Espanjan Rajoy vetäytyi hallituksen muodostajan tehtävästä

Yksikään toinen puolue ei luvannut tukea Rajoyta hallituksen muodostajana. Seuraavaksi kuningas kutsuu todennäköisesti hallituksen muodostajaksi sosialistipuolueen puheenjohtajan.

Ulkomaat
Mariano Rajoy lehdistötilaisuudessa 22. tammikuuta, kun hän ilmoitti vetäytyneensä hallituksen muodostajan tehtävästä.
Mariano Rajoy lehdistötilaisuudessa 22. tammikuuta, kun hän ilmoitti vetäytyneensä hallituksen muodostajan tehtävästä.Juanjo Martin / EPA

Espanjan konservatiivisen kansanpuolueen PP:n puheenjohtaja Mariano Rajoy on vetäytynyt maan hallituksen muodostajan tehtävästä.

Espanjan kuningas Felipe VI keskusteli perjantaina Rajoyn kanssa ja pyysi tätä muodostamaan hallituksen. Rajoy kuitenkin kieltäytyi tehtävästä, sillä yksikään toinen puolue ei ole luvannut tukea Rajoyta hallituksen muodostajana.

Rajoy sanoi, että hän on edelleen ehdolla hallituksen muodostajaksi, mutta hän ei voi edetä tehtävässä, koska ei saa tukea muilta puolueilta.

Espanjassa pidettiin parlamenttivaalit joulukuussa, mutta yksikään puolue ei saanut enemmistöä parlamentissa. Kansanpuolue sai eniten ääniä ja voitti 150 paikkaa, mutta se ei kuitenkaan riittänyt takaamaan enemmistöä 350-paikkaisessa parlamentissa.

Vasemmistopuolueet todennäköisesti vuorossa seuraavaksi

Seuraavaksi kuningas aloittaa ensi keskiviikkona keskustelut puoluejohtajien kanssa löytääkseen uuden ehdokkaan hallituksen muodostajaksi. Todennäköisesti ensimmäinen vaihtoehto on toiseksi eniten ääniä saaneen sosialistipuolueen johtaja Pedro Sanchez, jonka puolue oli viime vaalikauden oppositiossa.

Parlamentin tuen voittamisen on myös arveltu olevan sosialisteille PP:tä helpompaa.

Aiemmin perjantaina vasemmistopuolue Podemos ehdotti sosialistipuolueelle hallituksen muodostamista yhdessä kolmannen pienen vasemmistopuolueen kanssa. Podemos sai joulukuun vaaleissa kolmanneksi eniten parlamenttipaikkoja.

Sosialistien puheenjohtaja Sanchez hyväksyi esityksen, mutta sanoi, että puolueiden on ensin päästävä yksimielisyyteen hallitusohjelmasta. Podemos on tukenut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä, mitä taas Sancez vastustaa tiukasti. Podemos vaikuttaa kuitenkin lieventäneen kantaansa asiassa ja puolue on ilmoittanut haluavansa ennemmin keskittyä talous- ja sosiaaliasioihin. Podemos on muun muassa vastustanut Espanjan rajuja säästötoimia.

Rajoyn suosio kärsinyt

Espanjassa uuden hallituksen on voitettava luottamusäänestys parlamentissa ennen kuin se voi aloittaa tehtävässään. Jos yhdenkään puolueen puheenjohtaja ei saa luottamusta kahden kuukauden kuluessa, järjestetään uudet vaalit.

Rajoyn suosio on syöksynyt hänen pääministerivuosiensa aikana. Syinä ovat olleet muun muassa kansapuoluetta ravistelleet korruptioskandaalit, hallituksen säätämät epäsuositut lait sekä rajut säästötoimet, joilla Espanjaa on yritetty saada kuiville vakavasta talouskriisistä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters