Metsäkylpyä, maisematerapiaa ja hiljaisuutta voisi myydä turisteille

Matkailualan asiantuntija patistaa suomalaisia matkailuyrittäjiä leikkimielisyyteen ja toteuttamaan absurdiltakin tuntuvia ajatuksia. Esimerkiksi hiljaisuuden ja luonnon tuotteistamisessa on vielä tekemistä. Kymmeniä vuosia on jo pohdittu, miten keskieurooppalaiset turistit saataisiin kesällä pohjoiseen.

Kotimaa
Polku vanhassa metsässä.
Metsäpolun voisi tuotteistaa ja ottaa maksua polulla kävelemisestä.Yle

Monelle matkailuyritykselle talvi on tuottoisinta aikaa, ja kesällä keskieurooppalaiset matkustavat muualla kuin Suomessa.

Taivalkoskella Saijan Lomakartanossa viime talvi oli kaikkien aikojen vilkkain. Kesällä on kuitenkin hiljaisempaa, kartanon emäntä, yrittäjä Helena Karppinen kertoo.

– Muuallakin Euroopassa on luontoa ja ajallisesti lyhyemmät matkat. Baltian maissa ja muualla Itä-Euroopassa matkat ovat myös paljon halvempia. On hyvin haasteellista myydä matkoja Keski-Eurooppaan, Karppinen sanoo.

Kesällä Saijassa vierailee sekä suomalaisia että ulkomaisia matkailijoita. Talvella Saijassa on lähestulkoon vain ulkomaalaisia matkailijoita. Eniten vieraita tulee Saksasta.

– He eivät ole upporikkaita, mutta he tulevat hyvin toimeen. Ihmiset tulevat hakemaan meille rauhaa, yli 20 vuotta matkailutoimintaa Saijassa pyörittänyt Karppinen kertoo.

Suomi ei ole imagoltaan kesäinen

Pohjoisessa on yritetty keksiä kesätuotteita matkailuun jo kymmeniä vuosia, mutta massoja vetävää ratkaisua ei ole löytynyt. Suomi on imagollisesti talvimaa.

Juuri luonnonrauha ja hiljaisuus ovat elementtejä, joita matkailualan yrittäjien pitäisi tuotteistaa entistä paremmin kesällä, Suomen matkailua edistävän Visit Finlandin matkailujohtaja Jaakko Lehtonen arvioi.

Polun nimi on "keuhkojen syväpuhdistus" eli maksat siitä, että kävelet metsäpolkua pitkin.

Jaakko Lehtonen.

– Toistaiseksi hiljaisuusmatkailu ei ole vetänyt. Syytä en tiedä, mutta voi olla, että meiltä puuttuu esimerkiksi leikkimielisyys. Venäjällä tätä on jo tuotteistettu. Siellä on eräs kylä, jossa on metsäpolku. Polun nimi on "keuhkojen syväpuhdistus" eli maksat siitä, että kävelet metsäpolkua pitkin, Lehtonen kertoo.

Toisessa kohteessa järven rannalla on laituri ja sillä on tuoli, jossa matkailija saa maksua vastaan istua. Tämän elämyksen nimi on "maisematerapia". Sveitsissä myydään Lehtosen mukaan puolestaan vuoristoilmaa purkissa.

Tietyille ryhmille on toki suunnattu aktiviteetteja: esimerkiksi villieläinten katselu tai lintujen bongailu tuovat väkeä ulkomailta kesällä. Nämä ryhmät ovat kuitenkin pieniä.

Metsäkylvyt nouseva trendi

Maailman matkailutrendeissä esille nousee juuri metsä. Puhutaan metsäkylvystä, jossa kuljetaan metsässä ja aistitaan luontoa. Metsäkylpyjä käytetään esimerkiksi Japanissa terapeuttisena hoitomuotona.

– Meidän pitäisi katsoa esimerkiksi Aasian suuntaan, missä kuljetaan naamarit kasvoilla kaupungeissa. Suomessa on puhdas ilma, jonka voisi tuotteistaa. Toki tällä on psykologinen merkitys. Jos uskot, että metsä puhdistaa keuhkoja, se varmasti myös tuntuu tekevän niin, Jaakko Lehtonen pohtii.

Suomalaisille menee keskikalja ja grillimakkara, mutta nämä eivät aina keskieurooppalaisille kelpaa.

Jaakko Lehtonen

Suomessa on satoja, absurdeja ja erikoisiakin kesätapahtumia eukonkannosta pierun SM-kisoihin. Nämä tapahtumat vetävät suomalaisia, mutta ulkomaiset turistit pitäisi ottaa Lehtosen mukaan näissä tapahtumissa paremmin huomioon.

– Tapahtumat ovat liian lyhytkestoisia, ja ympäröivä infra on wc-fasiliteeteista alkaen monesti surkea. Suomalaisille menee keskikalja ja grillimakkara, mutta ne eivät aine mene keskieurooppalaisille.