Pelokkaat nuoret miehet raatavat Lindexille lähes ilman taukoja ja lomia – Yle Bangladeshissa

”Valmistan arvokkaita vaatteita, mutta minulla ei ole mitään arvoa”, kertoo Lindexille vaatteita ompeleva työntekijä Bangladeshissa. Parempien työolojen takaaminen halpamaissa on vaikeaa myös hyvämaineisille muotiyrityksille.

Ulkomaat
Kissapaita
Olen ommellut samanmallisia lasten t-paitoja, Lindexin käyttämän tehtaan työntekijä Razu sanoo Suomessa ostetusta paidasta.Päivi Koskinen / Yle

Pimeällä kujalla keskellä tekstiilitehtaiden ja slummitalojen sokkeloa on hiljaista. Kuja sijaitsee Dhakan pääkaupungin pohjoispuolella Gazipurissa, yhdessä Bangladeshin tekstiiliteollisuuden suurimmista keskittymistä.

Hetkeä ennen pimeän tuloa kymmenettuhannet työntekijät ovat vyöryneet ulos tekstiilitehtaista työpäivän päätyttyä.

Gazipurin pääkatu täyttyy värikkäisiin sareihin pukeutuneista naisista. Ihmispaljoudessa näkyy myös joitakin nuoria miehiä. Lähes kaikki ovat töissä vaatetehtaissa.

Bangladeshin tekstiiliteollisuudessa työskentelee neljä miljoonaa ihmistä. Heistä kaksi, nuoria miehiä molemmat, ovat lupautuneet kertomaan meille, minkälaista on tehdä vaatteita suomalaisen Stockmannin omistamalle vaateketjulle Lindexille.

Odotamme kujalla sijaitsevassa talossa, mutta miehiä ei kuulu. Saamme tietää, että työntekijät ovat jääneet ylitöihin.

Pelkään koko ajan.

Kuluu tunti, toinen ja kolmas. Kun kello on kahdeksan illalla, työntekijät ovat tehneet töitä kellon ympäri.

Jos haastateltavamme paiskivat töitä keskiyöhön asti, he tuskin jaksavat enää tavata meitä, haastattelua järjestänyt yhteyshenkilömme arvelee.

Niin ei käy. Kello on kymmenen, kun kaksi nuorta miestä saapuu taloon. Toinen on pitkä ja hoikka, toinen lyhyempi ja lapsenkasvoinen.

He puhuvat hiljaisella äänellä ja vaikuttavat hämmentyneiltä, pelokkaitakin.

– Kukaan työkavereistani ei tiedä, että tulin tänne. Tästä voi aiheutua ongelmia, hoikempi nuori mies sanoo.

– Miten voitte kuvata niin, että meitä ei tunnista? kysyy toinen.

Hintalappu
En olisi koskaan uskonut, että valmistan näin kalliita vaatteita, Yasir sanoo.Päivi Koskinen / Yle

Olemme jo alun perin päättäneet, että haastattelut tehdään nimettömästi. Tässä jutussa nuoria kutsutaan yleisillä bangladeshilaisilla nimillä Yasir ja Razu.

Razu, 22, kertoo ommelleensa koko päivän t-paidan kaula-aukkoja ja helmoja.

– Työnjohtaja antaa meille aina tavoitteen, vaikkapa sata tai 200 helmaa tunnissa. Pomot uhkailevat meitä sanomalla, että jos en pysty työskentelemään tarpeeksi nopeasti, saan lähteä lätkimään. Tämän takia pelkään koko ajan, Razu sanoo.

Nuoret miehet kertovat työskentelevänsä lähes tauotta. Yasir, 21, sanoo ruokatauon lisäksi käyneensä päivän aikana kaksi kertaa nopeasti vessassa.

– Sääntönä on, että meidän pitää työskennellä iltaisin niin pitkään kuin tehdas on käynnissä. Olen tietenkin rättiväsynyt, Yasir sanoo.

Nuoret työskentelevät tehtaassa, joka löytyy Lindexin netissä julkistamasta tehdaslistasta (siirryt toiseen palveluun). Lindex ei omista tehtaita, vaan teettää työn yksityisillä tehtailla eli niin sanotuilta tavarantoimittajilla.

