Asunnottomien nuorten määrä kasvaa räjähdysmäisesti - Helsingissä on hälyttävä tilanne

Alle 25-vuotiaiden asunnottomien määrä on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana huolestuttavan suureksi. Asunnottomat nuoret viettävät yönsä ystävien luona tai rappukäytävissä.

Kotimaa
Grafiikka
Lähde: ARAYle Uutisgrafiikka

Suomessa ilman vakinaista asuntoa elävistä ihmisistä joka neljäs on alle 25-vuotias. Asunnottomien nuorten lukumäärä kasvaa koko ajan ja eniten heitä on pääkaupunkiseudulla. Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtajan Sanna Lehtosen mukaan tilanne on jo hälyttävä.

- Tällä hetkellä asuntoneuvontaamme yhteyttä ottavista henkilöistä noin puolet on alle 25-vuotiaita ja se on jo meilläkin erikoista.

Nuorten asunnottomien määrästä ei tällä hetkellä tarkkaa tietoa

Asumisen rahoitus-ja kehittämiskeskuksen viimeisimmän tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan asunnottomien nuorten lukumäärä koko maassa oli viime vuonna yli 2 000. Helsingissä nuorten asunnottomien määrä on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa ja nyt heitä on pääkaupunkiseudulla reilusti yli tuhat. Asunnottomien tarkasta määrästä ei ole vielä tältä vuodelta tietoa, mutta nuorten kohdalla määrän pelätään kasvaneen reilusti. Helsinkiläinen Alisa Nokelainen ehti olla asunnottomana 3 kuukautta ennen oman kodin löytymistä.

- Helmikuussa minun oli pakko muuttaa pois sukulaisteni luota. Olihan se silloin shokki joutua asunnottomaksi, enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä, Nokelainen kertoo.

Nokelainen majaili kuluneen kevään ystäviensä luona ja yritti etsiä itselleen asuntoa. Korkeat vuokrahinnat ja kova kysyntä vaikeuttivat kuitenkin asunnon löytymistä. Kaupungin kautta asunnon saaminen osoittautui Nokelaisen mukaan mahdottomaksi.

- Olen ollut jo 18-vuotiaasta asti kaupungin asuntojonossa kiireellisenä tapauksena. Tällaisesta kiireellisyysluokituksesta ei näytä olevan kuitenkaan mitään hyötyä, Nokelainen sanoo.

Asunnottomuuden kirjo on laajentunut

Nuorten lisäksi asunnottomuus on lisääntynyt maahanmuuttajien keskuudessa. Myös naisten asunnottomuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi.

- Huolestuttavaa on se, että elinkaaren molemmissa päissä, eli alle 25-vuotiaiden ja yli 75-vuotiaiden keskuudessa, asunnottomuus on kasvanut, Vva:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen sanoo.

Pitkäaikaisasunnottomuus on kuitenkin vähentynyt erilaisten tukitoimien ansiosta koko maassa. Nämä tukitoimet eivät silti tavoita nuoria, joilla ongelmat ovat erilaisia.

- Ennaltaehkäisevät toimet eivät pure siihen nuorten ryhmään, jolla ei ole mahdollisuutta toimeentuloon tai kotona asumiseen, Lehtonen sanoo.

Nuorten työttömyys näkyy asunnottomuutena

Nuoren ihmisen asunnottomuuteen vaikuttavia asioita on useita. Yleisimpiä syitä ovat kotona asumisen mahdottomuus, työttömyys ja opiskelupaikan puuttuminen. Nuoret joutuvat helpommin asunnottomiksi, jos työ- tai opiskelupaikkaa ei ole. Erityisesti nuorille suunnatuissa, asuntoja välittävissä järjestöissä kriteerit ovat myös yllättävän korkealla. Usean hakijan kohdalla asunnon saaminen edellyttää työ- tai opiskelupaikkaa.

Vva:n toiminnanjohtajan Sanna Lehtosen mukaan useimmat asunnottomat nuoret nukkuvat väliaikaisesti ystäviensä luona. Esimerkiksi Helsingissä tilapäistä asumista tarjoavia palvelupisteitä on vain muutamia. Päihtyneille tilapäisen katon pään päälle tarjoaa vain yksi toimipiste. Tällaiset paikat eivät Lehtosen mukaan sovellu nuorille.

- Jos nuori tällaiseen paikkaan menee, niin viimeistään ovella tajuaa kääntyä takaisin. Mieluummin he nukkuvat vaikka rappukäytävässä, Lehtonen sanoo.

Helsingissä tarvitaan nuorille omia asumisyksikköjä

Lehtosen mukaan ensihätään tarvittaisiin erityisesti nuorille suunnattuja tilapäisyksiköitä. Helsingin aikuisten sosiaalityön johtaja Leila Palviainen sanoo, että pääkaupunkiseudulla on havahduttu nyt ongelmalliseen tilanteeseen ja selvitystyö asian tiimoilta on aloitettu.

Alisa Nokelaisen kohdalla apua ei tahtonut löytyä mistään. Viimeisenä oljenkortena Nokelainen piti yhteydenottoa Vailla vakinaista asuntoa ry:hyn, jonka avulla oma koti vihdoin löytyi.

- Jos kaupungilla olisi ollut jonkinlainen asuntola tai tilapäinen majatalo nuorille, olisi se varmasti helpottanut asiaa, Nokelainen sanoo.

Pääkaupunkiseudun kohoavat vuokrahinnat ovat Vva:n toiminnanjohtajan Sanna Lehtosen mukaan yksi syy nuorten räjähdysmäisesti kasvaneeseen asunnottomuuteen. Lehtonen ei usko, että tilanteeseen on tulossa helpotusta, sillä pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten rakentamisen tulevaisuus näyttää hänen mukaansa huonolta.

Pitkittynyt asunnottomuus johtaa mielenterveyden ongelmiin

Sanna Lehtosen mukaan nuorten asunnottomuus voi pahimmillaan johtaa ongelmakierteeseen, jota on vaikea pysäyttää.

- Usein kuvaan tulevat päihteet ja mielenterveysongelmat. Eihän kukaan voi elää normaalia elämää, ellei ole kotia, Lehtonen sanoo.

Alisa Nokelainen ei halua ajatella mitä olisi tapahtunut, jos asunnottomuus olisi omalla kohdalla jatkunut pidempään.

- On hirvittävää, että Suomessa on asunnottomia, jotka nukkuvat junissa ja roskiksissa. Onneksi minulla oli ystäviä, sillä ilman heitä olisin varmaankin tehnyt jotain itselleni tai vajonnut aivan pohjalle, Nokelainen sanoo.