Puumala kävi liian kuumana – Ilmatieteen laitos siirsi mittausaseman viileämpään paikkaan

Puumalan virallinen säähavaintoasema takoi päivästä toiseen liki 34 asteen lämpöennätyksiä heinäkuussa 2010. Kunta nimesi itsensä Suomen kuumimmaksi ja otti tittelistään kaiken irti. Nyt Puumalassa käydään kuumana, koska maine meni.

sää
Näkymä Puumalan taajamaan.
Näkymä Puumalan taajamaan.Yle

Hellekesän 2010 jälkeen Saimaan rannalla sijaitseva Puumalan kunta alkoi markkinoida itseään muun muassa "Puumala, Suomen kuumala" sekä "Saimaan kaunein, Suomen kuumin" -sloganeilla.

Nyt 2 300 asukkaan kunnan matkailutoimistossa ollaan hiukan nolona. Ilmatieteen laitoksen virallisen mittausaseman siirto viime kesänä toiseen paikkaan palautti Puumalan normaalilämpöisten joukkoon.

– Kyllähän se tietysti vähän korventaa. Sehän oli kuitenkin ihan virallinen mittausasema. Ehkä se oli kateellisten panettelua siitä, että Puumalassa on aina niin kuuma, sanoo kunnan matkailutoimiston ainoa työntekijä, matkailu- ja kulttuurisihteeri Tuula Vainikka.

"Siirretään, jos katsotaan, että ympäristö on muuttunut"

Ilmatieteen laitos vaihtoi Puumalan automaattisen havaintoaseman viime kesänä kunnan keskustan urheilukentälle. Ilmatieteen laitos totesi jo hellekesänä 2010, että aiempi mittauspaikka kirkonkylän pohjoispuolen Hiisvuorella on liian suojaisessa paikassa.

– Viime vuosina on siirretty aika monta anturin paikkaa, keskimäärin yksi vuodessa. Siirretään, jos katsotaan, että ympäristö on muuttunut, sanoo Ilmatieteen laitoksen havaintoverkkojen ryhmäpäällikkö Minna Huuskonen.

Suomessa on 183 automaattista havaintoasemaa. Ne antavat säätietoja kymmenen minuutin välein. Lämpötila mitataan Suomessa kaikkialla kahden metrin korkeudesta. Mittauksen suorittaa "kävyksi" nimetty lämpövastus, joka on valkoisen kuvun suojassa. Näin aurinko ei pääse porottamaan anturiin, mutta ilma kuitenkin vaihtuu.

– Välillä jänöjussi on käynyt kaapelin katkaisemassa, välillä lintu mennyt sinne lepäämään tai tehnyt pesän, mutta nämä huomataan nopeasti, Huuskonen sanoo.

Puumalalla oma Puuma-lämpömittari, joka näyttää aina liikaa

Puumalassa tieto aiemman mittausaseman liian suotuisasta sijainnista ei vakuuta vieläkään. Kesäisin tuntuu olevan kuumaa, ainakin kuumempaa kuin muualla Saimaalla.

– Meillä Puumalassa oltiin kyllä siinä uskossa, ja ollaan edelleen. Meillä on tällainen mikroilmasto, Puumalan matkailun Tuula Vainikka toteaa.

Säähavaintoasemat Suomen kartalla.
Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasemat kartalla.Ilmatieteen laitos.

Puumalan markkinointiponnistuksilta mittauspaikan vaihto vei uskottavuuden. Kuuman Puumalan sloganit on haudattu vähin äänin.

– Satamassa meillä on Puuma-lämpömittari, jonka idea syntyi kuuman kesän jälkimainingeissa. Se näyttää aina kolme neljä astetta liikaa. Tänä päivänä se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, Puumalan Vainikka toteaa.

Ilmatieteen laitos siirtää tai lisää havaintoasemiaan jatkuvasti enemmän asutusalueiden suuntaan. Puumalan urheilukenttäkin valikoitui paikaksi sillä perusteella.

– Siellä missä ihmiset ovat, niin sieltä halutaan havaintoja, ryhmäpäällikkö Minna Huuskonen sanoo.

Puumalassa on 3 700 mökkiä. Moni mökkiläinenkin uskoi valinneensa Suomen kuumimman kolkan. Yksi Puumalan mökkiläisistä on Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

– Hänen kanssaan on asiasta juteltu. Taalas oli hyvin diplomaattinen, matkailutoimistoon kesäkuumalla soutaen töihin tuleva matkailu- ja kulttuurisihteeri Tuula Vainikka sanoo.

Katso tästä (siirryt toiseen palveluun), minkälaisissa paikoissa sijaitsevat Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasemat.