Pelottomat helsinkiläistytöt mallina Storm Sistersin hurjille merirosvoille – Rovion tytäryhtiön ensimmäinen kirjasarja valloittaa jo maailmaa

Storm Sisters -kirjasarjan ensimmäinen osa Kuohuva maailma ilmestyy Suomessa torstaina. Viiden merirosvotytön seikkailuista kertova sarja on Rovion perustaman Kaiken-kustantamon ensimmäinen nuortenkirjasarja. Siitä haaveillaan jo suurelokuvan aihetta.

kirjallisuus
Mintie Das
Mintie DasYle

Merirosvotarinan ruorissa on ensimmäistä kertaa joukko tyttöjä. Vanhempansa menettäneet Charlie, Sadie, Liu, Raquel ja Ingela edustavat eri kansallisuuksia, mutta toisilleen he ovat kuin sisaruksia.

Niin kuin nuortenkirjoihin kuuluu, luvassa on kamppailua voittamattomalta tuntuvia voimia vastaan. Niitä edustavat Idänkauppayhtiö Safiiri, raa'at moraalittomat merirosvot ja miesten hallitseman 1700-luvun maailman asenteet.

Romaanin on kirjoittanut Suomessa asuva kirjailija Mintie Das.

– Sarja tulee olemaan viiden kirjan mittainen. Sitä julkaistaan joka vuosi yksi osa. Tällä hetkellä kirjoitan kolmatta, kirjailija kertoo.

Kuohuva maailma-kirjassa seilataan ympäri maailman meriä, Shanghaista Jeddaan. Sarjan toisessa osassa etualalle nousee Tanskan valtakunta ja kolmannessa osassa Yhdysvaltain sisällissota.

Storm Sisters - Kuohuva Maailma kirjan kansi
Yle

Mallia suomalaisnuorista

Esikuvana Storm Sisters -kirjan tyttölauman hengelle Dasilla olivat helsinkiläisnuoret.

– Kirjoitin tätä asunnossani Merihaassa, josta näen merelle. Joka päivä kohtasin kaupungilla teini-ikäisiä tyttöjä, jotka olivat pelottomia. Pelottomuus on iso osa merirosvojen ja tyttöjen elämää.

Kirjan merirosvoviisikon tarina sijoittuu menneisyyteen, mutta tarina ja tyttöjen puheenparsi ovat tarkoituksella nykyaikaisia.

– Minulle oli tärkeää, että kaikki viisi tyttöä ovat toisistaan erottautuvia persoonallisuuksia. Että heillä kaikilla on oma ääni. He ovat kaikki minun päässäni ja minä kuuntelen, mitä he kertovat.

Uusi Disney elää yhä

Jo kahdeksalle kielialueelle myyty kirjasarja on esimerkki Rovion perustaman Kaiken-kustantamon uudesta tavasta tuottaa nuortenkirjoja. Kustantamon vastaava tuottaja Laura Nevanlinna vertaa metodia tuotantoyhtiöihin: tarinoita kehitellään kustannustiimissä, niille etsitään kirjoittaja ja valmis tuote myydään eri maissa toimiville kustantamoille. Esimerkiksi Storm Sistersin julkaisee Suomessa Tammi.

Storm Sisters alkoi Rovion silloisella kirjaosastolla Rovio Booksissa, joka tätä nykyä on Kaiken-kustantamo.

– Ryhdyimme miettimään, millaisen kirjan olisimme halunneet lukea, kun olimme nuoria, kirjoista ja tarinoista innostuneita tyttöjä. Päädyimme siihen, että merirosvot, tytöt, voimakkaat hahmot ja historiallinen konteksti antavat hyviä mahdollisuuksia, mutta etenkään Young Adult -kirjallisuudessa siitä ei ole otettu kaikkea irti, Nevanlinna kertoo.

Ennen taloudellisia vaikeuksia Rovio ilmoitti haluavansa olla seuraava Disney. Laajaan viihdetarjontaan yhtiö pyrkii nytkin, kun se valmistelee toukokuussa ensi-iltansa saavaa Angry Birds -elokuvaa ja aloittaa kustantamonsa kautta uusia nuortenkirjasarjoja.

Rovion tytäryhtiönä Kaikenilla on mahdollisuus halutessaan laajentaa myös kirjasarjojen sisältöjä muihin medioihin.

– Tarinan täytyy olla niin vahva, että se kantaa moneen suuntaan ja monenlaisiin erilaisiin jatkokehittelyihin, Nevanlinna sanoo.

Storm Sistersissä on hänen mielestään aineksia vaikkapa elokuvaan.

– Se on hyvin moninainen, vahvojen hahmojen ja hyvin kiinnostavan maailman tarina. Aika näyttää, mitä siitä tulee, mutta kyllä siitä minun mielestäni voisi tehdä esimerkiksi suurelokuvan.

Laura Nevanlinna.
Laura Nevanlinna.Yle

Väkivallalla mässäily ei kiinnosta

Nuortenkirjat ovat tällä hetkellä ahmituin ja nopeiten kasvava kirjamarkkina. Ne ovat myös luonteva jatko Rovion aiemmin julkaisemille enemmän lapsille suunnatuille Angry Birds -kirjoille.

– Tiimimme on työskennellyt pitkään lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, ja meille on tärkeätä kertoa tarinoita nuorille. Young Adult -kirjallisuudessa on toki myös oleellista, että sitä lukevat myös aikuiset, joskus vähän salaakin.

Viimeistään Nälkäpeli-kirjasarjan myötä nuortenkirjoille on käynyt samoin kuin amerikkalaisille tv-sarjoille. Väkivallan ja seksin määrä on lisääntynyt, ja rajojen kokeilu tuntuu jo tavaramerkiltä. Kirjailija Mintie Das ei pidä rankkuutta itseisarvona.

– Optimisti minussa tahtoo uskoa, että on kyse siitä, että kirjailija ymmärtää omien lukijoidensa kypsyyden. Pessimisti minussa kuitenkin miettii, onko kyse vain siitä, että pitää venyttää rajoja aina vain kauemmas myydäkseen paremmin, Das sanoo.

Young Adult -kirjana Storm Sisters ei ole räväkimmästä päästä, vaikka siinä taistellaan, ihastutaan ja jopa kidutetaankin. Das sanoo, ettei hän itse aseta mitään rajoja sille, mitä voi tai mitä ei voi kirjoittaa. Hän haluaa olla avoin henkilöidensä kokemuksille.

– Minusta teinejä ei saa tuomita, enkä minä tuomitse kirjani henkilöitä. Minulla on kuitenkin ryhmä kustannustoimittajia, joita kutsun OGP:ikseni, original girl pirateseiksi eli aidoiksi tyttöpiraateikseni. He pitävät minut aloillani.

Kirjailija Mintie Das sanoo, ettei hän halua lisätä ylimääräistä synkkyyttä kirjansa maailmaan.

– Pyrin olemaan erittäin herkkä sille, mitä kirjani henkilöt käyvät läpi. Kirjasarja kuitenkin kertoo viidestä tyttömerirosvosta merillä 1780-luvulla. Se on jo itsessään synkkää.