Vaatetehdas
Suurin osa tehtaiden työntekijöistä on naisia. Kuva H&M:n käyttämältä tehtaalta Gazipurista.Päivi Koskinen / Yle

Lindexin sivuilta löytyy myös yhteiskuntavastuun raportti (siirryt toiseen palveluun). Siinä kerrotaan, mitä Lindex vaatii tavarantoimittajiltaan. Muun muassa syrjintä ja lapsityövoiman käyttö on kielletty. Tehtaissa pitäisi taata kohtuulliset työajat ja nuorten työntekijöiden suojelu.

Onko Yasirin ja Razulin 14-tuntinen työpäivä kohtuullinen? Kysytään asiaa Helsingin Pitäjänmäestä, Lindexin omistajan Stockmannin pääkonttorista.

– Työtä pitäisi tehdä kahdeksan ja iltakahdeksan välillä. Sen jälkeen ei pitäisi tehdä enempää ylitöitä. Jatkuva ylityön teettäminen tai 14-tuntinen työpäivä ei ole kohtuullista, Stockmann-konsernin viestintäjohtaja Nora Malin sanoo.

Jos työnjohtajat huomaavat pienenkin virheen, he potkivat meidät ulos.

Suomessa Stockmannia pidetään edelläkävijänä yritysvastuussa. Stockmannin tavarataloketju julkaisi listan halpatuontimaissa käyttämistään tehtaista vuonna 2014. Lindex teki saman vuotta aikaisemmin.

Sysäyksen muotiyritysten avoimuudelle antoi Rana Plazan tehdasonnettomuus vuonna 2013. Turmassa kuoli yli 1100 ihmistä. Tehdas romahti, koska rakennus ei kestänyt teollisuuslaitteiden tärinää.

Vaikka rakennuksessa ei tuotettu Stockmannin tai Lindexin vaatteita, ne lupautuivat useiden kansainvälisten muotibrändien mukana parantamaan Bangladeshin tekstiilitehtaiden turvallisuutta.

Vaatetehdas
H&M:n tehtaalla Gazipurissa valmistetaan paljon neuleita.Päivi Koskinen / Yle

Yasir ja Razu sekä useat muut tekstiilityöntekijät kertovat meille Bangladeshissa, että monet tehdasrakennukset ovat aiempaa turvallisempia.

Mutta muita epäkohtia on runsaasti.

Ensimmäiseksi Yasir ja Razu mainitsevat lomat. Heidän tehtaallaan lomaa pitäisi saada kymmenen päivää vuodessa. Nuorten miesten mukaan erityisesti miespuoliset työntekijät saavat lomaa vain muutamia päivä vuodessa, enintään viisi.

– Tehtaanjohtajat eivät useimmiten anna meidän pitää lomia. Raskaana olevat ja muut naiset saavat lomaa, me emme, Yasir sanoo.

Miesten on vaikeampi löytää töitä tekstiilitehtaista, koska miehiä palkataan töihin huomattavasti vähemmän kuin naisia. Vaikean työtilanteen takia miehet eivät uskalla vaatia oikeuksiaan.

– Tehtaanomistajat ajattelevat, että miehet aiheuttavat anarkiaa, jos he eivät saa palkkojaan tai pitää lomiaan. Jos työnjohtajat huomaavat pienenkin virheen, he potkivat meidät ulos, Yasir sanoo.

Yritykset voisivat tehdä enemmän yllätystarkastuksia.

Ovatko Yasirin ja Razun kuvailemat työolot tyypillisiä tehtaissa, joita käyttävät yritysvastuuseen panostavat muotiyritykset?

Ei niiden ainakaan pitäisi olla, sanoo Bangladeshin vaateteollisuuteen erikoistunut tutkija Swedwatch-järjestöstä Ruotsista. Swedwatch on yritysvastuun seurantaan erikoistunut kansalaisjärjestö. Suomessa vastaavaa työtä tekee Finnwatch, mutta Swedwatch on sitä monta kertaa suurempi ja paremmin tuettu järjestö.

