Viitostien varren palvelut etelästä pohjoiseen halutaan brändätä

Valmisteilla olevan hankkeen tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla helpotetaan asiakkaita löytämään Viitostien matkailukohteet ja palvelut etelästä Lappiin.

Kotimaa
Hiljainen kansa juhlavaatteissa.
Kalle Heikkinen / Yle

Viitostien yhteiseen markkinointiin on valmisteilla hanke Kainuun Etu Oy:n johdolla. Hanke on jatkoa Mikkelin seudun elinkeinoyhtiön johtamalle esiselvitykselle, jossa haettiin keinoja varsinaisen hankkeen käytännön toteutukseen.

Kainuun Etu Oy:stä johtaja Tuomo Tahvanainen kertoo, että hankkeen avulla Viitostien varrella olevat matkailukohteet halutaan yhdistää yhden brändin alle.

– Viitostie ylettyy etelästä Lappiin halkoen viisi maakuntaa, 11 kaupunkia ja kymmeniä kuntia. Siinä mielessä kyseessä on hyvin intohimoinen tavoite luoda yhteinen tapa toimia markkinoinnissa ja kerätä yksittäiset resurssit yhdeksi kokonaisuudeksi.

Tahvanaisen mukaan tavoitteena on löytää toimintatapa ja työkaluja, joilla asiakkaat löytäisivät väylän varrella olevat matkailukohteet ja palvelut.

– Nämä palvelut pitäisi olla myös helposti ostettavissa ja varattavissa.

Nykyajan ihminen käyttää mobiilia matkustaessaan

Viitostie ry:n puheenjohtajana toimiva Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Markku Kakriainen kertoo, että tienkäyttäjille on tarkoitus tehdä nettipohjainen palvelukanava.

– Kun lähtee tien päälle, niin mieltymysten mukaan voi hakea vaikka hyvää ravintolaa, hotellia, teatteria tai maaseutumatkailukohdetta.

Viitostie ylettyy etelästä Lappiin halkoen viisi maakuntaa, 11 kaupunkia ja kymmeniä kuntia. Siinä mielessä kyseessä on hyvin intohimoinen tavoite.

Tuomo Tahvanainen

Viitostietä kulkee massiivinen määrä liikennettä etelästä pohjoiseen. Tuomo Tahvanainen huomauttaa, ettei yksittäisellä yrityksellä välttämättä ole voimavaroja näyttävään markkinointiin tai mobiiliratkaisujen kehittämiseen.

– Nykyajan ihminen käyttää mobiiliratkaisuja sekä matkustaessaan, mutta myös miettiessään, suunnitellessaan ja varatessaan matkaa ja palveluja. Kynnys lähteä tutustumaan uuteen kohteeseen on matalampi, kun älypuhelin herää henkiin ja ehdottaa kohteita matkan varrella. Tämä on sitä kohdennettua markkinointia, mikä on tätä päivää.

Sekä Kakriainen että Tahvanainen huomauttavat kyseessä olevan merkittävän ja laajamittaisen hankkeen sen onnistuessa.

– Niin pienet kuin suuret yritykset pääsevät näkyviin edullisella tavalla, kun taas tienkäyttäjille nettisovellus on helppo tapa löytää kiinnostuksen kohteet. Täytyy myös muistaa, että 65 prosenttia kolmen maakunnan työpaikoista on kymmenen kilometrin säteellä Viitostiestä, Kakriainen huomauttaa.

Tahvanainen arvioi, että käytännön toimia päästänee aloittamaan viimeistään vuoden vaihteessa, mikäli hankkeen rahoitushakemus päästään jättämään lokakuun aikana.