Armeija kävi tiedotustaisteluun asevelvollisuuden puolesta

Puolustusvoimat on vahvistanut tiedotustaan asevelvollisuudesta, maanantai-illan A-studiossa kerrotaan. Lukuisten lehtien yleisönosastoissa on viime viikkoina julkaistu muun muassa sotilasläänien komentajien kirjoituksia asevelvollisuuden eduista.

Kotimaa
Juliste
Puolustusvoimat osallistuu voimakkaasti asevelvollisuudesta käytävään keskusteluun. Upseerit ovat kirjoittaneet asevelvollisuutta puolustavia tekstejä lukuisiin lehtiin samaan aikaan kun kansalaisjärjestöt ovat valmistelleet asevelvollisuutta vastustavaa kampanjaansa.

Puolustusvoimat on seurannut tarkasti asevelvollisuudesta käytävää keskustelua. Näkyvin osa maavoimien tiedotuksen koordinoimaa asevelvollisuusviestintää ovat lukuisten lehtien yleisönosastoissa ja vierailijapalstoilla julkaistut kirjoitukset.

Asevelvollisuuden eduista kertovia kirjoituksia ovat laatineet sotilasläänien komentajat sekä aluetoimistojen päälliköt.

Pääosa kirjoituksista on julkaistu kahden viime viikon aikana. Samaan aikaan kansalaisjärjestöjen Ohi on -kampanjan väki on valmistautunut keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa ehdotetaan asevelvollisuudesta luopumista.

Jos voin yhdenkin nuoren miehen tai naisen pelastaa siviilipalveluksen kauhuilta, niin teen sen todella mielelläni.

Jone Nikula

Kampanjassa ovat mukana muun muassa rauhanjärjestö Sadankomitea, Profeministimiehet, Vihreä miesliike ja Piraattipuolue.

Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa toteaa, että mukana olevia järjestöjä ja ihmisiä yhdistää ajatus siitä, että asevelvollisuusjärjestelmä on vanhanaikainen ja tasa-arvon vastainen.

Osa mukana olevista kansalaisista ja järjestöistä ehdottaa valikoivaa asevelvollisuutta tai ammattiarmeijaa. Aromaan mukaan Sadankomitea toivoo että armeijasta voitaisiin luopua kokonaan, ja tällä tiellä asevelvollisuuden purkaminen olisi hyvä askel.

Jone Nikula armeijan apuna

Maavoimien tiedostuspäällikkö Sakari Lauriala kertoo että asevelvollisuus on puolustusvoimauudistuksen ohella tärkeimpiä aiheita Puolustusvoimien tiedotuksessa. Lehtikirjoitusten lisäksi Puolustusvoimat kertoo asevelvollisuuden eduista sosiaalisissa medioissa.

Tänä syksynä on julkaistu myös Varusmies-tiedotuselokuva, joka on suunnattu peruskoulun päättäville sekä kutsuntaikäisille. Lukijana videolla on Radio Rockin toimittaja Jone Nikula.

Nikula kertoo A-studiolle olleensa valmis auttamaan Puolustusvoimia vaikka ilmaiseksi, mutta armeijalla oli jo budjetti videon tekoa varten.

- Jos voin yhdenkin nuoren miehen tai naisen pelastaa siviilipalveluksen kauhuilta, niin teen sen todella mielelläni, Nikula toteaa.

Innokas reserviläinen on vahvasti asevelvollisuuden kannalla.

- Asevelvollisuusarmeija on paras tapa järjestää uskottava puolustus. Isotkin maat, kuten Iso-Britannia ovat vaikeuksissa palkka-armeijan kanssa. Palkka-armeija ei todellakaan kerää niitä penaalin terävimpiä kyniä palvelukseen, arvioi Nikula.

Myös Ohi on -kampanja (siirryt toiseen palveluun) luottaa julkisuudesta tuttujen kasvojen vetovoimaan. Kampanjan tukijoita ovat muun muassa kirjailijat Arno Kotro, Rosa Meriläinen ja Antti Nylén sekä professorit Timo Airaksinen ja Kari Enqvist.

Kotro on kerännyt kotisivuilleen (siirryt toiseen palveluun) monipuolisia pohdintoja asevelvollisuuden vaihtoehdoista. Hän arvioi että Suomen puolustuksen kannalta olisi parasta siirtyä miesmääräisesti pienempään armeijaan ja liittyä Natoon.

”Viranomaisen faktaviestintää”

Etelä-Suomen sotilasläänin komentajan Pertti Laatikaisen mukaan asevelvollisuudesta viestiminen on ollut pitkän linjan ratkaisu, ja aktiivinen kirjoittelu on haluttu ajoittaa kutsuntojen aikaan. Ohi on -kampanja ei ole Laatikaisen mukaan kirjoittelun syy.

- Emme ota kantaa yksittäisiin kampanjoihin, mutta tämä on varmasti hyvä alusta senkin kampanjan myötä käytävälle keskustelulle, hän toteaa.

Kirjoitukset on julkaistu mielipide- ja vierailijapalstoilla, mutta ne eivät Laatikaisen mukaan ole kuitenkaan mielipidekirjoituksia.

- Silloin kun viranomainen viestii, niin se on viranomaisen faktaviestintää ja siksi en pitäisi niitä mielipiteinä, hän toteaa.

Laatikaisen mukaan tarve tiedotuslinjan muuttamiseen tunnistettiin, kun Puolustusministeriö teetti laajan selvityksen asevelvollisuudesta kolme vuotta sitten.

F-securen entisen toimitusjohtajan Risto Siilasmaan johtaman työryhmän raportissa suositettiin, että Puolustusvoimien pitäisi osallistua entistä aktiivisemmin julkisuudessa käytävään keskusteluun asevelvollisuudesta ja muista puolustusasioista.

A-studio maanantaina 2.9. TV1:ssä klo 21