Kehitysvammainen Miia Korhonen karkailee laitoksesta – "Haluaisin oman kodin ja kaikkea kaunista"

Kajaanissa asuva Miia Korhonen haaveilee omasta kodista ja lemmikkikanista, mutta laitoksessa hänellä on ympärillään vain kolkkoja seiniä. Hallituksen tavoite on päästä eroon kehitysvammaisten laitosasumisesta vuoteen 2020 mennessä. Silti laitos on yhä monelle koti. Kun Korhoselle tulee huono hetki, hän lähtee laitoksesta karkuun.

Ajankohtainen kakkonen
Mia Korhonen istuu palvelukeskuksessa, oman huoneensa sängyllä ja pitää sylissä rakkaita korsite-esinettä, joutsenmaljakkoa.
Mia KorhonenSini Salmirinne / Yle

Huoneen väriläiskä on oranssi päiväpeitto, joka lepää pedatun sängyn päällä. Lisäksi huoneessa on kirjoituspöytä, sänky, nojatuoli, lipasto ja kaappirivistö. Ikkunasta näkyy luminen metsä.

40-vuotias Miia Korhonen on asunut kajaanilaisessa Kuusanmäen palvelukeskuksessa kahdeksan vuotta. Sitä ennen hän asui muun muassa asuntolassa, perhekodissa ja toisessa laitoksessa. Hänellä on ristiriitaisia ajatuksia nykyisestä laitoksestaan.– Viihdyn miten milloinkin. Välillä paremmin, välillä huonommin, Korhonen sanoo.Huonoimpina hetkinä Korhonen karkaa laitoksesta. Hoitajien mukaan hän on tehnyt kymmenen pientä ja kolme isompaa karkureissua. Pienten karkaamisten aikana hänet on tavoitettu matkan varrelta. Isojen karkaamisten aikana häntä on jouduttu etsimään poliisien kanssa.

Kehitysvammainen kävelee laitoksen käytävällä.
Sini Salmirinne / Yle

Karkailu on nakertanut luottamusta

Kuusanmäen palvelukeskus sijaitsee parin kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Paikka on omassa rauhassaan jylhän metsikön keskellä. Laitos on kuin moneen suuntaan lonkeroitaan ojenteleva rivitalokompleksi.

Miia Korhonen kehuu Kuusanmäen kotiaan siitä, että siellä on turvallista olla. Hoitohenkilökunta työskentelee sen puolesta, että hänen ja muiden asukkaiden arki olisi mielekästä. Silti Korhonen on karkaillut toistuvasti. Hän ei osaa kertoa, miksi tekee niin.

– Välillä tulee vain niin paha olo, hän kertoo hiljaisesti.

Hän ei osaa selittää myöskään sitä, mitä hän toivoo karkureissuilla saavuttavansa.

– Ainakin olen päässyt tapaamaan uusia ihmisiä ja juttelemaan heidän kanssaan.

Karkaamiset ovat nakertaneet Korhosen ja hoitajien välistä luottamusta. Korhosen itsenäisen elämän suunnitelmia on pitänyt hidastaa. Tällä hetkellä hänen on maltettava olla omassa huoneessaan. Se onkin hänelle tärkein paikka Kuusanmäellä.

– Täällä voi silti tulla yksinäinen olo, Korhonen sanoo.

Vaatimaton sisustus

Korhonen kertoo viettävänsä paljon aikaa yleisissä tiloissa, jotta hän saisi olla ihmisten seurassa.

Yleiset tilat ovat käytävän pätkä, jonka varrella on kolme aulatilaa eli oleskelualuetta. Yksi toimii ruokailutilana. Kaikista löytyy sohvia, nojatuoleja ja televisio. Sisustus on pelkistetty. Yksityiskohtia ei juuri ole. Osastohoitaja Ari-Pekka Mannisen mukaan Korhosen siipi on kuitenkin moneen muuhun tilaan verrattuna jopa sisustuksellinen.

– Osa asukkaistamme pystyisi olemaan paljon sisustuksellisemmassa tilassa. Mutta osalla menee pieni tavara suuhun. Osa voi rikkoa esineistöä suuttuessaan. Myös tilapäisasukkaat pitää ottaa huomioon, Manninen kertoo.

Laitosasuminen tarkoittaa sitäkin, että eläimiä rakastava Korhonen ei saa haaveilemaansa lemmikkikania. Syy on se, että yksi naapureista on allerginen.

– Laitoksissa ihmiset joutuvat jakamaan yleistiloja. Heillä ei ole omaa vessaa, vaan pesutilat ja vessa jaetaan kolmen, neljän ihmisen kanssa, Manninen kuvailee.

Mia Korhonen kurkistaa palvelukeskuksensa lukittuun keittokomeroon.
Pikkuinen keittokomero on lukossa. Keittokomero on myös hoitajien työpiste. Sini Salmirinne / Yle

Osastonhoitaja myöntää itsekin olevansa laitostunut.

