Tuulivoiman uhri jatkaa taistelua merikotkien puolesta

Tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka tallentui Seppo Keräsen kameraan Porin Peittoossa. Tuulivoiman uhri -kuva palkittiin Vuoden Luontokuvakilpailussa. Kuvaajan mukaan kuollut merikotka jatkaa kuvan avulla taistelua merikotkien suojelemiseksi.

urheilu
Kuvassa kuollu tmerikotka tuulivoimalan edessä
Seppo Keränen

Porilaisen Seppo Keräsen Tuulivoiman uhri -kuva palkittiin Vuoden Luontokuvakilpailussa. Kuva tuulivoimalan lapoihin kuolleesta merikotkasta voitti Ihminen ja luonto -sarjan. Paljon huomiota saanut kuollut merikotka voi kuvaajan mukaan nousta marttyyriksi.

– Itselläni oli heti paikalle tultuani sellainen ajatus, että tämä kuollut merikotka hyödyntää merikotkan suojelua tästä eteenpäin, Keränen sanoo.

Mies itse on pitkään tehnyt työtä merikotkien hyväksi. Hän aloitti merikotkan suojelun vuonna 1972. Sinä vuonna syntyi merikotkan poikasia viisi, kun nykyään vastaava lukema on 450.

– Merikotkatyöryhmä on pian tehnyt itsensä tarpeettomaksi niin kuin on ollut tarkoituskin.

Koko luonto näkyy kuvissa

Lempikohteekseen pitkän linjan valokuvaaja rajaa koko luonnon. Maisemat ja ihmiset ovat Seppo Keräselle yhtä tärkeitä kuin eläimet.

Itselläni oli heti paikalle tultuani sellainen ajatus, että tämä kuollut merikotka hyödyntää merikotkan suojelua tästä eteenpäin.

Seppo Keränen

– Ennen kaikkea pieni ihminen suuressa luonnossa on tärkeä.

Luontokuvaajalle syksy on esteettisesti hedelmällistä aikaa.

– Syksy on yksi niistä hienoista vuodenajoista. Nyt vaan tuuli on puhaltanut lehdet puista, mutta lehtien täyttämä maa on myös nätti, Keränen pohtii.

"Tuulivoima on hyvä asia oikeassa paikassa"

Tuulivoima on Porissa herkkä asia. Seppo Keräsen kodin lähelle oli myös suunnitteilla tuulivoimala, mutta hanke kaatui Porin päättäjien kallistuttua siihen, että tuulivoimaloiden pitää olla vähintään kahden kilometrin päässä asutuksesta.

– Tuulivoimaloiden tuleminen olisi myös kaatunut siihen, että alueelta löytyi merikotkan pesä. Mutta kuinka ollakaan, löysin pari vuotta sitten juuri tämän pesäpuun kaadettuna. Se oli ympäristörikos.

Herää kysymys, että liittyvätkö merikotkan pesäpuun kaataminen ja tuulivoimalasuunnitelmat toisiinsa?

– Sitä voi kukin omassa päässään miettiä, tyytyy Keränen toteamaan.

Vaikka luontokuvaaja tallensi kuvaansa tuulivoimalan uhriksi jääneen merikotkan, pitää hän tuulivoimaa lähtökohtaisesti positiivisena asiana.

– Tuulivoima on hyvä asia silloin, kun se on oikeassa paikassa.