Terveysasemien jonoissa valtavat erot: lääkärille päivissä tai vasta kuuden viikon kuluttua

Kiireettömään hoitoon pääsy Helsingin terveysasemille vaihtelee suuresti. Maunulassa lääkäriaikaa joutuu odottamaan keskimäärin kaksi päivää, Viiskulmassa ja Vuosaaressa jopa kuusi viikkoa. Sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa selvittää, mistä suuret erot johtuvat, ja kuroa enimmäisodotusajan kahteen viikkoon.

Kotimaa
lääkäri tutkii lapsen korvaa
Päivi Meritähti / Yle

Helsingin kaupunginhallitus päätti alkuviikosta yksimielisesti, että lääkärin vastaanotolle pääsy saa kestää kaupungissa enintään kaksi viikkoa aiemman neljän viikon sijaan. Osalla terveysasemista tavoitteeseen päästään jo nyt – toisilla se on suuren työn takana.

Yle Huvudstadsregionen (siirryt toiseen palveluun) kävi läpi terveydenhuollon hallinnon tilastot hoitoon pääsystä eri terveysasemilla. Noin puolet terveyskeskuksen asiakkaista on päivystyspotilaita, jotka saavat lääkäriajan vielä samalle päivälle. Keskimääräinen odotusaika koskee asiakkaita, jotka pärjäävät kiireettömällä hoidoilla.

Tilastojen mukaan nopeimmin lääkärille pääsee Maunulassa. Siellä keskimääräinen odotusaika on vain kaksi päivää. Seuraavaksi sijoittuvat Paloheinä ja Laajasalo neljän päivän odotusajalla. Jakomäessä kiireetöntä lääkäriaikaa pitää jo odottaa keskimäärin kaksi viikkoa.

Määrätietoista työtä Maunulassa

Osastonhoitaja Tarja Muurinen Maunulan terveysasemalta kertoo, että jonotusaikojen lyhentämiseksi on tehty määrätietoista työtä monta vuotta.

Muurisen mukaanMaunulassa henkilökunta kouluttautuu jatkuvasti ja viestii tehokkaasti. Hän antaa kiitosta myös ylilääkärille hyvän työilmapiirin luomisesta. Terveysasemalle on saatu työhönsä sitoutuneita lääkäreitä, joista osa on ollut talossa jopa 20 vuotta. Myös opiskelijoiden ja sijaisten keskuudessa maine on hyvä: Maunulaan halutaan töihin.

Maunulan terveysasema.
Maunulassa lääkärille pääsi muita terveysasemia nopeammin.Johanna Minkkinen / Yle

Etua on myös siitä, että terveysasema on kaupungin pienimpiä: sen alueella asuu noin 12 000 kaupunkilaista. Lääkärinvirkoja on 7,5.

Osastonhoitaja kuitenkin huomauttaa, ettei tilasto kerro koko totuutta. Tälläkin terveysasemalla tilanne vaihtelee päivästä toiseen. Jos useampi lääkäri on samaan aikaan koulutuksessa tai lomalla, terveydenhoitajat joutuvat käyttämään suurempaa harkintaa siinä, ketkä asiakkaista pääsevät lääkärille.

Tasainen pohjaviisikko

Jonotusaikoja vertaillessa häntäpään viisikko on tasainen. Lauttasaaressa, Viiskulmassa, Herttoniemessä, Vuosaaressa ja Töölössä lääkäriaikaa saa odottaa keskimäärin 42 päivää – siis puolitoista kuukautta. Myllypuro ei jää kauas jälkeen 39 päivän odotusajalla.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan, SDP:n kaupunginvaltuutetun Maija Anttilan mukaan on mahdotonta nimetä yhtä syytä, josta suuret erot johtuvat. Lautakunta on kuitenkin ottanut asiakseen selvittää asian.

Anttilan mukaan ruuhkautuneiden terveysasemien pitäisi saada lisäresursseja. Koska yhteisestä potista ei kuitenkaan ole ylimääräistä jaettavaa, tämä tarkoittaa nykyisten määrärahojen jakamista uudelleen.

Mutta onko vaarana, että nyt hyvin toimivissa terveysasemissa tilanne muuttuu huonommaksi?

– Ei. Olen sanonut monta kertaa, että niin ei saa käydä. Kaikkien terveysasemien tulee toimia mahdollisimman hyvin.

Vuosaaren terveysasemalla, jossa jonotusajat ovat kaupungin pisimpiä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia on jo lisätty tälle vuodelle kolme kumpaakin.

Kaupunginhallituksen asettama tavoite enintään kahden viikon jonotusajasta on kova, tämän myöntää myös Anttila. Tavoitteeseen ei ehkä päästä kaikilla terveysasemilla. Hän lupaa kuitenkin, että tilanne kohenee nykyisestä.

Johanna Minkkinen

Yle Huvudstadsregionen: Väntetiden till läkare två dagar till sex veckor (siirryt toiseen palveluun)