Riistakiista ratkesi - metsästäjät kirjaavat taas petohavaintoja Tassu-tietokantaan Hämeessä

Metsästäjät ja Luonnonvarakeskus Luke ovat osin sopineet kiistansa suurpetojen kirjaamisesta Etelä-Hämeessä. Rengon Erän puheenjohtaja Pekka Ojala kertoo että petojen kirjaus on alkanut tällä viikolla. Ojalan mukaan tietojen ajantasaistaminen saattaa silti kestää vielä muutaman viikon. Täysin tyytyväisiä metsästäjät eivät vieläkään ole Tassu-tietojen jakeluun.

Kotimaa
Susi seisoo lumessa.
Seppo Nykänen / Yle

Metsänväen riistakiista on ratkennut osin Etelä-Hämeessä Hämeenlinnan seudulla. Metsästäjät ja Luonnonvarakeskus Luke ovat sopineet keskenään loppuvuodesta julkisuuteen putkahtaneen kiistansa suurpetojen kirjaamisesta Tassu-tietokantaan. Rengon Erän puheenjohtaja Pekka Ojala kertoo että petojen kirjaus on alkanut tällä viikolla. Ojalan mukaan tietojen ajantasaistaminen saattaa silti kestää vielä muutaman viikon.

– Tämän viikon alussa on alettu kirjata ruutupaperilla olevia havaintoja tietokantaan. Havaintoja kirjataan kuitenkin muutaman viikon viiveellä, koska halutaan estää ylimääräistä liikennettä teillä ja ihmisten pihapiirissä, kertoo Pekka Ojala Hämeenlinnan Rengosta.

Kuvassa on kahden suden jäljet. Kuva Perhosta.
Kuvassa on kahden suden jäljet.Antti Kettumäki / Yle

Petohavaintoja ruutupaperilta Tassu-tietoihin

Hämeenlinnan seudun metsästäjät ovat palaveeranneet ja neuvotelleet Luonnonvarakeskuksen Luken kanssa ennen joulua syntyneestä petohavaintojen kirjaamiskiistasta tammikuun loppupuolella.

Metsästäjät odottavat Lukelta edelleen tiukempaa kantaa suurpetojen kirjaamishavaintojen näkymiseen verkossa kaikille kiinnostuneille.

Osittainen sopu asiasta on syntynyt; kirjaamiset tehdään tämän kevään (2016) loppuun asti, mutta silti hieman jälkikädessä.

– Luonnonvarakeskuksen kanssa on päästy siihen tulokseen, että he selvittävät omalta osaltaan asioita, jotta saataisiin Tassu-tietokanta pysymään paremmin hallinnassa, niin että se ei leviäisi ihan kaikkien saataville. Metsästäjien kesken on sovittu, että jatketaan Tassu-kirjaamista havaintorekisterin ylläpitämiseksi ja suurpetokannan, etenkin susikannan selvittämiseksi Etelä-Hämeessä.

Luke unohti kertoa petohavaintojen avoimuudesta metsästäjille

Hämeenlinnan seudun metsästäjien ja Luken välinen riistakiista Tassu-tietojen kirjaamisesta leimahti boikotiksi, kun valtion laitos Luke oli unohtanut kertoa (2015) suurpetovastaaville ja metsästysseuroille, että näiden tietokantaan kirjaamat kaikki suurpetohavainnot ovat kaikkien kiinnostuneiden nähtävissä. Etelä-Hämeessä viime vuoden aikana erityisesti susihavainnot kiinnostivat niin paikallisia asukkaita kuin susista muutoinkin kiinnostuneita.

Pekka Ojalla on itsellään tammikuun 2016 lopussa hektinen tilanne päällä Rengon metsissä. Ilvesjahti on alkanut. Ojala on ollut koirineen jo iltahämäriin asti jäljittämässä luvalla kaadettavaa ilvestä. Maanantaina kello 16 maissa kuitenkin hämärtää ja koira on kutsuttava takaisin. Koiransa reittiä Ojala seuraa gps-paikantimesta. Ilves pääsi passista kuitenkin kierrokselleen joka on toistakymmentä kilometriä pitkä.