Maailman talousfoorumista jäi toiveikas tunnelma - "Digitalisaatio enemmän mahdollisuus kuin uhka"

Maailman talousfoorumin (WEF) jokavuotinen kokoontuminen Sveitsin Davosissa on päättynyt. Millaisia ajatuksia jäi päällimmäisenä mieleen Suomen valtiovarainministerille ja Nokian hallituksen puheenjohtajalle?

talous
Talousfoorumin osallistujat jonottavat ruokaa.
Laurent Gillieron / EPA

Maailman talousfoorumi (WEF) kokoaa vuosittain yhteen talouden ja politiikan päättäjiä kaikkialta maailmasta. Suomesta paikalla olivat muun muassa valtiovarainministeri Alexander Stubb ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Stubb kuvailee Davosia ”tilaisuudeksi saada sormi maailman pulssille joka tammikuu”. Silloin sveitsiläiseen pikkukaupunkiin pakkautuu kolmeksi päiväksi presidenttejä, suuryritysten johtajia ja kansainvälisten järjestöjen johtajia keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä.

Tänä vuonna yleisaiheena oli digitalisaatio ja neljäs teollinen vallankumous.

Risto Siilasmaa kiittelee tilaisuutta siitä, että se antaa ainutlaatuisen tilaisuuden tavoittaa keskeisiä ihmisiä, joiden tapaamiseksi ”joutuisi muuten lentämään kymmeneen kertaan maapallon ympäri”.

Hänen mukaansa tilaisuudessa vallitsi toiveikas ja positiivinen ilmapiiri siitä, että maailman ongelmia pystytään ratkomaan. Siilasmaatakaan maailmantalouden tila ei huolestuta, jos tämän hetkiset ennusteet pitävät.

Hän muistuttaa, että maailman kaksi suurinta taloutta Yhdysvallat ja Kiina vastaavat noin puolta maailman taloudesta ja että yhdessä ne kasvavat tänä vuonna noin neljä prosenttia.

– Ei maailmantalouden tila ole huolestuttava, jos ennakoitu kasvu toteutuu, Siilasmaa rauhoittelee Davosista suurimpia huolehtijoita.

Toisena teemana Siilasmaa nostaa esiin luottamuksen, joka on ratkaiseva tekijä digitaalisessa maailmassa, ja varsinkin siellä.

– Esimerkiksi terveysteknologiassa ihmiset haluavat tietää, että heidän tietonsa ovat turvassa. Jos kuluttajat eivät luota järjestelmiin, hyödyt jäävät saamatta.

...ja disruptio

Kaikkiaan digitalisaatiossa piilee massiiviset hyödyt. WEF:n laskelman mukaan se voi tuoda sadan triljoonan dollarin arvoiset hyödyt.

– Se tarkoittaa, että digitalisaation tuomia mahdollisuuksia ei kenenkään ole mahdollista jättää hyödyntämättä.

Myös Stubb innostuu digitaalisuuden mahdollisuuksista ja vakuuttaa, että Suomi on yksi suuria hyötyjiä.

Maailmasta tulee pienempi, kun tavaroita ja palveluja voi tuottaa tehokkaammin, eikä se ole enää maantieteellisesti sidottua.

– Tämä vaatii samanlaista asennetta ja onnea, jota meillä oli 1990-luvulla. Toki se aiheuttaa yhteiskunnallisia murroksia, disruptioita, mutta näen tämän enemmän Suomelle mahdollisuutena kuin uhkana.

Siilasmaan mielestä Suomessa on liikuttu digimaailmassa oikeaan suuntaan, vaikka rohkeutta voisi olla enemmänkin. Myönteisinä arkisina esimerkkeinä saatavista säästöistä hän mainitsee veroehdotuksen.

– Se on loistava esimerkki siitä työstä, jonka digitalisaatio voi ihmisiltä säästää.