Sydämellinen Laukaa valloittaa vieraatkin - Kuuntele kyläilyn kohokohdat

Radio Keski-Suomi kyläili Laukaassa 24.7. Laukaan satamasta tehdyssä suorassa iltapäivälähetyksessä ihmeteltiin, miksi Laukaa ei halua kaupungiksi, vaikka on kooltaan Keski-Suomen kärkikastia. Esillä olivat myös muun muassa ekokoulu-hanke ja vuoden 2003 asuntomessualueen nykykuulumiset.

Laukaa
Vene rannassa.
Tällä pariskunnalla on koti Nokialla, mutta liikkuva kesäkoti vie ympäri Päijännettä. Perjantaina rantauduttiin toviksi Laukaan satamaan.Heli Kaski / Yle

Yle Keski-Suomen kyläilypäivänä 24.7. Laukaa esitteli itsestään kaikki puolet. Välillä aurinko porotti lämpimästi. Välillä tuuli ja satoi niin, että Ylen teltta meinasi pettää liitoksistaan.

Sään oikuista huolimatta tunnelma oli lämmin ja Laukaan sydämellisyys sai kehuja niin kunnan asukkailta, kuin vierailtakin. Pahaa sanottavaa ei tuntunut olevan edes kriittisillä toimittajilla.

Lähetystä tehtiin Laukaan satamasta, joka vetää puoleensa kävijöitä myös muualta maakunnasta. Kaunis satama-alue onkin yksi Laukaan tunnetuimpia paikkoja, Peurungan kylpyläalueen lisäksi. Moni mainitsi juuri sataman Yle Keski-Suomen gallupissa, jossa kysytttiin, mitä Laukaasta tulee ensimmäisenä mieleen.

Vene Laukaan satamassa.
Laukaan satama vetää puoleensa fiilistelijöitä kauempaakin. Yle Keski-Suomen kyläilyllä haastateltiin veneilijöitä, jotka odottelivat satamassa taivaan selkenemistä. Ylen teltalla vieraili myös entinen toimittajamme Liisa Sundberg, jonka eläkepäivät sujuvat aktiivisen hyväntekeväisyystyön parissa.

Sataman uusi pomo halusi hyvät bileet

Laukaan sataman uusi yrittäjä, Jonne Lehtonen kehuu kaupungin henkeä jopa yllättävän hyväksi. Lehtonen iloitsee erityisesti siitä, että kunta on viime vuosina nuorentunut myös päättäjien osalta. Lehtosen mukaan paikkakunnalla homma toimii, vaikka oma ura satamassa on vasta alussa ja monessa asiassa riittää opeteltavaa.

Lehtonen on tuonut kuntaan myös uuden kesätapahtuman, Satama Festivaalin. Kaksipäiväinen, elokuun puolivälissä pidettävä juhla tuo laukaaseen kotimaisia huippuartisteja. Idea festareiden järjestämiseen lähti yrittäjän omasta intohimosta.

- Oon ainan halunnut pitää hyvät bileet, joissa kaikki viihtyy, Jonne Lehtonen perustelee.

Jonne Lehtonen.
Laukaan satama on viime vuonna saanut vetäjäkseen uuden nuoren yrittäjän, Jonne Lehtosen. Paljasjalkainen laukaalainen on piristänyt sataman aluetta mm. organisoimalla uuden kesätapahtuman, Satama festivaalin.

Emäpitäjä porskuttaa omillaan

Laukaa on Keski-Suomen neljänneksi suurin kunta. Se ei koostaan huolimatta havittele kaupungin titteliä. Nuori vt. kunnanjohtaja Jaakko Kiiskelä uskoo, että Laukaan perinteet ja historia keskisuomalaisena emopitäjänä riittää sille. Kaupungin arvoa ei ole koskaan tarvittu. Kiiskelä uskoo myös kunnan säilyvän itsenäisenä tulevaisuudessakin.

Jaakko Kiiskelän oma pesti kunnan kärkimiehenä on vielä ehdollinen. Hänenen valinnastaan kunnanjohtajan tehtävään on valitettu. Kiiskelä ei tunnusta tilanteen hiertävän työn tekoa.

- Julkisessa vallankäytössä saa vähän tuulista ollakin, Kiiskelä kuittaa.

Yksi Laukaan tämän hetken kärkihankkeita on Ekokoulu, joka syntyisi Vuonteen, Tarvaalan ja Savion kyläkoulujen yhdistyessä.

Suunnitteilla olevassa ekokoulussa syötäisiin lähiruokaa ja käytettäisiin aurinkoenergiaa. Koulurakennus olisi mahdollisimman ekologinen ja koulukuljetuksetkin järjestettäisiin biokaasulla toimivilla kulkuneuvoilla. Laukaan valtuusto päättää ekokoulun rakentamisesta syksyllä.

Laukaan ekokoulukyltti.
Vt. kunnanjohtaja Jaakko Kiiskelä kehuu Laukaan yhteishenkeä, vaikka oma tehtävä kunnan johdossa on vielä ehdollinen. Uuden Ekokoulu-hankkeen puuhaajat Antti Tourunen ja Johanna Janhonen kertovat, miten koulusta tulisi ympäristöystävällisempi.

Asuntomessukoti kestää aikaa

Laukaan Asuntomessut järjestettiin Pellosniemen alueella vuonna 2003. Arja ja Jukka-Pekka Räisänen rakensivat alueelle unelmiensa kodin, jossa yhdistyvät kesämökki ja arkikoti samassa paketissa.

Omarantainen tontti ja hyvä sijainti houkuttelivat pariskunnan muuttamaan Jyväskylästä laukaaseen, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.

12 vuotta sitten tehdyt päätökset talon tyylistä ja toiminnoista tuntuvat edelleen omilta. Jopa sisustus on pysynyt lähes samanlaisena, vaikka talon emäntä on innokas sisustaja.

Nainen ja mies terassilla.
Arja ja Jukka-Pekka Räisänen rakensivat asuntomessualueelle unelmiensa kodin.

Historia herää eloon

Yle Keski-Suomen kyläily Laukaassa päättyi historian havinaan, kun lähetyksessä ennakoitiin Järvilinnassa järjestettävää Aikamatkaa Laukaaseen. Tapahtumassa herätettiin eloon 1700-luvun arkea Järvilinnan alueella.

Eläkkeellä oleva historian opettaja Pertti Torikka esittää aikamatkalla Pernasaaren kapteenin talon isäntää, majuri Wadenstjernaa.

Torikka on perehtynyt myös Laukaan lähimenneisyyten. Hän on mm. kirjoittanut kirjan Vihtavuoren tehtaiden historiasta. Kirjasta selviää, kuinka Laukaa voitti aikoinaan kilpailun Etelä-Pohjanmaata vastaan tehtaan sijoittumisessa. Tehtaan työntekijöiksi laukaalaiset eivät kuitenkaan kelvanneet, vaan alueelle rekrytoitiin pohjalaista työvoimaa.

Laukaassa haastateltavana Rautpohjan tykkikerholaisia.
Eläkkeellä oleva historian opettaja Pertti Torikka tuntee Laukaan menneisyyden. Laukaan Järvilinnassa järjestettävästä aikamatkasta oli kertomassa myös Kauko Sorjosen säätiön puheenjohtaja Seppo Salmi. Kuvassa haastatellaan tapahtumaan osallistuvia Rautpohjan tykkikerholaisia.