Yhdysvallat tutkii Ukrainan joulukuista sähkökatkosta – Ukraina syyttää venäläisiä hakkereita

Sähkökatkos pimensi 80 000 taloutta Länsi-Ukrainassa joulukuussa. Amerikkalaisten mukaan haittaohjelmaa levitettiin Word-tekstitiedoston avulla.

Ulkomaat
Kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Yhdysvallat auttaa Ukrainaa tutkimaan hakkerihyökkäystä, joka saattoi katkaista sähköt yli 80 000 taloudelta joulukuussa. Tietoturva-asiantuntijat epäilevät iskusta venäläistä hakkeriryhmää.

Isku olisi ensimmäinen laatuaan. Hakkerihyökkäysten ei tiedetä aiheuttaneen aikaisemmin sähkökatkoksia.

Sähköyhtiön verkosta oli löytynyt haittaohjelma, mutta sen yhteyttä sähkökatkokseen ei ole varmistettu, Yhdysvaltain turvallisuusviraston tietoturvayksikkö kertoi tiistaina.

Blackenergy-haittaohjelmaa oli levitetty Ukrainassa saastuneen Word-tekstitiedoston avulla, tietoturvayksikkö kertoi.

Tiedostoa oli lähetetty sähköpostin liitetiedostona.

Yhtiö: Haittaohjelmat kaatoivat sähköverkon

Sähkökatko pimensi puolet Ivano-Frankivskin alueen taloista Länsi-Ukrainassa 23. joulukuuta. Katkos kesti tunteja. Yhdysvaltalainen tietoturvayhtiö Isight uskoo, että sähkökatkos johtui haittaohjelmista.

– Tämä on ensimmäinen tuntemamme tapaus, jossa hyökkäys on aiheuttanut sähkökatkon. Olemme jo vuosia olleet huolissamme tällaisesta, sillä katkolla on laajoja seurauksia, Isight-yhtiön asiantuntija John Hultquist sanoi Washington Post -lehdelle (siirryt toiseen palveluun).

Yhtiön mukaan ainakin kolmen paikallisen sähköyhtiön järjestelmistä löytyi haittaohjelmia. Haittaohjelmat tuohosivat tietojärjestelmistä tiedostoja, mikä yhtiön mukaan aiheutti sähkökatkon. Ainakin yhden yhtiön järjestelmistä löytyi Blackenergy-haittaohjelma.

Ukraina syyttää Venäjää

Yhtiö uskoo, että hyökkäyksen takana oli Sandworm-nimellä tunnettu venäläinen hakkeriryhmä. Ryhmän kohteina ovat aiemmin olleet sotilasliitto Nato, Ukrainan, Puolan ja Länsi-Euroopan valtiot sekä energiayhtiöt.

Ukrainan tiedustelupalvelun mukaan hyökkäyksen takana on Venäjän valtio, mutta Yhdysvallat ei ole vahvistanut väitettä. Tietoturvayhtiön Isightin mukaan pitäviä todisteita Venäjän roolista on hyvin vaikea saada.

Venäjää pidetään Yhdysvaltojen ja Kiinan ohella verkkovakoilun suurvaltana. Suomalaisen kyberasiantuntija Jarmo Limnéllin mukaan se on tehnyt viime aikoina useita hakkerihyökkäyksiä (siirryt toiseen palveluun) ukrainalaisia tiedotusvälineitä ja valtiota vastaan.

Venäjän verkkovakoilusta lisää A-studiossa tänään keskiviikkona YLE TV1:ssa klo 21.05.