Obama: Rikkomus Ukrainan koskemattomuutta kohtaan horjuttaisi alueen tasapainoa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama otti perjantaina ensimmäistä kertaa julkisesti kantaa Ukrainan kriisiin.

Ulkomaat
Obama puhuu.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi lausunnon Ukrainan tilanteesta Valkoisessa talossa perjantaina.Jim Lo Scalzo / EPA

Perjantaina, juuri ennen puoliyötä Suomen aikaa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama antoi lausunnon Ukrainan tilanteesta. Aiemmin Ukrainan kriisiä ovat julkisuudessa kommentoineet vain Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ja maan varapresidentti Joe Biden. Obama varoitti, että puuttuminen Ukrainan koskemattomuuteen olisi vaarallista.

– Mikä tahansa rikkomus Ukrainan koskemattomuutta kohtaan horjuttaisi alueen tasapainoa, Obama sanoi.

Obaman mukaan Yhdyvaltain lähtökohtana kriisissä on ajatus siitä, että Ukrainan kansa ansaitsee mahdollisuuden valita oman tulevaisuutensa. Venäjää Yhdysvaltain presidentti on vedonnut osallistumaan Ukrainan kehittämiseen yhteistyössä muiden ulkovaltojen kanssa.

– Olemme tehneet selväksi sen, että Venäjä voi olla osa kansainvälistä yhteisöä Ukrainan koossapitämiseksi, Obama sanoi.

Obama ilmaisi syvän huolestuneisuutensa sotajoukkojen liikehdinnästä Ukrainassa.

– Olemme hyvin huolissamme uutisista sotilasjoukoista Krimin niemimaalla. Mitkä tahansa sotatoimet Ukrainassa tulevat kalliiksi, Obama totesi.

Lähteet: AP, Reuters