Uudet aukioloajat yllättivät kauppiaat – Hyllyt ammottivat tyhjinä

Uudet aukioloajat ovat tuoneet kauppoihin odotettua enemmän asiakkaita. Ennakoitua isompi menekki näkyi pyhänä mm. leipä- ja lihahyllyillä.

talous
Lähes tyhjä lihatuotehylly Prismassa.
Lihatuotteiden menekki viikonloppuna oli odotettua kovempaa kauppojen pidennettyä aukioloaikojaan.Jukka Töyli / Yle

Kauppojen aukioloaikojen vapautuminen vuodenvaihteessa näkyy jo Pirkanmaalla. Asiakkaita on riittänyt, ja Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan johtajan Mirkka Voutilaisen mukaan kaupankäynti on ollut jopa odotettua vilkkaampaa. Jo uudenvuoden jälkeinen viikonloppu oli vilkas, mutta mennyt viikonloppu oli vielä parempi.

– Kyllä on kannattanut. Erityisesti lauantai- ja sunnuntai-illat ovat olleet asiakkaiden mieleen. Osa aamuvirkuista on myös tykännyt aamun aikaistamisesta.

Lapsiperheissä uudistus on otettu myönteisesti vastaan, sanoo Voutilainen.

– Myöhäisistä illoista on tullut myönteistä palautetta.

Tyhjä leipähylly Prismassa.
Leipomot eivät ole vielä pystyneet vastaamaan sunnuntaikysynnän kasvuunJukka Töyli / Yle

Menekki yllätti

Osa tuotteista vietiin viikonloppuna melkein käsistä. Esimerkiksi leipomo- ja lihatuotteiden saatavuudessa on ollut vaihtelua, minkä vuoksi joitakin tuotteita ei hyllystä enää sunnuntai-iltana löytynyt.

Mirkka Voutilainen näkeekin suurimpana haasteena tavaroiden saatavuuden ja oikean henkilöstömäärän.

– Valitettavasti leipomot eivät vielä toimita tuoretta leipää sunnuntaisin, ja se on näkynyt tuotteiden loppumisena. Samoin tuoreen lihan kanssa on ollut saatavuusongelmia, mutta nyt menneenä sunnuntaina meillä oli jo paljon enemmän tavaraa kuin ensimmäisenä sunnuntaina. Koko ajan seuraamme henkilökunnan määrää, ettei kassoille tule jonoja.

Uusien aukioloaikojen vaikutusten arviointi menee kuitenkin loppuvuoteen.

– Kyllä tässä menee puolesta vuodesta vuoteen ennen kuin nähdään, mihin suuntaan asiakkaidemme ostoskäyttäytyminen menee ja pitääkö lisää muutoksia tehdä, Voutilainen arvelee.

Prisman kassalinja ylhäältä nähtynä.
Kassoilla riittää puuhaa ilta-aikaanJukka Töyli / Yle

K-ryhmän kauppiaat harkitsevat vielä

K-ryhmään kuuluvista kaupoista vasta osa on muuttanut aukioloaikojaan. Kesko ei ole halunnut lähteä antamaan määräyksiä aukioloajoista, vaan kauppiaat saavat päättää niistä itse.

– Kauppiaat ovat kartoittaneet tai parhaillaan kartoittamassa asiakkaidensa toiveiden perusteella uusia aukioloaikoja. Varsinkin viikonloppuihin on tulossa tai jo tullut muutoksia aukioloaikoihin, mutta paikkakuntakohtaisia eroja tulee olemaan varmasti , kertoo Keskon päivittäistoimialan viestintäjohtaja Karoliina Partanen.