Tarra kutsuu pussitettuja pökäleitä

Tarrakampanja suitsii jo neljättä vuotta koirankakkojen jäämistä maahan. Nykyään 73 kuntaa eri puolilta maata jakaa ilmaisia tarroja, joilla talonomistajat voivat ilmoittaa, että heidän roskiksiinsa saa tiputtaa pussitetut pökäleet. Osin viestejä on tosin taidettu napata huvikäyttöönkin.

Kotimaa
Koirankakkaroskis -kampanja
Yle

Koirankakkaroskis.fi on toiminut maaliskuusta 2010, sen taustalla on kaksi yksityishenkilöä. Heidän mukaansa tiheä roskisverkosto kasvattaa todennäköisyyttä siihen, että koirankakat päätyvät roskikseen maahan jäämisen sijasta. Erityisesti pientaloalueilta puuttuvat usein kunnan ylläpitämät roskapöntöt.

Kolme vuotta sitten mukaan lähtenyt Ylivieska muistuttaa, että kaupungiin omiin kadunvarsi- ja puistoroskiksiin jätöspusseja saa toki laittaa. Yksityishenkilöille tarroja on jaettu lähes 500, mutta puistotyön johtaja Raakel Rauhalan omat havainnot eivät tue ajatusta siitä, että kaikki haetut tarrat olisi lätkäisty roskisten kylkeen.

Ainakin alkuvuosina oli havaittavissa, että jotkut ottivat tarroja ihan pilailumielessä mukaan

Puistotyönjohtaja Raakel Rauhala Ylivieskasta

– Osa on varmasti mennyt vähän huvittelukäyttöön. Ainakin alkuvuosina oli havaittavissa, että jotkut ottivat tarroja ihan pilailumielessä mukaan. Vaikka niitä on tasaiseen tahtiin mennyt, niin onko ajatus välilä jäänyt toteutusta vaille.

Jälkeä syntyy pienellä rahalla

Ylivieskassa tarroja jaetaan muun muassa uimahallissa, Akustiikassa ja kaupungintalolla. Rauhala sanoo, että osa tarroista on tietysti voinut mennä naapurikuntiinkin. Niihin Ylivieska vetosi aikanaan itse mukaan lähtiessään.

– Ikävä kyllä ei tullut vastakaikua. Mutta nyt voisi tietysti heittää uuden haasteen kehiin: hyvän asian puolesta aika pienillä kustannuksilla saa jonkinlaista vaikutustakin aikaan.

Ylivieskassakin jälkien korjaaminen on Rauhalan mukaan välillä heikoissa kantimissa:

– Pakko sanoa, että jossain paikoissa näkee, että vaikka roska-astia on kolmen metrin päässä niin jätöksiä löytyy siitä ihan läheltä.

Toisaalta Rauhala on löytänyt tilanteesta sauman lohduttaa roskisten tyhjentäjiä:

– Että voi hyvänen aika, millaisen määrän jätettä sitten joutuisitte kuskaamaan, jos kaikki nämä olisivat päätyneet roskiksiin...