Hollywood-tähtien leffakuvaukset sekoittavat kaupungin keskustan

Hollywood-tähtiä, näyttäviä autoja, vauhdikkaita ajokohtauksia ja räjähdyksiä nähdään ja koetaan Rami Jaberin action-elokuvan kuvauksissa Oulussa. Kaupungin kaduilla nähdään myös kaksi Pako-sarjan näyttelijää.

Kotimaa
Arabiprinssin kullanvärinen Mercedes-Benz parkkeerattuna Oulussa mustan Saabin viereen Hiirosessa.
Rami Jaberin kultainen Mersu nähdään myös Oulussa kuvattavassa elokuvassa.Tuomas Hirvonen / Yle

Rami Jaberin action-elokuvan Fate kuvauksiin valmistaudutaan Oulussa. Elokuvaa tähdittävät Rami Jaber, Prison Break eli Pako -sarjan näyttelijät Wenthworth Miller, Amaury Nolasco ja Robert Knepper.

– Faneille täytyy valitettavasti kertoa, että Wentworth ei tule Ouluun, sillä hänellä ei ole täällä kuvattavia kohtauksia, mutta Nolasco ja Knepper näyttelevät Oulussa, kuten myös Rami Jaber, kertoo projektipäällikkö Anne Laurila Pohjois-Suomen elokuvakomissiosta.

Elokuvaa kuvataan Oulun keskustassa lauantaina ja sunnuntaina, ja jo seuraavalla viikolla kuvaukset jatkuvat Los Angelesissa. Kun elokuva on valmis, tarkoituksena on järjestää Oulussa iso ensi-ilta.

Kortteleita ja teitä suljetaan

Luvassa on elokuvan taikaa.

Anne Laurila

Ouluun saapuu Yhdysvalloista noin viidentoista hengen tuotantoryhmä. Ryhmä on ollut tekemässä Fast & Furious -sarjaa. Kuvauksia varten on palkattu myös suomalaisia tekijöitä, ja tarvittaessa käytetään oululaisia avustajia.

Kuvauksia tehdään ydinkeskustassa, Limingantullissa ja Merikosken silloilla. Teitä ja kortteleita suljetaan turvallisuussyistä. Kaduille parkkeerattuja autoja joudutaan siirtämään kuvausten takia.

– Kohtauksilla olisi varmasti yleisöä, mutta suosittelen lämpimästi, että keskustan alueen kuvauksiin ei tultaisi turvallisuuden vuoksi. Sunnuntaina aamupäivällä esimerkiksi Pikisaareen menevältä sillalta voi seurata Merikosken silloilla tehtäviä kuvauksia.

Kuvausten aikataulu on tiukka, mutta näyttelijöitä on mahdollisuus nähdä torstai-iltana.

– Nolasco ja Jaber ovat mukana kauppatorilla järjestettävässä Polar Bear Pitching -tapahtumassa, eli siellä heitä voi käydä tapaamassa torstai-iltana, vinkkaa Laurila.

Tankkeja ei tule, mutta räjähdyksiä on luvassa

Takaa-ajossa auto lentää katon kautta ympäri, ja siinä räjähtelee.

Anne Laurila

Filmi on Jaberin neljäs lyhytelokuva. Siinä nähdään paljon nopeita autoja ja vauhdikkaita ajokohtauksia keskellä Oulua. Etukäteen kohutut tankit on elokuvasta jätetty pois, mutta räjähdyksiä on luvassa.

– Yhdessä isossa kohtauksessa Merikosken sillalla takaa-ajossa auto lentää katon kautta ympäri, ja siinä räjähtelee, Laurila paljastaa.

Vaativaa kohtausta on toteuttamassa erikoistehostefirma, jonka vastuulla on myös huolehtia ihmisten turvallisuudesta kuvauspaikalla räjähdyksen aikana.

– Luvassa on elokuvan taikaa. Näyttää siltä, että räjähdys on iso, mutta kyse on lavastuksesta. Ääntä tulee jonkin verran, mutta enemmän siinä haetaan visuaalista näyttävyyttä, Laurila sanoo.

Tavoitteena laaja kansainvälinen yleisö

Fate -elokuva yritetään saada kansainväliseen teatterilevitykseen. Tässä vaiheessa on varmaa, että se saa laajasti televisionäkyvyyttä Lähi-idässä. Sosiaalisen median levityksestä vastaa yhdysvaltalainen Star Club, joka esimerkiksi lisää julkisuuden henkilöiden some-näkyvyyttä.

Edellistä Oulussa kuvattua Jaberin mainosfilmiä on katsottu Youtubessa yli 1,8 miljoonaa kertaa.