Suomalaisasiantuntija: Pohjois-Korean johto ei piittaa paheksunnasta

Pohjois-Korean pommikoe on tuomittu ympäri maailman. Eristyneen Pohjois-Korean johto ei kuitenkaan anna kansainvälisten reaktioiden vaikuttaa politiikkaansa. Räjäytyskin oli näyttö myös kotiyleisölle.

Ulkomaat

– Kun nyt yksi Pohjois-Korean harvoista todellisista tukijoista eli Kiina on tuominnut kokeen paljolti samoilla sanoilla kuin vaikkapa Suomi tai ylipäänsä länsivallat, niin paljon kuin sitä toivoisikin, niin ei sillä vaikutusta ole, arvioi Korea-tutkimuksen lehtori Antti Leppänen Turun yliopistolta.

Neuvottelut Pohjois-Korean taivuttamiseksi ydinohjelmasta luopumiseen ovat olleet jäissä vuosia, eikä tälläkään kokeella neuvotteluja edistetä.

Myös Etelä- Korean ja Pohjois-Korean naapurivälit ovat melko etäiset. Antti Leppänen sanoo, että etelässä pohjoisen korttia voidaan käyttää sisäpolitiikassa.

– Koe on ollut ykkösuutinen ja sillä on viilentävä vaikutus maiden välisiin suhteisiin siitä huolimatta, että äskettäin on sovittu muunmuassa molemmin puolisen propagandan keskeyttämisestä. Etelä-Koreassa sen odotetaan vaikuttavan esimerkiksi sillä tavoin, että Pohjois-Korea nousee merkittäväksi sisäpoliittiseksi välineeksi.

Se voi mahdollisesti antaa esimerkiksi hallituspuolueille aiheen vedota poliittisten kiistojen peittelyyn, arvioi Koreoiden niemimaan tilannetta vuosia seurannut Leppänen.