EU-tuomioistuin mitätöi tietosuojasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa

Tuomioistuimen päätös voi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Facebook ei saa enää toimittaa eurooppalaisten käyttäjien tietoja Yhdysvaltoihin.

Ulkomaat
Serverisalissa likkuu dataa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

EU:n tuomioistuin on todennut EU-komission ja Yhdysvaltojen neuvotteleman niin sanotun Safe Harbour-sopimuksen pätemättömäksi. Tuomioistuimen mukaan sopimus ei turvaa riittävästi EU-kansalaisten yksityisyyttä.

Sopimuksen avulla sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa toimivat yritykset ovat voineet käsitellä EU-kansalaisten henkilökohtaisia tietoja. EU:n säännöt kieltävät EU-kansalaisten henkilökohtaisten tietojen välittämisen EU:n ulkopuolisiin maihin, jotka eivät huolehdi riittävästi näiden tietojen yksityisyydensuojasta.

Tuomioistuin otti asiaan kantaa sen jälkeen, kun itävaltalainen aktivisti kyseenalaisten Facebookin tietosuojakäytännöt. Kanteessa todettiin, että Facebook on rikkonut tietosuojasopimuksen sääntöjä, koska se ei ole suojannut EU-kansalaisten yksityisyyttä.

Kanne koski Facebookin Irlannissa toimivaa tytäryhtiötä, koska Yhdysvalloissa toimivaa yhtiötä ei varsinaisesti voi haastaa oikeuteen Euroopassa.

Tuomioistuimen päätös tarkoittaa sitä, että Irlannin viranomaisten on päätettävä, katkaiseeko Irlanti Facebookin harjoittaman EU-kansalaisten henkilötietojen siirron Yhdysvaltoihin.

Kaikki lähti NSA-vakoiluskandaalista

Yhdysvaltojen lainsäädännön mukaan internet-yhtiöt ovat velvollisia luovuttamaan viranomaisille tietoja käyttäjistään, kun kyse on esimerkiksi terrorismista tai vakoilusta.

Yhdysvaltojen lainsäädäntö ei suojele ulkomaiden kansalaisia, mikä mahdollistaa eurooppalaisten tehokkaan vakoilun.

Kanteen juuret ovat kesässä 2013, jolloin yhdysvaltalainen tietovuotaja Edward Snowden paljasti, että joukko amerikkalaisia yhtiöitä jakoi säännönmukaisesti käyttäjiensä tietoja Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu NSA:lle.

Vaikutukset voivat olla laajat

NSA:n laaja-alainen urkinta suivaannutti EU:n, ja EU-parlamentissa ehdotettiin tietojenvaihtosopimuksen hyllyttämistä.

Vaikka EU-tuomioistuimen päätös koskettaa Facebookia, päätöksellä voi olla laajempi merkitys. Safe Harbour -menettelyssä on mukana tuhansia yrityksiä, jotka liikuttavat esimerkiksi asiakastietoja Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä.

Lähteet: AFP, Reuters