Murhatutkinta perhekodissa Muhoksella

Poliisi tutkii Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksella tapahtunutta perhekodin työntekijän surmaa murhana. Poliisin saapuessa paikalle ohjaaja löydettiin kuolleena ja epäillyt tekijät olivat paenneet paikalta.

Kotimaa
Poliisiteipillä suljettu Perhekoti Metsolan ovi.
Poliisiteipillä suljettu Perhekoti Metsolan ovi.Laura Tolonen / Yle

Poliisi sai Muhoksella sijaitsevasta Perhekoti Metsolasta ilmoituksen varhain lauantaiaamuna. Ilmoituksen mukaan siellä oli surmattu henkiökuntaan kuuluva ohjaaja.

Uhri on vuonna 1957 syntynyt mies.

Epäillyt tekijät pakenivat anastamallaan perhekodin autolla.

Poliisi tavoitti epäillyt myöhemmin yöllä Kuopiosta. Kiinniotetut ovat alaikäisiä, mutta kuitenkin yli 15-vuotiaita.

Metsolassa on Nuorten Ystävät ry:n nettisivuston mukaan paikka viidelle pojalle. Metsolaan tulleilla nuorilla on yleensä taustallaan useita laitos- tai muita sijoituspaikkoja.

Kriisiapu alkoi välittömästi

Perhekodin johtaja Kati Lehtola kertoo, että tunnelmat perhekodissa ovat hyvin järkyttyneet. Itse surmaa tai siihen liittyviä henkilöitä hän ei voi poliisin pyynnöstä kommentoida.

– Emme ymmärrä, miten tällaista voi sattua, mehän suojelemme täällä lapsia, hän sanoo.

Lehtolan mukaan kriisiapu nuorille ja henkilökunnalle alkoi jo yöllä poliisin ja paikalle hälytetyn sosiaalityöntekijän avustuksella.

Lauantaina iltapäivällä kriisiapu perhekodissa jatkui edelleen.

Poliisi vaitonainen - tutkinta alkuvaiheessa

Oulun poliisi on tutkinnan tässä vaiheessa vaitonainen tapauksen yksityiskohdista ja siihen liittyvistä toimijoista. Edes epäiltyjen sukupuolta ei tässä vaiheessa paljasteta.

– Tapaukseen liittyy useampi kuin yksi henkilö, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela toetaa.

Perhekoti Metsolan pihapiiriä.
Perhekoti Metsolan pihapiiriä.Laura Tolonen / Yle

Tutkinnassa selvinneiden seikkojen vuoksi asiaa tutkitaan murhana.

– Tutkimme tapausta murhana, sillä kokonaisuutta arvioiden joku tai jotkut tekijät siihen viittaavat. Näitä voivat olla vakaa harkinta tai esimerkiksi erityinen raakuus.

Savelan mukaan itse teko ja rikoksen tekovälineet ovat poliisilla varsin hyvin tiedossa.

Poliisi aikoo tiedottaa tapauksesta lisää aikaisintaan arkena.