Nuorten MM-kisat myytiin loppuun – lipun voi vielä saada tuurilla ja nopeudella

Jos haluaa saada lipun jääkiekon nuorten MM-kisaotteluun, siihen aukeaa mahdollisuus vasta pelipäivänä. Lippuja voi olla myytävänä myös nettihuutokaupoissa, mutta silloin yksittäisten lippujen hinnat voivat kohota hyvinkin korkealle.

urheilu
Joni Tuulola ym. Nuoret Leijonat
Lehtikuva

Helsingissä pelattavien jääkiekon nuorten MM-kisojen viimeiset ottelut on myyty virallisesti loppuun. Maanantaina pelattaviin välieräotteluihin ja tiistaina pelattavaan pronssiotteluun sekä finaaliin ei ole saatavilla enää lippuja.

Yksittäisiä lippuja voi kuitenkin tulla vielä saataville, mutta niiden saaminen vaatii nopeutta ja tuuria, kertoo viestintäpäällikkö Hanna Malmberg Suomen jääkiekkoliitosta.

– Sikäli kun lippuja vapautuu, ne tulevat myyntiin aina kello 12 pelipäivinä. Yksittäisiä lunastamattomia lippuvarauksia saattaa vielä vapautua juuri otteluiden alla, eli saako lipun vai ei, selviää juuri ottelun käynnistyessä. Silloin kannattaa tulla Helsinki Areenan lipunmyyntipisteelle, jos haluaa koettaa tuuriaan, Malmberg neuvoo.

Lippuja voi olla myytävänä myös nettihuutokaupassa eli "mustassa pörssissä", mutta silloin yksittäisten lippujen hinnat voivat kohota hyvinkin korkealle.

Kävijöitä lähes 170 000

Kisojen päänäyttämö Helsinki Areena vetää otteluissa noin 13 500 katsojaa, mutta kaikki paikat eivät ole kisojen aikana myynnissä muun muassa median ja kutsuvieraiden tarpeiden vuoksi.

– Täyteen katsomomäärään on tässäkin tapahtumassa vaikea päästä, koska esimerkiksi erillisissä aitioissa jokainen paikka ei ole loppuunmyyty, Malmberg huomauttaa.

Malmberg kertoo, että kisoissa on käynyt maanantaihin mennessä 166 127 katsojaa. Määrä tulee vielä kasvamaan, koska otteluita on pelaamatta neljä. Kyseessä on jo nyt uusi Euroopassa järjestettyjen kisojen ennätys.

Nuorten MM-kisojen kasvanut suosio juontuu Malmbergin mukaan Pohjois-Amerikasta.

– Kisat ovat kiinnostaneet Pohjois-Amerikassa jo vuosikaudet. Nuorten kisat ovat olleet pohjoisamerikkalaisille pitkään tärkeimmät MM-kisat.

– Suomalaisten kiinnostusta selittänee varmaankin se, että kaksi vuotta sitten nuoret Leijonat voitti maailmanmestaruuden. Nyt on myös mukana paljon pelaajia, jotka suuri yleisö tuntee entuudestaan. Valmentajakin on tällä kertaa tunnettu Jukka Jalonen. Ja tietysti ylipäätänsä Suomi on jääkiekkokansaa, Malmberg näkee.

Suomi kohtaa MM-kisojen välierässä maanantaina Ruotsin kello 16. Toinen välieräottelu Venäjän ja USA:n välillä alkaa kello 20. Tiistaina pronssiottelu käynnistyy kello 16 ja finaali kello 20.30.