Minkälaista medialukutaitoa lapset tarvitsevat tulevaisuudessa?

Internetillä on nykyään iso rooli paitsi lasten ja nuorten myös kaikkein pienimpien taaperoiden elämässä. Miten lasten medialukutaito on sinun mielestäsi muuttunut? Mitä muutoksia uskot olevan luvassa? Miten medialukutaitoa pitäisi opettaa lapsille?

Kotimaa
Lapsi käyttää tablettitietokonetta.
Toni Pitkänen / Yle

Lähes kaikki Nuorisotutkimusseuran kyselyyn vastanneista perheistä (siirryt toiseen palveluun)kertoi 0–8-vuotiaiden lasten käyttävän internetiä ainakin joskus. Yli puolet lapsista käytti nettiä viikoittain ja reilu kolmannes melkein päivittäin.

Yksiä pelottaa lasten kasvava internetin käyttö, toiset pitävät esimerkiksi tablettikoneen käyttöä hyödyllisenä lapsille.

Lasten nettivimmaa rajoittamaan on ehdotettu, että tietyn ikäiset lapset toisivat tiettyyn kellonaikaan puhelimensa pois, jotta vaikkapa iltatoimille ja rauhoittumiselle jäisi aikaa.

Nykyään myös lasten koodikoulut, joissa 4–9-vuotiaat lapset tutustuvat ohjelmoinnin saloihin, ovat suosittuja. Koodikoulussa opettava erikoisasiantuntija Iiro Uusitalo kertoo, että koodatessa lapset oppivat ongelmanratkaisukykyä. Leikin varjolla tehtävä koodaaminen myös vahvistaa matemaattisia taitoja.

Mutta mitä mieltä lapset ovat itse vaikkapa sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä? Lapset pääsevät ääneen maanantaina Suoran linjan tv-lähetyksessä, jolloin viitasaarelaisen uutisluokkamme oppilaat kertovat ajatuksistaan.

Tällä viikolla Suoran linjan tv-lähetyksissä käsitellään myös muita lasten medialukutaitoon liittyviä kysymyksiä.

Miten sinun mielestäsi medialukutaitoa pitäisi opettaa lapsille koulussa? Entä kotona? Tulisiko lasten kanssa opetella netin käyttöä nykyistä enemmän? Kuinka teidän perheessänne lapset opastetaan käyttämään nettiä ja sosiaalista mediaa?

Suoran linjan lähetykset TV2:lta arkisin kello 19:20. Tällä viikolla lähetystä ei tule torstaina, muuten normaali aikataulu.

Jutun aikamuodot päivitetty 28.4.