Jalmari katosi kahdeksaksi päiväksi – omistajat epäilevät varkautta

Ylihärmässä vuodenvaihteessa kadonnut koira löytyi hyväkuntoisena kahdeksan pakkaspäivän jälkeen. Koiranomistaja epäili tapauksessa varkautta, koska valvontakameroihin tallentui epämääräinen kulkija, mutta poliisi ei löytänyt rikoksesta riittävästi näyttöä.

Kotimaa
Jalmari-koira kotona löytymisen jälkeen.
Jalmari-koira nautiskelee kotona löytymisen jälkeen.Satu Pajamäki, Ylihärmä

Koiran kadotessa omistajalle voi joskus nousta epäily sen varastamisesta. Ylihärmässä uudenvuodenaattona kadonnut Jalmari-koira, joka on rodultaan laumanvartijasukuinen maremmano-abruzzese palasi yhtäkkiä kotiin kahdeksan vuorokauden jälkeen hyvävointisena, vaikka lakeuksia piiskasi raju pakkanen juuri tuolloin.

Meillä on erittäin vahva epäily, että koira on tähän autoon laitettu ja varastettu.

Elisa Tallgrén

Koiran katoamisen hetkellä naapurin valvontakameroihin tallentui pihatielle pysähtynyt auto, joka sammutti valot. Koiran omistajat sattuivat olemaan juuri tuolla hetkellä navetassa.

– Meillä on erittäin vahva epäily, että koira on tähän autoon laitettu ja varastettu. Nauhalta ei saanut muuta selvää kuin sen, että kyseessä oli henkilöauto, kertoo Jalmari-koiran omistaja Elisa Tallgrén Ylihärmästä.

Tallgrén sanoo tehneensä poliisille rikosilmoituksen katoamisesta, mutta poliisi joutui keskeyttämään tutkinnan, koska rikoksesta ei löytynyt riittävästi näyttöä. Pohjanmaan poliisista vahvistetaankin, että koiravarkaudet selviävät vain harvoin.

Syitä voi olla monia

Elisa Tallgrén kertoo, että moni epäili koiran vain säikähtäneen uudenvuodenraketteja ja lähteneen niitä pakoon. Tallgrén pitää tätä hyvin epätodennäköisenä, koska koira ei ollut osoittanut pelkoa raketteja kohtaan, ja oli jopa seurannut niiden ammuntaa ennen katoamistaan.

Tallgrén pohtii syitä siihen, miksi koira olisi mahdollisesti voitu ottaa mukaan.

– Joku on voinut katsoa, että onpa hyvännäköinen vahtikoira, otetaan se meidän pihalle. En pidä epätodennäköisenä sitäkään, että ajatuksena olisi käyttää koiraa siitokseen ja teettää sillä pentuja. Sekarotuisistakin pennuista pyydetään kolmea-neljääsataa euroa, eli niilläkin kyllä rahastetaan, Tallgrén pohtii.

Tallgrénin mielestä on harmillista, että ihmiset ostavat edelleen koiranpentuja autojen takakonteista ja huoltoasemilta, eivätkä he vaivaudu selvittämään minkälaisista oloista koira on peräisin.

Toinenkin koira löytyi samalta tieltä

Jalmari-koiran lisäksi Ylihärmän Salomaalta löytyi päivä Jalmarin löytymisen jälkeen myös toinen koira, jonka epäillään olevan neljä vuotta sitten kadonnut pystykorva Urho. Urhon omistajalla, kauhavalaisella Sirpa Kalliolla on vahva epäily siitä, että koira on sama, mutta asia halutaan selvittää vielä perinpohjaisesti. Koiran perään ei ole myöskään tullut toistaiseksi kyselyitä.

Sekä Elisa Tallgrénilla että Sirpa Kalliolla on epäilyksensä siitä, että koirat ovat saattaneet liikkua osan matkaa myös rinnakkain. Koirat löytyivät Salomaalta saman tien varrelta. Tapaus kuulostaa mystiseltä, mutta naiset pitävät mahdollisena, että koiria olisi pidetty samassa paikassa, josta koirat olisivat nyt joko karanneet, tai ne olisi sosiaalisen median aiheuttaman julkisuuspaineen takia päätetty palauttaa samalle alueelle.

Tallgrén epäilee myös, että mikäli heidän koiransa lopulta varastettiin, on tekoon täytynyt liittyä suunnitelmallisuutta. Hän ei myöskään sulje pois vaihtoehtoa, että koiran vienyt henkilö tai henkilöt asuisivat samalla paikkakunnalla.

Voi jäädä selviämättä

Vaikka Elisa Tallgrén on ennen kaikkea iloinen siitä, että koira palasi takaisin kotiin, pyörii mielessä monia ajatuksia.

– Koko tapaus on herättänyt suunnatonta kiukkua siitä, että joku voi viedä toisen omaisuutta ja perheenjäsenenkin. Tietysti tuli myös huoli siitä, missä se oma koira on. Ja ne kauheat pakkasetkin tulivat, eli useampana päivänä oli -30 astetta.

Vaikka varkautta ei ole todistettu, on Elisa Tallgrén lähestulkoon varma siitä, että koira ei ole ollut vain itsekseen karkumatkalla. Tästä kertoo muun muassa se, että koira ei ollut palatessaan pakkasen runtelema vaan kaikin puolin hyvässä kunnossa.

Se ei ole missään nimessä ollut luonnon armoilla kahdeksaa päivää.

Elisa Tallgrén

– Koira ei ollut laiha, ja vaikka Jalmari on vasta seitsemän kuukautta vanha, se on jo hyvin isokokoinen. Kahdeksassa päivässä ja noilla pakkasilla tämän kokoinen koira tarvitsee jo niin paljon energiaa ja ruokaa, että se varmasti olisi ilman laihtunut. Koiran pitkä turkki sekä tassut olivat myös kunnossa, eli se ei ole missään nimessä ollut luonnon armoilla kahdeksaa päivää.

Tallgrén toivoo, että tapaus selviäisi ennemmin tai myöhemmin. Hän haluaisi saada ennen kaikkea tiedon siitä, kuka tällaista on voinut ylipäänsä tehdä ja että kyseinen henkilö saatettaisiin teostaan edesvastuuseen.