A2:n pakolais-illan tuottaja tyrmää nettihuhun: "Pakolaisperhe oli aito"

Tiistaina lähetetyssä Ajankohtaisen kakkosen pakolais-illassa tarjoiltu puuro on herättänyt närää.

Ajankohtainen kakkonen
A2 Pakolais-ilta
Ajankohtaisen kakkosen pakolaisillassa näytettiin tiistaina, kun ohjelmassa vieraana ollut syyrialainen pakolaisperhe saapui Tampereelle.

Tiistaina lähetetty Ajankohtaisen kakkosen Pakolais-ilta on nostattanut kohun sosiaalisessa mediassa. Hämmennystä ovat herättäneet erityisesti illlassa vieraana ollut pakolaisperhe ja vieraille tarjottu kaurapuuro.

Sosiaalisessa mediassa on huhuttu, että illassa yhtenä vieraana ollut syyrialainen pakolaisperhe olisi ollut Ylen lavastama eli todellisuudessa kyse ei olisi pakolaisista. Perheen aitoutta epäilevät ovat mm. huomauttaneet, että perheeseen kuuluva 5-vuotias pikkutyttö siirrettiin pois studiosta kesken lähetyksen.

Illan tuottaja Juha Portaankorva tyrmää huhun.

– Jos katsoi ohjelmaa, näki siinä olleen insertin, jossa kyseinen pakolaisperhe saapui Tampereelle. Pikkutyttö kuuluu perheeseen ja hänet vietiin kesken illan pois studiosta, koska hän on niin pieni eikä ymmärrä suomea. Koko ilta studiossa olisi ollut hänelle turhan rasittavaa. Tytöllä oli hoitaja lämpiössä, ja hänet vietiin hoitajan luokse leikkimään, Portaankorva kertoo.

Portaankorva korostaa, että Ylen tietojen mukaan perhe on aito kiintiöpakolaisperhe, joka on tullut Egyptin kautta Suomeen 15.9. 2015. Ajankohtainen kakkonen on seurannut perhettä heti siitä lähtien, kun he saapuivat Suomeen.

Puurolla haluttiin herättää keskustelua

Myös illan aikana syyrialaisperheelle tarjoiltu puuro on herättänyt närää. Portaankorvan mukaan puuron tarjoamisesta oli sovittu etukäteen perheen kanssa, eikä ketään haluttu kiusata tai nolata. Jos perhe olisi kieltäytynyt puuron syömisestä, sitä ei olisi heille tarjottu, Portaankorva sanoo.

Idean taustalla olivat Oulun viime viikon tapahtumat, kun osa turvapaikanhakijoista meni syömälakkoon heille tarjoillun ruuan vuoksi.

– Halusimme tarjota puuroa, koska ajattelimme, että ruoka aina herättää keskustelua. Ajattelimme, että puuron kautta nostamme esiin kysymyksiä siitä, millaisia odotuksia asetamme turvapaikanhakijoille, mitä saa toivoa tai vaatia, vai pitääkö turvapaikanhakijan vain olla kiitollinen saamastaan avusta, Portaankorva kuvailee puurotarjoilun taustoja.

Hänen mukaansa puuro herättikin vilkasta keskustelua studiossa, mutta tv-uutiset katkaisivat lähetyksen juuri sen aikaan.

A2-illan tekijöillä oli etukäteen tiedossa, että maahanmuuttoasiat herättävät aina vilkasta keskustelua ja Portaankorva pahoittelee illan aiheuttamaa mielipahaa.

Lisätty 8.10. klo 18.40 tieto siitä, milloin A2-illassa vieraana ollut syyrialainen pakolaisperhe on saapunut Suomeen.