Sanna Ukkola: Mikä feminismissä mättää?

Karaiskaa itsenne mimosat! Naisten asemaa ei edistä se, että hermostuu jokaisesta somekohusta, tyttö-sanasta tai pilakuvasta, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Sanna Ukkola
Sanna Ukkola.
Sanna Ukkola.Seppo Sarkkinen / Yle

Haastattelin lauantaina Aamu-tv:ssä kahta miespuolista politiikan toimittajaa hallitusneuvotteluista. Melkein arvasin – Twitterissä alkoi jälleen sama tuttu laulu: eikö naisasiantuntijoita löytynyt? Twitter oli hiljaa aiemmin, kun haastattelin neljää naista politiikasta tai edelliskerralla, kun jututin kolmea naista puolustusasioista.

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on kiertänyt sinällään hauska suomalaistutkijan all male panel -sivusto, jolle on koottu kuvia paneeleista, joihin osallistuu vain miehiä. Kyse on huumorista, mutta sanoma on myös vakavampi: naiset eivät vieläkään osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun samalla volyymilla kuin miehet.

Minua sivusto nauratti, mutta myös ärsytti, sillä se edustaa paljolti sitä ajatussuuntausta, mikä mielestäni feminismissä on eniten pielessä.

Feministit itse ihmettelevät usein, miksi moni tasa-arvoa kannattava, moderni nainenkaan ei samaistu heihin. Minäpä kerron: te puuhastelette ihan väärien asioiden parissa.

Feminismi näyttäytyy monelle asioiden loputtomana problematisointina, jossa naiset on asemoitu uhreiksi ja miehet riistäjiksi, jotka saavat yhteiskunnalta aivan liikaa. Feministi kyttää Twitterissä, kuinka monta miestä missäkin paneelissa istuu, tarkkailee, kuinka ketäkin naista luonnehditaan väärällä tavalla ja laskee, keiden huulilta lipsahtaa vahingossa sana tyttö. Feministi toteaa, että naispoliitikon kutsuminen etunimellä on tytöttelyä, miespoliitikon kutsuminen etunimellä on kunnianosoitus. Feministin mielestä naisten ulkonäköä ei saisi kommentoida lainkaan – ja hän haluaa määrätä adjektiivit, joilla naispäättäjää saisi luonnehtia. Feministi suuttuu, jos Ilta-Sanomien kannessa Oscar-ehdokasta kutsutaan sanalla äiti. Se kuulemma halventaa naisia.

Feministi ei tunnu näkevän eroa suuren tasa-arvo-ongelman ja triviaalin ajattelemattomuuden välillä. Naisten vähäinen määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa rinnastuu Koffin FB-sivuilla viikko sitten julkaistuun kuvaan, jossa jääkiekkoilija Jevgeni Malkinin ylle oli photoshopattu mekko ja alle sanat: Tervetuloa tytöt! Feministille nämä kaksi asiaa ovat samanarvoisia, sillä Koffin FB-kuva edustaa hänelle koko yhteiskunnan läpitunkemaa patriarkaarista sortoretoriikkaa, naiseuden kulttuurista säätelyä, jossa tyttö-sanaa käytetään häviäjän synonyyminä ja joka purkautuu pahimmillaan väkivaltana.

Feministi ei tunnu näkevän eroa suuren tasa-arvo-ongelman ja triviaalin ajattelemattomuuden välillä.

Itse en osannut pöyristyä Koffin kohutusta kuvasta. (Kuvan jälkipuinnissa alitettiin tosin kaikki mahdolliset rimat, kun kuvaa kommentoinut nainen sai somessa kapallisen törkyä niskaansa.)

Mutta itse mekkokuvaa en nähnyt naisia sortavana, näin sen vähän hölmönä urheilumaailmaan kuuluvana huumorina, jolla ei todennäköisesti ollut tarkoitus loukata – se oli ajattelemattomuutta. Sitä paitsi Koff veti kuvan pois ja pyysi anteeksi.

Joten karaiskaa itsenne, mimosat! Hermostumalla joka jumalan risahduksesta te inflatoitte oman ideologianne – feminismi kokee poika joka huusi sutta -ilmiön. Samalla naisasialiikkeet tahtomattaan pitävät yllä asenteita, joissa nainen nähdään uhrina ja miehelle alisteisteisena sorron kohteena. Moni moderni, tasa-arvoa kannattava nainenkin alkaa karsastaa ideologiaa, jonka edustajat riekkuvat jatkuvasti jostain loukkaantuneena pitkin sosiaalista mediaa.

Nykyfeministit eivät edistä vaan päinvastoin usein heikentävät naisten asemaa. Keskittymällä naisten uhristatukseen he pitävät yllä ja vahvistavat ajatusta, jonka mukaan naiset ja miehet eivät olisi tasa-arvoisia. Se on pötypuhetta.

Tasa-arvoon liittyy totta kai paljon todellisia, rakenteellisia ongelmia, joihin keskittyminen olisi paljon hedelmällisempää kuin tyttö-sanojen jahtaamiset ja somekohuihin ripustautumiset. Miksei aloitettaisi vaikka siitä, että kannustaisimme naisia hakeutumaan perinteisesti miehisille aloille, pyytämään palkankorotusta ja hakemaan ylennyksiä hanakammin – vaikkapa pyrkimään aikaisempaa huomattavasti rohkeammin yritysten ylimpään johtoon? Se olisi naisasian kannalta paljon hyödyllisempää kuin äiti-sanojen bongailut iltapäivälehtien kansista.

Ilmiö on tuttu politiikasta: vallanpitäjien tulee kestää muita vahvempaa arvostelua. Sama pätee naisiin: jos tavoittelemme ja saamme yhteiskunnallista valtaa, emme voi enää reagoida joka risahdukseen. Meidänkin on aika kasvattaa paksumpi nahka, keskittyä merkittäviin asioihin, opetella unelmoimaan suuria ja mennä läpi harmaan kiven.

Kuinka moni huipulle noussut naisjohtaja haaskaisi kallisarvoista aikaansa päivittelemällä täysin tyhjänpäiväisiä hölmöilyjä päiväkaupalla? Joku viisas sanoi kerran, että ihmisen suuruutta voi arvioida sen perusteella, kuinka pieniin asioihin hän takertuu.

Minä haluan parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa. Mutta en usko, että se paranee tunteella – se paranee vain ja ainoastaan järjellä. Modernin naisasialiikkeen on nostettava rimaa – enää ei kannata tuhlata aikaa tytötteleviin lätkäriehujiin, jotka nolaavat hölmöillä pilakuvilla korkeintaan itsensä.

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja