Tutkija: Sienet pelastavat maailman

Sieniä on jo pitkään käytetty esimerkiksi antibioottien ja alkoholin valmistuksessa. Nyt tutkitaan kuumeisesti, miten sienistä saisi tehtyä bioenergiaa tai biomuoveja. Tavoitteena on korvata öljy raaka-aineena. Tutkijoiden villeimmissä visioissa sienet pelastavat maailman.

Kotimaa
Sieniin törmätään metsässä, mutta arjessa sieniteknologiaa hyödynnetään kaikkialla.
Sieniin törmätään metsässä, mutta arjessa sieniteknologiaa hyödynnetään kaikkialla.Yle

Valkoinen liuos hölskyy pullossa, jota laite pyörittää vinhasti ympäri. VTT:n tutkimuslaboratoriossa kasvatetaan tuttuja hiiva- ja homesieniä, mutta pullan tai homejuustojen sijasta sienillä tehdään esimerkiksi biopolttoainetta.

Niin sanottu toisen sukupolven biopolttoaine on tehty vaikeasti hajoavasta kasvijätemateriaalista. Homesieni pilkkoo jätteen sokeriksi, jonka hiiva käyttää alkoholiksi. Tällaista bioetanolia saa jo tankattua autoon huoltoasemilta.

– Öljyn korvaaminen raaka-aineena on maailmanlaajuisesti iso trendi tutkimuksessa, tutkimusprofessori Merja Penttilä sanoo.

Penttilä ei usko, että sienet pystyvät korvaavat öljyn kokonaan. Ne kuitenkin tarjoavat erittäin varteenotettavan vaihtoehdon tulevaisuudessa, kun raaka-aineita on käytettävissä yhä vähemmän.

Sienet arjessa kaikkialla

Meillä on vasta murto-osa tiedossa siitä, mitä sienet pystyvät tekemään

Pauliina Lankinen

Sieniä on jo nyt arjessa kaikkialla. Sienten entsyymeillä valkaistaan farkkuja ja sellua sekä käsitellään puuvillaa. Kotona sienten entsyymejä löytyy vaikkapa pesuaineista, elintarvikkeista ja lääkkeistä. Penisilliini, leivinhiiva ja sitruunahappo ovat kaikki arjesta tuttuja sieniaineita. Sienillä voidaan tehdä myös erilaisia aromeja, vitamiineja ja lisäaineita elintarvikkeisiin ja kosmetiikkaan.

– Meillä on vasta murto-osa tiedossa siitä, mitä sienet pystyvät tekemään, biotekniikan yliopistolehtori Pauliina Lankinen Helsingin yliopistosta sanoo.

Sieniä on tunnistettu tällä hetkellä noin 100 000, mutta arvioiden mukaan maailmassa voi olla jopa viisi miljoonaa erilaista sienilajia.

Sienimuovista tuoli tai talo

Ensin sekoitetaan sienirihmastoa ja maatalousjätettä, kuten maissin suojalehtiä. Sitten seos laitetaan muottiin viideksi päiväksi. Kun sieni on kasvanut tarpeeksi, sen kasvu pysäytetään kuumentamalla. Sienistä tehty styroksipala on valmis.

Yhdysvaltalainen yritys Ecovative on keksinyt sienimateriaalin, jota voi käyttää pakkausmateriaalina, talojen eristeenä tai jopa surffilaudoissa. Tuote tehdään jätteestä ja se maatuu, mutta sillä on samanlaisia ominaisuuksia kuin perinteisellä muovilla.

Mikrobeilla tehtyjä biomuoveja ei valmisteta vielä Suomessa, mutta niiden tutkimus on tällä hetkellä kuuma aihe. Esimerkiksi VTT:llä tutkitaan, miten hiivoilla voidaan tuottaa happoja, jotka polymerisoidaan biomuoviksi.

Samankaltaista sienimateriaalia käyttää myös hollantilainen muotoilija Eric Klarenbeek. Hän on kehitellyt osterivinokkaan rihmastosta ja olkijätteestä materiaalia 3D-tulostimeensa.

– Halusin löytää ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon muoville, jota 3D-tulostimissa normaalisti käytetään, Klarenbeek sanoo.

Ensimmäinen sienituote oli 3D-tulostettu tuoli. Klarenbeek kuitenkin haluaa kokeilla sienimateriaalia yhä isommissa rakenteissa.

– Tätä materiaalia voi käyttää esimerkiksi talojen rakentamiseen, koska se on hyvin kevyttä, eristävää ja vahvaa.

Klarenbeek uskoo vahvasti siihen, että uusiutuva ja ympäristöystävällinen sienimateriaali korvaa öljypohjaiset muovit vielä kokonaan.

Sieni nappaa myrkyt ja kullan

Yliopistolehtori Pauliina Lankinen uskoo, että sienet pelastavat vielä maailman
Yliopistolehtori Pauliina Lankinen uskoo, että sienet pelastavat vielä maailmanYle

Sienistä ainutlaatuisia tekee niiden kyky hajottaa monimutkaisia luonnonpolymeerejä, kuten selluloosaa, ja kyky tuottaa monimuotoisia erityisaineita.

Esimerkiksi sienten lahottavaa ominaisuutta voidaan käyttää hyödyksi maanpuhdistuksessa. Sienet pystyvät hajottamaan myrkkyjen kemiallisia rakenteita niin, että niistä tulee myrkyttömiä. Sienet pilkkovat muun muassa dioksiinia, PAH-yhdisteitä tai hyönteismyrkkyjä.

Yksi uusimmista sienikeksinnöistä on VTT:n kehittämä sienisuodatin, joka pystyy nappamaan talteen kännykkäromussa piilevän kullan. Sienirihmastosta tehty suodatinpaperi voi kerätä jopa 80 prosenttia elektroniikkaromun seassa olevasta arvometallista.

Tulevaisuudessa jopa syöpälääke

Biotekniikan yliopistolehtori Pauliina Lankinen uskoo, että tulevaisuudessa sienet pelastavat maailman.

– Nämä villeimmät sovellukset on kyllä tulossa ja ne on niitä joilla pelastetaan maailma

Lankisen mukaan tulevaisuudessa sienillä tuotetaan bioenergiaa, puhdistetaan ympäristömyrkkyjä ja korvataan kemikaaleja. On mahdollista, että sienten tuottamilla yhdisteillä voidaan keksiä myös syöpälääke.

– Ihmisiä on yksi laji ja sieniä miljoonia. Jos ajattelee sitä, mitä kaikkea ihminen on saanut aikaan, niin sienillä vasta onkin mahdollisuus, Lankinen sanoo.

Lisää aiheesta Ajankohtaisessa kakkosessa TV2 ti 23.9. klo 21.00