Lataatko akkusi väärin? Järkevä lataaminen säästää älypuhelimen akkua

Kymmenkunta vuotta sitten kännykän akku kesti normaalikäytössä parhaimmillaan useita viikkoja yhdellä latauksella. Nykyään älypuhelimet kuluttavat virtaa siinä määrin, että kännykän lataamisesta on tullut meille päivittäinen arkirutiini.

tekniikka
Kännykän akku latautuu
Yle / Juha Hintsala

Kännyköiden akkuteknologia on muuttunut vuosituhannen alun ajoista sen verran, että vanhat uskomukset akun oikeaoppisesta lataamisesta eivät päde tänä päivänä. Esimerkiksi nykyään käytössä olevia litiumioniakkuja ei kannata tyhjentää kokonaan, toisin kuin oli tapana vanhempien nikkelikadmiumakkujen kanssa.

Milloin akku kannattaa ladata?

Mobiililaitteen akku kannattaa laittaa lataukseen, kun virtaa on jäljellä alle kolmasosa akun kapasiteetista. Täysin tyhjäksi akkua ei tulisi päästää.

– Parin tunnin latausaika on usein riittävä, sillä saa aikaan jo 70 prosentin latauksen. Tällä pärjää yleensä koko päivän, sanoo professori Timo Rahkonen Oulun yliopiston elektroniikan laboratoriosta.

Parin tunnin latausaika on usein riittävä, sillä saa aikaan jo 70 prosentin latauksen. Tällä pärjää yleensä koko päivän.

Timo Rahkonen

Ihan täyteen akkua ei tarvitse ladata. Litiumioniakku kestää yleensä tuhatkunta täyttä latausta. Päivittäisessä käytössä akun käyttöikä on lähemmäs kolme vuotta.

– Litiumioniakku heikkenee joka latauskerralla hieman, mutta niin sanottu syväpurkaus, eli akun tyhjeneminen kokonaan, heikentää akkua huomattavasti enemmän, Timo Rahkonen tietää.

Yleisin tapa on antaa älypuhelimen latautua yön yli. Mutta voiko siitä aiheutua haittaa itse laitteelle?

– Kännykän voi jättää yön yli huoletta lataukseen, sillä aktiivinen lataus loppuu kun akku on täynnä. Kännykän älykäs elektroniikka pitää huolen siitä, että akku ei mene pilalle ainakaan lataamalla, Rahkonen vahvistaa.

Langaton lataus on yleistymässä

Induktiolataus eli langaton lataus on yleistynyt viime vuosina. Älypuhelimen voi laskea niin sanotulle latausalustalle, joka lataa laitteen ilman puhelimeen kiinnitettävää erillistä laturia. Käyttömukavuutta voi verrata kaikille tutun kaukosäätimen käyttöön.

Kännykän voi jättää yön yli huoletta lataukseen

Timo Rahkonen

– Kyseessä on niin sanottu ”laiskan ihmisen” keksintö ja se näkyy myös sähkölaskussa. Langattomassa latauksessa energiaa säteilee ympäristöön kohtuullisen paljon, toisin kuin perinteistä johdollista laturia käytettäessä. Suurista määristä ei tosin voida puhua, mutta kun käyttäjiä on miljoonia, niin jotain siitä kertyy päivän mittaan, professori Timo Rahkonen tuumii.