– Lindexillä ja H&M:n kaltaisilla suurilla ostajilla pitäisi olla hieman paremmat tavarantoimittajat. Kyseinen tehdas vaikuttaa ennemminkin samanlaiselta kuin tavarantoimittajien alihankkijat, tutkija Sanjida Shamsher sanoo Swedwatchista Tukholmasta.

Juuri alihankkijat ovat Bangladeshissa pahamaineisia.

Riski työntekijöiden huonoon kohteluun tai esimerkiksi lapsityövoiman käyttöön on niin suuri, että Lindex on kieltänyt käyttämiltään tehtailta kaiken toiminnan alihankkijoiden kanssa.

Mies käsittelee neuleisiin tarkoitettua lankaa tekstiilitehtaassa.
Neuleompelimo Gazipurissa.Päivi Koskinen / Yle

Siksi esimerkiksi vaatteiden napit lähetetään Bangladeshin tehtaisiin usein Kiinasta.

Tutkija Sanjida Shamsher ei silti ylläty Yasirin ja Razun kuvaamista työoloista.

Vaikka yritysvastuuseen panostavat muotibrändit tekevät säännöllisiä tarkastuksia tehtaisiin, järjestelmä falskaa pahasti, hän sanoo.

Lindex on mukana yritysjohtoisessa BSCI-järjestelmässä, jonka avulla tehtaisiin tehdään säännöllisiä tarkastuksia. Lisäksi Lindex tekee omia tarkastuksia ja vierailuja tehtaissa. Osa tarkastuksista on pistokokeita.

Shamsherin mukaan bangladeshilaistehtaiden johtajat käytännössä tietävät usein etukäteen, milloin tarkastajat ovat tulossa tehtaaseen.

– Sitten tarkastaja voi vain lisätä rasteja ruutuun. Yritykset voisivat tehdä enemmän yllätystarkastuksia ja selvittää työoloja monipuolisemmin, Shamsher kritisoi.

Yritysvastuujärjestöjen hampaissa on ollut erityisesti muotijätti H&M, Bangladeshin tekstiiliteollisuuden suurin yksittäinen ostaja.

Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja julkaisi lokakuussa raportin (siirryt toiseen palveluun), jossa se syytti H&M:ää tehdasrakennusten turvallisuuden laiminlyönnistä Bangladeshissa. Raportin mukaan sopimustehtaissa ei ole edelleenkään esimerkiksi palo-ovia tai hätäuloskäynneistä löytyi vieläkin ovia, joita työnjohtajat voivat lukita työnteon ajaksi.

– Vaikka rakennusten turvallisuutta yritettäisiinkin parantaa, turvallisemmat rakennukset eivät takaa hyviä työoloja, tutkija Sanjida Shamsher sanoo.

Teen hyvin arvokkaita vaatteita, mutta minulla ei ole arvoa.

Razu ja Yasir kertovat, että Lindex on tärkeä ostaja tehtaalla. Työnjohtaja on käskenyt tehdä hyvää laatua erityisesti Lindexille.

Kun näytämme heille Suomesta ostettuja Lindexin lasten t-paitaa ja leggingsejä, he kertovat valmistaneensa samanlaisia malleja tehtaalla.

Lasten trikoovaatteita ompelevat turhautuneet nuoret miehet.

– Olen vihainen. Teen hyvin arvokkaita vaatteita, mutta minulla ei ole arvoa, Razu sanoo.

Lindexin Göteborgissa sijaitsevassa päämajassa myönnetään, että Bangladeshin tekstiiliteollisuudessa ilmenee Yasirin ja Razun kuvaamia ongelmia. Lindexin viestintäjohtaja Miriam Tjernström ei kuitenkaan kysyttäessä arvioi, kuinka yleisiä nuorten miesten kokemat epäkohdat ovat juuri Lindexin käyttämillä tehtailla.

– Haastatteluissasi kuvatut työolot eivät vastaa vaatimuksiamme. Ponnistelemme sen puolesta, että työntekijöiden työskentelyolot olisivat hyvät ja turvalliset, Lindexin viestintäjohtaja Miriam Tjernström kertoo.

