Kirjurinluodon legendaarinen pienoisgolf-alue kaipaa uutta yrittäjää

Porin Kirjurinluodossa sijaitseva pienoisgolf-alue on päässyt rapistumaan eikä sille ole löytynyt uutta omistajaa. Ratoja alueella on ollut jo 1950-luvulta saakka.

urheilu
Rappeutumaan päässyt pienoisgolfrata Porissa Kirjurinluodossa, minigolf.
Tapio Pukkila / Yle

Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus sanoo kaupungin seuraavan huolestuneena Kirjurinluodon pienoisgolf-areenan tilannetta.

Aluetta 50-luvulta saakka pyörittänyt ja legendaarisen maineen saanut Leo Kortelainen menehtyi edellistalvena. Persoonallisen Kortelaisen elinaikana pienoisgolf-alue sai kansainvälistäkin huomiota ja kiitosta.

Radoille ja alueella sijaitsevalle rakennukselle on etsitty uutta omistajaa jo hyvän aikaa, mutta kaupat ovat jääneet tekemättä muun muassa kaupungin ja yksityisten ostajakandidaattien kanssa.

– Kaupunki ei voi kovin paljon vaikuttaa tilanteeseen, kun kyse on yksityisestä rakennuksesta. Toivomme tietysti, että löytyisi uusi omistaja, joka lähtisi kehittämään joko pienoisgolfia tai jotain muuta. Siinähän on hieno rakennus, joka antaa paljon mahdollisuuksia, Hannus sanoo.

Hienolla paikalla

Yle Satakunnan tietojen mukaan kaupantekoa on vaikeuttanut korkeana pidetty hinta. Porin kaupunki puolestaan ei voi vaikuttaa alueen käyttöön, koska alueesta on tehty pitkäaikainen vuokrasopimus, jossa ei vaadita alueelle toimintaa.

Kaupunki ei voi kovin paljon vaikuttaa tilanteeseen, kun kyse on yksityisestä rakennuksesta.

Apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus

– Toivon ja uskon, että tämä on väliaikainen tilanne. Olisi tärkeää, että alueella on jotain toimintaa. On sääli, että keskeisellä paikalla oleva rakennus Kirjurinluodossa on näin vähällä käytöllä, Hannus sanoo.

Kirjurinluodon pienoisgolf-alue sijaitsee muun muassa Pori Jazz -festivaalin käyttämän areena-alueen vieressä ja siitä on kivenheitto maankuuluun Pelle Hermannin leikkipuistoon. Myös vuoden 2018 asuntomessut pidetään lähistöllä.