Hallituksen säästösuunnitelmat eivät kelpaa kaikille kunnille – asiakasmaksujen korotuksista jää keräämättä arviolta kolmannes

Hallituksen esittämän noin 30 prosentin maksukorotuksen jättävät toteuttamatta esimerkiksi HUS, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Vantaan kaupunki.

politiikka
Lasten jalkoja pöydän alla.
Helsingissä on jo päätetty, että ainakin tänä vuonna subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyy ja ryhmäkoot eivät kasva.Titta Puurunen / Yle

Hallitus on tarjonnut viime aikoina kunnille nipun säästökeinoja: esimerkiksi päivähoito-oikeutta voi rajata, ryhmäkokoja kasvattaa ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja nostaa. Kaikki kunnat eivät ole näihin kuitenkaan tarttuneet.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteiden maksujen korotuksesta suunniteltiin saatavan noin 150 miljoonan euron lisätulot. Niistä näyttää kuitenkin jäävän Kuntaliiton arvion mukaan saamatta noin kolmannes, kun varsinkin suuret toimijat ovat päättäneet olla ottamatta korotuksia käyttöön. Jopa 30 prosentin suuruiset korotukset ovat hylänneet jo muun muassa HUS, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Vantaan kaupunki. Vastaava päätös saatetaan tehdä myös Helsingissä ja Espoossa.

– Se on kyllä hyvin poikkeuksellista. Että näin suurta eroa siitä, mitä hallitus on linjannut ja mitä sitten kunnat itsehallintonsa puitteissa ja kuntayhtymät päättävät. Tällaista ristiriitaa ei ole kyllä pitkiin aikoihin ollut, sanoo Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento.

Hän huomauttaa, että poikkeavia ratkaisuja on tehty erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla.

Tutkija: Itsehallinnon ydintä

Kuntatutkija Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta huomauttaa, että vaikka toiminta on poikkeuksellista, se on itse asiassa kuntien itsehallinnon ydintä: ne tekevät omanlaistaan politiikkaa.

– Etenkin isojen kaupunkien keskustelussa oli selkeästi nähtävissä, että he halusivat ottaa hallituksen politiikasta myös ihan selkeästi irtiottoa, Airaksinen sanoo.

Hän huomauttaa, että eniten valtaa on niillä kunnilla, joilla menee taloudellisesti hyvin.

– Itsehallinto perustuu siihen, että jos kunnalla menee hyvin, niin kuntalaiset saavat nauttia hedelmistä. Jos taas kunnalla on taloudellisesti vähän vaikeampaa, niin kuntalaiset sen tietenkin kokevat nahoissaan.

Helsingissä ei ainakaan päivähoidon leikkauksia

Helsingissä on jo päätetty, että ainakin tänä vuonna subjektiivinen päivähoito-oikeus säilyy, eivätkä ryhmäkoot kasva. Asiakasmaksujen korotuksesta päätettäneen ensi viikolla. Kaupungin suurin puolue kokoomus olisi kannattanut kaikkia säästötoimia.

– Hallitus tekee tiettyjä toimenpiteitä, mahdollistaa valtiontalouden alijäämän pienentämisen, ja kunnat eivät toimi näin. Tässä on tietty epätasapaino. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maan hallitus joutuu pohtimaan, mistä säästetään seuraavaksi, kun näitä säästöjä ei toteuteta kunnissa. Ja ne voivat olla vielä kipeämpiä kohteita kuin nämä olisivat olleet, perustelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.).

Säästöjä ovat vastustaneet erityisesti vihreät, SDP ja vasemmistoliitto, joilla on valtuustossa yhdessä enemmistö.

– Helsingin taloudellinen tilanne on täysin toinen kuin valtion taloudellinen tilanne. Joten Helsingin ei tarvi tehdä tyhmiä ratkaisuja pienien rahasummien takia. Helsingissä on ikään kuin vielä mahdollisuus ajatella, mikä on on järkevää ja mikä on kenties ennaltaehkäisevää, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Osku Pajamäki.