Kesäteatterit aloittavat kaivatun yhteistyön yhteispassilla

Kolme eteläsavolaista kesäteatteria tiivistää yhteistyötään.

kulttuuri
Pauliina Hukkanen
Yle/Juho Liukkonen

Eteläsavolaiset ammattikesäteatterit aloittavat uudenlaisen yhteistyön. Mikkelin teatterin kesäteatteri, Juvan Kuninkaankartanon kesäteatteri ja Saimaan teatteri ovat yhdistäneet toimintaansa markkinoinnin saralla. Tuloksena on kolmen kesäteatterin yhteispassi, jolla pääsee katsomaan näytelmiä kaikkiin kolmeen kesäteatteriin ensi kesänä.

Tavoitteena on käynnistää maakuntaan kauan kaivattua yhteistyötä teatterikentälle.

– Tästä lähdetään liikkeelle ja katsotaan, mitä seuraavaksi keksitään. Toivon, että tämä avartaisi katsontakantaa yhteistyöhön, sillä paljon on puhuttu, että sitä haluttaisi tehdä. Suomalaiset ovat niin kesäteatterihullua kansaa, että en usko, että se on minulta pois, jos asiakkaat käyvät muissakin kesäteattereissa, sanoo Juvan Kuninkaankartanon kesäteatterin johtaja Pauliina Hukkanen.

Maakuntaan on kaivattu jo pitkän aikaa teatterien välistä yhteistyötä myös teatteriväen keskuudessa. Hukkanen arvelee, että yhteistyön esteenä on aiemmin ollut menettämisen pelko.

– Jokainen on väkertänyt omassa kolossaan. Ehkä yhteistyön esteenä on ollut sellainen ajatus, että jos minä annan kaverille jotakin, niin se on itseltä pois. Itse ajattelen, että päinvastoin, yhteistyö on aina hedelmällistä. Eikä se ole millään tapaa toiselta pois, sanoo yhteispassin idean keksinyt Hukkanen.

Jatkossa yhteistyökuviot voivat laajentua laitosteattereista tutuilla kuvioilla.

– Suomessa on nähty paljon vaihtoa, eli toisen teatterin esitykset vierailevat toisissa teattereissa. Lisäksi voidaan tehdä yhteistuotantona joku produktio, kenties jotain tämän tyylistä voitaisiin tuoda kesäteattereihin, Hukkanen hymyilee.