– Täällä esimeriksi sokeutuu kauneudelle. Kun täällä työskentelee pitkään, alkaa pitää tätä ympäristöä niin sanotusti normaalina. Irtiotot olisivat tärkeitä.

– Samoin huumori. Siitäkin kannamme huolta työntekijöiden kesken. Täällä tulee kenties omanlaisensa huumori, jota muut eivät ymmärrä, Manninen sanoo.

Hän myös kehuu maailmaa, jossa työskentelee. Se on "pienten asioiden maailma".

– On paljon hienoja hetkiä. Täällä saatu palaute on aitoa. Se ei tule minkään suodattimen läpi.

Miia Korhonen iloitsee muun muassa hoitajien kanssa tehdyistä retkistä.

– Retkiä olisi kiva tehdä vielä enemmän. Ehkä taas kesällä lähdemme useammin. Olisi kiva tehdä porukalla ruokaa. Ja jos joku kävisi täällä minun luonani.

Väki vähenee laitoksesta

Mannisen mukaan asukkaat ryhmäytetään taitojen ja tarpeiden mukaan. Korhosen ryhmässä pääpainona ovat mielenterveydelliset asiat. Muun muassa itsetuntoa ja sosiaalista kanssakäymistä tuetaan ja vahvistetaan.

Mia Korhonen esittelee ystäviltään saamia piirrustuksia palvelukeskuksessa sijaitsevassa omassa huoneessaan.
Ystävien antamat piirrustukset ovat paraatipaikalla Miian huoneen seinällä.Sini Salmirinne / Yle

Hallitus on linjannut, että kukaan vammainen ei asu laitoksessa vuoden 2020 jälkeen. Kainuussa on tehty tämän tavoitteen eteen töitä jo vuosia. Kuusanmäestäkin asukkaat ovat vähentyneet.

– Tänä päivänä laitokseen ei enää tulla olemaan, vaan lähtökohtaisesti tänne tullaan tilapäisesti esimerkiksi jossain elämän kriisikohdassa, Manninen kertoo.

1980-luvulta asti alalla työskennellyt Manninen on tyytyväinen vammaispalvelujen puolella tapahtuneeseen asenteiden ja käytäntöjen muutokseen. Yksilöä ja hänen tarpeitaan huomioidaan entistä enemmän.

– Pitkäaikaisten asukkaiden päivätoiminnassa kuunnellaan asukkaita, eikä niin, että kaikki niputetaan automaattisesti tekemään jotain. Nytkin yksi kaveri pyysi päästä pilkille, ja sitä ryhdyttiin heti suunnittelemaan.

Kehitysvammainen asukas katselee televisiota kajaanilaisessa laitoskodissa.
Sini Salmirinne / Yle
Mia Korhonen istuu palvelukeskuksessa omassa huoneessaan, pöydän ääressä tietokoneella.
Sini Salmirinne / Yle

Asukkaan ja hoitajan elämät muuttuvat

Kainuussa on tavoitteena, että jo ensi vuoden loppuun mennessä kukaan ei enää asu laitoksessa. Ari-Pekka Mannisen mielestä tavoite on realistinen. Kaupunkiin on suunnitteilla uusi tuetun asumisen kerrostalo. Tämä tarkoittaisi myös Miia Korhosen unelmien toteutumista.

Korhonen haaveilee uudesta kodista, vaikka ymmärtää, että täysin itsenäisesti eläminen ei häneltä koskaan onnistu. – Tarvitsen apua ainakin raha-asioissa ja esimerkiksi ruoanlaitossa. Silti haave omasta, itsenäisemmäistä asumisesta elää. – Asunnossa voisi olla mikro, sänky ja telkkari. Mutta viherkasveja ei ainakaan. Juuri tapoin yhden, Miia Korhonen sanoo. Hän kaipaa ympärilleen myös jotain kaunista.

  • Minä tykkään tämmöisestä tilpehööristä, kaikesta kauniista, koriste-esineistä.

Hän kappaa käsiinsä kauneimman aarteensa. Se on hoitajalta lahjaksi saatu maljakko, jossa kaksi joutsenta kietoutuu yhteen. – Ja kyllä olisi ihan kiva saada oma kaverikin, Miia sanoo varovasti, eikä hän nyt puhu kanista.

Jahka Miian unelma toteutuu ja Kuusanmäki tyhjenee asukkaista, osastonhoitaja Ari-Pekka Mannisenkin arki muuttuu.

– Itse olen ajatellut tämän ison muutoksen näin: Täällä Kuusanmäessä minä menen pukuhuoneeseen, livautan työkenkäni jalkaan ja menen ovelle vastaanottamaan uuden asukkaan. Avohoitomallissa minä otan työkenkäni käteen, soitan asiakkaan ovikelloa ja pyydän päästä sisään.

Miia Korhonen on mukana suorassa tv-lähetyksessä A2 Kehitysvammais-illlassa.
Kehitysvammais-ilta Yle TV2:lla 10. helmikuuta kello 21.