Bisnesenkelit laajentavat verkostoaan Suomessa – yritykset hakevat apua sijoittajilta

Maailman suurimpiin kuuluva suomalainen bisnesenkeliverkosto FIBAN jalkautuu kovaa vauhtia myös Pohjois-Karjalaan. FIBANIN jäsenet sijoittivat viime vuonna vajaaseen 250 kasvuyritykseen yhteensä 33 miljoonaa euroa. Samalla Suomeen syntyi noin 11 000 uutta työpaikkaa.

Kotimaa
Anne Hyttinen (vas.) ja Eeva Nygren kiteeläisestä 365 Training Solutions Oy:stä.
Jouki Väinämö / Yle

Kiteeläiset Anne Hyttinen ja Eeva Nygren ovat yrittäjiä ja täysiverisiä hevosnaisia. Heidän firmansa on 365 Training Solutions Oy

Anne Hyttinen on yrityksen toimitusjohtaja. Hänen päätyönsä on Suomen Ratsastajainliitossa, jossa hän toimii fysiikkavalmennuksen asiantuntijana. Hyttinen myös valmentaa.

Eeva Nygren on ollut hevoshullu pikkutyöstä lähtien. Hän omistaa hevosia ja kilpailee kouluratsastuksessa. Nygren on firman opetusteknologia-asiantuntija.

He matkasivat torstaina Joensuun Tiedepuistolle esittelemään firmaansa ja tuotettaan paikallisille bisnesenkeleille. Naiset ovat kehittäneet ratkaisun ja tuotteen ratsastusvalmennukseen.

– Meidän yritys hakee valmennusratkaisuja nimenomaan ratsastukseen ja siihen, että saadaan systemaattista, kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista valmennusta, Anne Hyttinen kertoo.

Ratsastuksen interaktiivinen valmennuspäiväkirja

Tuote sisältää muun muassa valmentajan ja valmennettavan päiväkirjan ja videon, johon voi lisätä sekä hevosen että ratsastajan sykkeen. Hevosen päiväkirjaan tullaan saamaan eläinlääkäriasemilta tietoja hevosen terveydentilasta.

Me halutaan sellainen enkeli, joka on kiinnostunut meidän työstä ja pystyy auttamaan meitä erityisesti kansainvälisessä markkinoinnissa.

Anne Hyttinen

– Videointiin ranskalaisen yhteistyökumppanin kamera, joka on itsestään seuraava. Ei tarvitse enää kenenkään siellä kentän laidalla nauhoittaa, Eeva Nygren kertoo.

Vastaavia taitourheilun valmennusratkaisuja ei löydy maailmalta. Suomen jälkeen firma tähyää Keski-Eurooppaan, jossa on paljon ratsastajia.

Mitä Hyttinen ja Nygren toivovat bisnesenkeliltä?

– Me halutaan sellainen enkeli, joka on kiinnostunut meidän työstä ja pystyy auttamaan meitä erityisesti kansainvälisessä markkinoinnissa ja kansainvälistymisessä. Ja totta kai sellainen, jolla on paljon rahaa, joka voi meitä auttaa, Anne Hyttinen sanoo.

Alue-enkelin siipien alle 80 sijoittajaa?     

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEKin entinen toimitusjohtaja ja yrittäjä Keijo Mutanen on niin sanottu alue-enkeli, jonka tehtävänä on saattaa yhteen pohjoiskarjalaisia kasvuyrityksiä ja paikallisia yksityisiä sijoittajia.

Suomen bisnesenkeliverkosto FIBAN on kasvanut viidessä vuodessa merkittäväksi toimijaksi. Yksityissijoittajien yhdistyksessä on nyt yli 500 jäsentä. FIBANIN jäsenet sijoittivat vuonna 2014 vajaaseen 250 kasvuyritykseen yhteensä 33 miljoonaa euroa. Samalla maahamme syntyi noin 11 000 uutta työpaikkaa.

Alkava yritys pystyy välttämään karikoita ja menemään yli sen kuolemanlaakson.

Keijo Mutanen

Keijo Mutanen luo yhteistyössä Joensuun Tiedepuiston kanssa Pohjois-Karjalaan alueellista bisnesenkeliverkostoa. Kartoitus tehtiin viime syksynä.

– Kuinka ollakaan, saatiin noin 80 henkilöä listattua, joilla olisi mahdollisuuksia ja osaamista lähteä sijoittamaan alkaviin yrityksiin ja kasvuyrityksiin, Keijo Mutanen kertoo.

Yksityishenkilöiden sijoitukset lähtevät 10 000 eurosta. Bisnesenkeleiden riskisijoitusten keskiarvo on Suomessa 60 000 euroa. Mutta ehkä rahaakin tärkeämpiä ovat osaaminen ja verkostot, joista sijoittaja tuo uuteen yritykseen.

– Useimmat sijoittajat ovat toimineet yrittäjinä. Heillä on laajat verkostot. He ovat tehneet jo omat virheensä ja oppineet niistä, ja pystyneet muuttamaan ne omaksi pääomaksi. Että alkava yritys pystyy välttämään karikoita ja menemään yli sen kuolemanlaakson, Keijo Mutanen sanoo.