Avioliittokoulussa opetellaan kestävää rakkautta pilke silmäkulmassa  –  tositarkoituksella

Oulussa houkutellaan hääpareja päiväksi koulun penkille. Yhteisluennon ohella on parityöskentelyä. Oulun ev.lut. seurakunnat antaa lisäksi häämessuilla vinkkejä nollabudjetin häistä.

Kotimaa
Hääpari kakkukoriste.
Yle

Oulun ev.lut. seurakunnat tarjoaa avioliittoon aikoville pareille koulutusta rakkauden ja parisuhteen saloihin päivän mittaisessa maksuttomassa avioliittokoulussa. Koulutukset järjestetään Hietasaaren leirikeskuksessa 21.5. ja 11.6.

Kumpaankin koulupäivään mahtuu mukaan kymmenen paria.

Oulunsalon seurakunnan seurakuntapastori Jukka Joensuun mukaan pariskunnilla on mahdollisuus pohtia avioliittoon liittyviä toiveita ja olettamuksia heidän omista lähtökohdistaan.

– Tavoitteena on rakentaa lujaa perustusta rakkaudelle, Jukka Joensuu kertoo.

Palaute on ollut myönteistä

Koulupäivän aikana käydään läpi kestävän rakkauden perusteita pilke silmäkulmassa, mutta tositarkoituksella. Yhteisluennon jälkeen ohjelmassa on parityöskentelyä.

Ensimmäinen avioliittokoulu järjestettiin viime vuoden keväällä. Oulun ev.lut. seurakuntien tiedotteen mukaan osallistujat antoivat myönteistä palautetta muun muassa ajatuksia herättävistä ja rohkeista keskusteluaiheista sekä rennosta tunnelmasta.

Avioliittokouluun voi ilmoittautua osoitteessa www.romuromantiikkaa.fi.

Naimisiin nollabudjetilla

Oulun ev.lut. seurakunnat on mukana lauantaina 23.1. Suomen Häämessut Oulu -tapahtumassa. Messuosastolla voi käydä keskustelemassa papin ja kanttorin kanssa kaikista kirkolliseen vihkimiseen liittyvistä asioista..

Messuosastolta saa vinkkejä myös nollabudjetin häistä.

– Avioliittoon vihkimiseen tarvitaan vähimmillään vain esteettömyystodistukset, pappi ja kaksi todistajaa, Jukka Joensuu sanoo.