talvisodassa näkyvät taustalla Ylen Uutisten Nato-kyselyn vastauksissa.

- Meidän tulee varautua puolustautumaan yksin, vaikka joskus olisimmekin kenties jonkun puolustusliiton jäsen. Kuka meitä tänne tulisi auttamaan meidän sinisten silmiemmekö tähden? Ei meillä ole öljyäkään, painottaa Niinistö.

"Puolustuksen elementit murenevat käsiin"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja toteaa kuitenkin, ettei Suomi tällä leikkaustahdilla pysty puolustamaan itseään.

- Tällä hallituskaudella on leikattu puolusmenoista, lakkautettu varuskuntia ja jalkaväkimiinoja tuhotaan. Meiltä lähtee uskottavan koko maan puolustuksen elementit murenemaan meidän käsistä, suree Niinistö.

Niinistö tunnustautuu Nato-avun epäilijöihin tiukan paikan tullen, vaikka Suomi olisi sen jäsen.

- En näe mitään syytä, miksi voisimme saada Natolta esimerkiksi maajoukkoja avuksi. Korkeintaan ilma-apua ja materiaaliapua varmasti. Naton hyviä puolia olisi huoltovarmuus, sillä olisi varmasti merkitystä. Naton turvatakuilla taas voi olla kriisin eskaloitumisvaiheessa merkitystä.

Niinistön mukaan Suomi ei ole ollut puolueeton maa siitä lähtien, kun maa liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995.

- Olemme kuitenkin sotilasliitton kuulumaton maa. Teemme sotilasyhteistyötä sekä EU:n että Pohjoismaiden puitteissa ja olemme myös Naton NRF-joukoissa mukana, toteaa Niinistö lopuksi.