13 suomalaisnuorta maailmalle stipendein

United World Colleges on 12 kansainvälisen koulun verkosto. Lähes kaikki oppilaat tulevat UWC-kouluihin täysillä tai osittaisilla stipendeillä. Aikaisempia suomalaisia stipendiaatteja ovat muun muassa Pilvi Torsti, Jorma Ollila, Pentti Kouri, Seppo Honkapohja ja Kristian Segerstråle.

Kotimaa
Karttapallo kirjastossa.
Yle

Suomen United World Colleges -yhdistys on myöntänyt täydet stipendit 13 suomalaisnuorelle kahden vuoden opintoja UWC-lukiossa varten. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden rahoittavat stipendeistä 12 ja yhden rahoittaa entinen stipendiaatti Kristian Segerstråle.

Stipendiaatteja lähetetään tänä vuonna kymmeneen kouluun ympäri maailmaa: kaksi stipendiaattia Norjaan, Intiaan ja Yhdysvaltoihin kuhunkin, sekä yksi stipendiaatti Walesiin, Hongkongiin, Bosnia ja Hertsegovinaan, Costa Ricaan, Swasimaahan, Italiaan ja Kanadaan kuhunkin. Kouluissa suoritetaan suomalaista lukiotutkintoa vastaava kansainvälinen International Baccalaureate -tutkinto.

United World Colleges on 12 kansainvälisen koulun verkosto. Lähes kaikki oppilaat tulevat UWC-kouluihin täysillä tai osittaisilla stipendeillä. Kullakin koululla on omat painotuksensa, mutta ne kaikki jakavat saman arvopohjan.

Suomen UWC-yhdistys kuvailee UWC:ta seuraavasti:

United World Colleges (UWC) -koulut ovat kansainvälisiä kouluja, joissa lukioikäiset nuoret eri puolilta maailmaa elävät yhdessä intensiiviset kaksi vuotta. Kaikille UWC-kouluille on yhteistä UWC-järjestön periaatteiden noudattaminen. Päämääränä on tehdä kansainvälisestä koulutuksesta yhteisymmärrystä edistävä voima ja vähentää ennakkoluuloja. Keskeistä UWC-elämälle on International Baccalaureate (IB) -tutkinnon ohella tapahtuva palvelu-, harrastus- ja projektitoiminta.

Nämä yhdessä pyrkivät kehittämään UWC-oppilaista vastuullisia kansalaisia, jotka aktiivisesti toimivat sellaisten arvojen hyväksi kuin rauha, oikeudenmukaisuus, ymmärtäminen ja yhteistyö.

United World Colleges -stipendi tarjoaa mahdollisuuden lukio-opiskeluun ulkomailla, mutta UWC-yhdistys kuitenkin painottaa ettei kyseessä ole vaihtovuoteen verrattavissa oleva ohjelma:

UWC on elämäntapa. Enemmän kuin vaikkapa Norjassa tai Italiassa asuminen, korostuu collegessa eläminen. Kansainvälisyys tarkoittaa parhaimmillaan lähes sataa kansallisuutta, joiden kanssa eletään 24 tuntia vuorokaudessa. Kahden vuoden aikana ei saa pelkästään pitkäaikaisia ystäviä vaan myös arkipäivän kokemusta ja ymmärtämystä monikulttuurisesta elämästä – myös sen huonoista puolista.

Suomesta on lähetetty stipendiaatteja United World Collegeihin vuodesta 1966 alkaen. Aikaisempia suomalaisia stipendiaatteja ovat Segerstrålen lisäksi muun muassa Pilvi Torsti, Jorma Ollila, Pentti Kouri ja Seppo Honkapohja.

– Tunnelma lähdön suhteen on hyvä, olen innoissani. Vaikka tiedän että jätän tutun ja turvallisen elämäni Suomessa taakse, odotan innolla sitä elämää minkä voin luoda Italiassa. Siksi hain UWC:hen - astuakseni pois mukavuusalueeltani, kokeakseni jotain uutta ja upeaa, kommentoi syksyllä Italian UWC Adriaticiin matkaava Tiia Tihinen.

– Hain UWC-kouluihin, sillä ajatus mahdollisuudesta opiskella ulkomailla kansainvälisessä ympäristössä kutkutti. Akateemisuuden lisäksi kiinnosti myös opiskelun ohella tapahtuvat harrastus-, projekti- ja palvelutoiminta, joissa varsinkin jälkimmäisissä saisi kontaktia paikallisiin asukkaihin sekä maan kulttuuriin. Ja toki seikkailunhaluinen puoleni halusi kokea jotain uutta ja mullistavaa, jotakin mitä täältä Suomesta en pystyisi saamaan, kertoo puolestaan Lam Quynh Vo, joka on syksyllä lähdössä UWC Mahindra Collegeen Intiassa.

Stipendiä voivat hakea kaikki ensimmäistä vuotta suomalaisessa lukiossa kirjoilla olevat Suomen kansalaiset. UWC-yhdistyksen mukaan hakijoita on yleensä noin 150, joista hieman yli 20 kutsutaan hakemusten perusteella haastatteluihin. Tänä vuonna hakijoita oli 156 ja haastatteluun kutsuttiin 24 hakijaa. Seuraava hakuaika on helmikuussa 2014.

Lisätietoja suomeksi (siirryt toiseen palveluun)

Lisätietoja englanniksi (siirryt toiseen palveluun)

Klaus Ashorn
Kirjoittaja on työskennellyt kesäkuun Ylen siistinä kesäduunarina