Vuoden Wäinöksi Ijahis idja -festivaali Inarissa

Alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis idja Inarissa on nimitetty Vuoden Wäinöksi vuodelle 2016. Vuoden Wäinö -nimityksellä halutaan osoittaa tunnustusta työstä kansanmusiikin tai -tanssin alalla.

Sápmi
Aslak Paltto ja Heli Huovinen
Juontajapari Aslak Paltto ja Heli Huovinen Ijahis idja -festivaaleilla 2013.Sierge Rasmus

Vuoden Wäinöksi on valittu alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis idja Inarissa.

Ijahis idja on pohjoissaamea ja tarkoittaa yötöntä yötä.

Kansanmusiikin ja kansantanssin kattojärjestönä Suomessa toimiva Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus valitsee vuosittain Vuoden Wäinö -tunnustuksen saajan.

Tunnustus työstä kansanmusiikin tai -tanssin alalla

Vuoden Wäinöksi -palkinnon saajaksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai esimerkiksi merkittävästä innovaatiosta kansanmusiikin tai -tanssin alalla.

– Vuoden Wäinön valinta liittyy yleensä edellisen vuoden kansanmusiikin ja -tanssin yleisteemaan. Vuoden 2015 teemana oli Kaikki pelaa. Me Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen hallituksessa olimme yksimielisesti sitä mieltä, että Ijahis idja -tapahtuma sopii teemaamme erinomaisesti.

– Ijahis idja on koko perheen tapahtuma ja se esittelee Suomessa ainutlaatuisella tavalla saamelaismusiikkia ja alkuperäiskansojen musiikkia, puheenjohtaja Risto Kupari Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksesta kertoo.

Palkinto ojennettiin Folklandia-risteilyllä

Ijahis idja -festivaalin nimitys Vuoden Wäinöksi julkistettiin Folklandia-risteilyllä perjantaina. Nimityksen vastaanotti festivaalin puolesta Aslak Paltto Anára Sámisearvistä eli Inarin saamelaisseurasta.

Jagi Wäinö -bálkkašumi válddii Ijahis ija beales vuostá Ásllat Paltto (gurotravddas).
Sauli Heikkilä / Kansanmusiikki.fi

Folklandia-risteilyllä jaettiin Vuoden Wäinön lisäksi myös seuraavat palkinnot tai tunnustukset:

Vuoden kansantanssiyhtye: Polokkarit Oulusta

Vuoden Nuori Pelimanni: kaakkoissuomalainen Hauru

Vuoden tanssiteko: Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä

Vuoden kansanmusiikkilevy (tasapistein): Anne-Mari Kivimäki: Lakkautettu kylä ja Freija: Liki

Vuoden ohjaajat: Kansantanssiohjaaja Taina Salminen ja teatteriohjaaja Katja Hakala

Kaustisen vuoden 2016 yhtye: Piirpauke

Ijahis idja -festivaali järjestetään 13. kertaa elokuussa 2016.