"Kiipeily on laji, jossa voima siirretään varpaiden ja sormien kautta kallioon"

Antti Liukkonen on kalliokiipeilyn pioneereja. Mies on kiivennyt ja puhdistanut monet kalliot muita kiipeilijöitä varten. Yhden tärkeimmistä opetuksista hän sai 75-vuotiailta ranskalaisilta Pelle Hermanneilta.

ilmiöt
Antti Liukkonen
Mari Karjalainen / Yle

Mikkeliläinen Antti Liukkonen on kiivennyt seiniä ja kallioita pitkin siitä lähtien kun näki televisiossa Sporttispurtin kiipeilyjakson 1990-luvulla.

– Kiipeilijä seisoi lumisateessa ja selitti, että vieressä on kiipeilyreitti nimeltään Nakit ja muusi. Sen jälkeen menimme Vaajakosken Kanavuoreen kiipeämään tennarit jalassa. Sen jälkeen huomattiin, että voi olla pelottavaa, koska ollaan kymmenen metrin korkeudessa. Sitten järkeiltiin sen verran, että käytiin ostamassa auton hinausköysi. Toinen varmisti kallion päällä ja toinen sitoi köyttä vyötäisille. Parin päivän päästä hoksattiin, että sattuu vielä enemmän, jos putoaa sen köyden varaan, muistelee Liukkonen.

Liukkonen kiipeää edelleen mieluiten haastavia kallioreittejä, ja nykyisin hän kartoittaa reittejä myös toisille kiipeilijöille. Reittien avaaminen on kiipeilyssä oma osa-alueensa. Uusista reiteistä ilmoitetaan muille harrastajille kiipeilyyn keskittyvien palvelualustojen, keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kautta.

– Suomessa on kova työ sorkkaraudan kanssa naputella irtonaisemmat otteet pois, jotta reitti olisi turvallinen. Otteet puhdistetaan messinkiharjalla jäkälästä ja muusta, jotta ne olisivat puhtaita eivätkä liukkaita. Sen jälkeen se on kuin palapelin kokoamista. Pitää miettiä, miten siitä kohti pääse ylös omaa kroppaa käyttäen, Liukkonen sanoo.

Reitin avaaja antaa reitille nimen ja arvioi vaikeusasteen. Tämän jälkeen muut harrastajat voivat mitata omia kykyjään ja tehdä oman arvionsa.

Voimamies ei pärjää

Liukkonen kertoo, että on ollut aina kilpailuhenkinen, mutta kiipeilyssä hän on voinut kanavoida sen hyvällä tavalla. Kiipeilyssä vetoaa se, että suorituksia ei mitata vain numeroissa tai ajassa. Raaka voima ei merkitse kiipeilyssä mitään, sillä ketterä liikkuminen seinällä vaatii kokonaisvaltaista keskittymistä, kestävyyttä, notkeutta ja harkittua voimankäyttöä. Parhaimmillaan sulavasti kiipeävä näyttää vain leijailevan ylös.

– Yksi jyväskyläläinen kiipeilijäpioneeri kiteytti hyvin, että kiipeily on laji, jossa voima siirretään varpaiden ja sormien kautta kallioon. Varsinkin kun kiivetään pitkiä reittejä, oleellista on, että jokaisesta otteesta puristetaan mahdollisimman vähän, sanoo Liukkonen.

Eräs kiipeilyreissu Ranskaan oli erityisen opettavainen.

– Ensimmäisen kerran, kun sinne mentiin, oltiin voimamme tunnossa. Oltiin treenattu kovaa ja vedetty leukoja kuin höperöt. Siellä 75-vuotiaat Pelle Hermannin näköiset sedät kiipesivät. Mentiin perästä eikä päästy mihinkään. Ihmeteltiin, että tästäkö ne menivät ylös. Eihän siinä ollut edes otteita, Liukkonen sanoo.