Töihin palaavien ajokeli paranemaan päin – isoilta onnettomuuksilta vältytty

Yön aikana Suomen yli liikkunut lumisadealue on siirtynyt nyt pääasiassa merialueille. Lomilta töihin palaavien tieliikenne on sujunut ilman isompia onnettomuuksia.

sää
Aamuista talvikeliä Espoossa.
Aamuista talvikeliä Espoossa.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Monet palailevat maanantaina joululomien jälkeen töihin ensimmäistä kertaa. Etelä-Suomessa varhaisimpia työmatkalaisia tervehtivät paikoin sakeat lumikuurot, mutta isommilta onnettomuuksilta on vältytty.

– Varhain aamulla oli lumisadetta ja muutamia kolareita on ollut, mutta suhteellisen hyvin liikenne on sujunut, kertoo Helsingin tieliikennekeskuksen tieliikennepäivystäjä Pertti Törniö.

Yön aikana eteläisen Suomen yli liikkunut lumisadealue on siirtynyt nyt pääasiassa merelle, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anja Häkkinen kertoo. Päivän aikana lumisateita tulee idästä vielä lisää, mutta sakeimmat kuurot pysyvät merialueilla.

– Paikoin tiet ovat liukkaita, mutta mitään suurempaa kaaosta ei ole odotettavissa, Häkkinen sanoo.

Aamulla kahdeksaan mennessä ajokeli on parantunut ja isoimpana riesana on kiristyneen pakkasen myötä pöllyävä kevyt pakkaslumi.