Guggenheim-tontille vaihtoehtoinen ideakilpailu - aloite USA:sta

Kilpailun tavoitteena on kehitellä Helsinkiin suunnitellulle Guggenheim-museolle vaihtoehtoja. Hankkeen taustalla on taideyhteisö Checkpoint Helsinki sekä Guggenheimia kritisoineet yhdysvaltalaistahot.

Guggenheim
Proposed site for a Helsinki Guggenheim art museum.
Jyki Lyytikkä / Yle

Helsingin Eteläsatamasta Guggenheimin arkkitehtuurikilpailulle varatulle tontille halutaan kehittää vaihtoehto perinteisen museon sijaan. Hankkeen taustalla ovat Guggenheimin vastavoimaksi syntynyt taideyhteisö Checkpoint Helsinki sekä yhdysvaltalaiset yhteistyökumppanit. The Next Helsinki (siirryt toiseen palveluun)-nimisen ideakilpailun tarkoituksena on etsiä vaihtoehtoa Eteläsataman tontin käytölle.

Kilpailuun voi jättää arkkitehtuurisen suunnitelman lisäksi vaikka kaupunkisuunnitteluun liittyvän piirustuksen tai esseen. Ehdotukset on jätettävä 2. maaliskuuta 2015 mennessä.

Projektissa mukana oleva kaupunkitutkija ja arkkitehti Kaarin Taipale kertoo, että idea kilpailuun tuli New Yorkista.

– Ystävät, tuttavat ja kollegat ottivat sieltä yhteyttä toisistaan tietämättä. Checkpoint Helsinki löytyi sitten luontevaksi yhteistyökumppaniksi.

Kilpailun taustalla on kaksi amerikkalaista tahoa. Toinen on arkkitehtuuriin ja kestävään kehitykseen keskittynyt Terreform, toinen on G.U.L.F.-organisaatio, joka on tuonut esiin Abu Dhabin Guggenheim-museon rakentamisen epäkohtia.

– Kilpailuun kutsutaan mukaan niin sosiologeja, ympäristöihmisiä kuin arkkitehteja, maisemasuunnittelijoita ja taiteilijoita pohtimaan, mikä on taiteen rooli kaupungissa ja kaupunkitilassa. Ja minkälainen kaupunkitila voisi tuossa tilassa olla kaikille mielekäs ja hyödyllinen, sanoo Kaarin Taipale.

SDP:n valtuustoryhmään kuuluva, Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna toimiva Taipale kertoo itse olevansa mukana kilpailussa kansalaisaktivistina, ei poliitikkona. Hän toimii tuomariston sihteerinä.

Kilpailun tuomareina ovat muiden muassa Gallerie Anhavan omistaja Ilona Anhava, arkkitehti Juhani Pallasmaa ja Terreformin perustaja, arkkitehti Michael Sorkin.