Tjernström antaa vastauksensa sähköpostiviestinä. Puhelinhaastatteluun hän ei suostu.

Tjernström myöntää, että pelkillä tehdastarkastuksilla työoloista ei saa täyttä kuvaa.

– Olemme alkaneet tarkastella mahdollisuutta kouluttaa enemmän tehtaiden johtoa, jotta he olisivat motivoituneempia parantamaan työoloja, Tjernström kirjoittaa.

Katunäkymä
Tekstiilitehtaiden työntekijät Gazipurissa asuvat slummialueella.Päivi Koskinen / Yle

Sekä Lindex että yritysvastuujärjestöt ovat samaa mieltä siitä, että myös Bangladeshin hallituksen on osallistuttava työolojen parantamiseen.

Uudistukset toteutuvat hitaasti, sillä Bangladeshissa poliittinen valta ja tekstiiliteollisuuden rahat sekoittuvat toisiinsa. Useita tehtaanomistajia toimii kansanedustajina maan parlamentissa.

Rahoistaan kiinni pitävät tekstiilipohatat voivat jarruttaa lakiuudistuksia. Se on helppoa, sillä maa on yksi maailman korruptoituneimmista.

Myös Stockmann-konsernin viestintäjohtaja Nora Malin huomauttaa, että monilla Bangladeshin parlamentin jäsenillä on suora tai välillinen kytkös tehtaiden omistajiin.

Bangladeshin parlamentti on kuitenkin nostanut tekstiilityöntekijöiden palkkoja. Vuonna 2013 minimipalkka nousi 3000 takasta (noin 35 eurosta) 5300 takaan (noin 62 euroon).

– Tässä asiassa on tapahtunut huomattavaa kehitystä, viestintäjohtaja Nora Malin sanoo.

Swedwatchin tutkija Shamsher on toista mieltä. Hänen mukaansa elinkustannukset lähtivät pääkaupunkiseudulla huimaan nousuun välittömästi, kun palkankorotukset astuivat voimaan.

Palkankorotusten edut hävisivät heti hintojen kallistumisen myötä.

– Edut hävisivät heti hintojen kallistumisen myötä. Vuokrat kaksinkertaistuivat ja myös ruoka kallistui. Varsinkin perheellisten on ollut vaikea hyötyä palkankorotuksesta, Shamsher sanoo.

Hänen mielestään Bangladeshin valtion olisi puututtava asuntomarkkinoihin, jotta köyhille ihmisille tarkoitetut hyödyt eivät karkaisi muille.

Swedwatchin raportissa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan myös, että palkankorotusten myötä tehtaiden työtahti kiristyi entisestään. Tehtaat vähensivät ylitöitä korkeampien työkustannusten takia, mutta nostivat tuotantotavoitteita normaalilla työajalla.

Razu kertoo saavansa palkkaa 8000-9000 Bangladeshin takaa (noin 94-106 euroa), kun ylityöt lasketaan mukaan. Vuokraan ja ruokaan kuluu reippaasti yli puolet palkasta, noin 5000-6000 takaa.

– Jos en osta mitään, voin lähettää 2000-3000 takaa kotikylääni, Razu laskee.

Yasir puolestaan sanoo ansaitsevansa ehkä paremmin kuin kukaan muu ompelija tehtaassa. Palkka on ylitöineen lähes 10 000 takaa (noin 117 euroa) kuussa. Palkasta yli puolet kuluu vuokraan ja ruokaan.

– Loput rahat lähetän kotikylään perheelleni. Mutta jos ostan housut tai paidan tai tulee muita kuluja, en pysty lähettämään rahoja, Yasir sanoo.

Minkälaiseen vuokra-asuntoon Yasirin ja Razun palkoilla on varaa?

Koska nuoret miehet eivät halua meitä koteihinsa kiinnijäämisen pelossa, vierailemme läheisissä slummikortteleissa muiden tekstiilityöntekijöiden luona.

Kodin ovi.
Tällä kujalla asuvat tekstiilityöläiset työskentelvät H&M:n käyttämillä tehtailla.Päivi Koskinen / Yle

Käymme kujalla, missä kaikki työntekijät ovat töissä H&M:n käyttämässä tekstiilitehtaassa. Palkat ovat samansuuruiset kuin Yasirilla ja Razulla.

