Palkkaturvaa voi joutua odottamaan jopa vuoden – tilanne pahin isoissa kaupungeissa

Palkkaturvahakemusten käsittelyajat ovat venyneet pitkiksi erityisesti Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Vuoden alusta koko Suomen hakemukset käsitellään keskitetysti, minkä toivotaan lyhentävän käsittelyaikoja.

Kotimaa
Vanhus pankkiautomaatilla.
Yle

Palkkaturvahakemusten käsittelyajat ovat venyneet kuukausien mittasiksi. Esimerkiksi Pirkanmaalla päätöstä joutui viime vuonna odottamaan noin kahdeksan kuukautta. Uudenmaan Ely-keskuksen alueella käsittelyajat ovat olleet vielä pidempiä: keskimääräinen käsittelyaika oli vuonna 2015 noin 10 kuukautta. Tapauskohtaisesti käsittelyaika on voinut olla myös pidempi.

Tämän vuoden alusta koko maan hakemusten käsittely keskitettiin hallinnollisesti Uudenmaan Ely-keskukseen, minkä toivotaan lyhentävän käsittelyaikoja.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palkkaturva-asiat voidaan jakaa tasaisemmin niitä käsittelevien henkilöiden kesken. Tämä helpottaa erityisesti ruuhkaisten alueiden tilannetta, kertoo yksikön päällikkö Tiina Korhonen Uudenmaan Ely-keskuksesta.

Hakemuksen voi jakossakin jättää mihin tahansa Ely-keskukseen.

Suurin osa hakemuksista Uudeltamaalta

Työntekijöille maksettavan palkkaturvan tarve on edelleen korkealla. Eniten hakijoita on Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Esimerkiksi Pirkanmaalla palkkaturvan kokonaissumma kohosi viime vuonna hieman, yli kolmeen miljoonaan euroon. Palkkaturvan saajia Pirkanmaalla oli liki 800.

Uudenmaan Ely-keskukseen uusia palkkaturvahakemuksia tuli noin 2300, mikä on noin 250 hakemusta vähemmän kuin edellisvuonna.

Uudenmaan ja Pirkanmaan ELY-keskusten osuus kaikista palkkaturvapäätöksistä on ollut yhteensä lähes 55 prosenttia.