Asumusten seinät ja katot ovat aaltopellistä, lattiat betonista. Slummikodit ovat oikeastaan pieniä huoneita. Niihin mahtuu yksi leveämpi sänky ja muutama hylly. Monilla on hyllyn päällä televisio.

Yhden huoneen kokoisessa kodissa asuu usein koko perhe, monesti 5-7 ihmistä. Kujan perällä on aaltopellistä rakennettu katos, jossa on yksi keittolevy. Sen jakavat kaikki kujalla asuvat perheet, samoin vieressä olevan peseytymistilan.

Muihin tehtaisiin verrattuna tämä työpaikka on kuitenkin parempi kuin muut tehtaat joissa olen työskennellyt.

Kaikista puutteista huolimatta asiat voisivat olla vielä huonommin, Yasir ja Razu sanovat. He ovat kuulleet tehtaista, joissa edes muutaman päivän lomista ei ole tietoakaan. Joissakin tehtaissa työntekijät puolestaan paiskivat töitä monta päivää peräkkäin vain muutaman tunnin yöunilla, kun tilaus on saatava valmiiksi länsimaiselle ostajalle.

_– _Muihin tehtaisiin verrattuna tämä työpaikka on kuitenkin parempi kuin muut tehtaat joissa olen työskennellyt, Yasir sanoo.

Sekä Yasir että Razu ovat huolestuneita siitä, että heidän lavertelunsa työoloista voisi keskeyttää Lindexin tilaukset tehtaalta. Kaikkein kauheinta olisi, jos työt loppuisivat kokonaan.

Lindex on lopettanut muutamassa tapauksessa tilaukset, jos tehtaan johto ei ole kohentanut työoloja selvitysten ja parannuskehotusten jälkeen.

Koti
Slummeissa yhden huoneen kodin jakaa usein viidestä seitsemään ihmistä.Päivi Koskinen / Yle

Razulin ja Yasirin kaltaisia tekstiilityöntekijöitä on huomattavasti vaikeampi löytää haastateltaviksi tehtaista, joita käyttävät muotiketjut, jotka eivät ole julkistaneet tehdaslistojaan.

Yritimme tavoittaa Bangladeshista myös muun muassa Jack&Jones -muotiketjun käyttämien tehtaiden työntekijöitä, mutta emme onnistuneet löytämään heitä paikallisten kontaktien avulla. Olisimme halunneet haastatella heitä työpaikan ulkopuolella ilman tehtaan tai muotiyrityksen väliintuloa, sillä silloin työntekijät puhuvat avoimemmin työoloistaan.

Jack&Jonesin lisäksi muun muassa Vila ja Vero Moda -muotiketjut omistava tanskalainen Bestseller kertoi Ylen yritysvastuukyselyssä keväällä 2015, että tehdaslistan julkaisu ei vaikuta mitenkään työntekijöihin.

Koti
Keittokatos ja peseytymistilat ovat kujalla asumuksen ulkopuolella.Päivi Koskinen / Yle

Useat yritysvastuun tutkijat pitävät Bestsellerin kaltaista asennetta tehdaslistojen avoimuuteen vanhanaikaisena.

Jos tehtaiden työntekijät olisivat helpommin löydettävissä, yhä useampien ääni saataisiin kuuluviin. Esille voisi nousta asioita, joita ei välttämättä löydy yritysvastuuraporteista.

– Jos saisin parempaa palkkaa, voisin laittaa osan säästöön. Ja jos kohtaisin onnettomuuden, voisin käyttää säästöjäni, Razu miettii.

– En tekisi ylitöitä, jos saisin parempaa palkkaa, Yasir sanoo.

Koska kello on jo yli keskiyön, tarjoudumme antaman Yasirille ja Razulle kyydin heidän koteihinsa.

Kyyti kelpaa. Huomenna on jälleen työpäivä.

He kuitenkin haluavat, että jätämme heidät slummialueen laitamille, turvallisen välimatkan päähän uteliaista silmäpareista.