Miesten kasvutarinat näyttämöllä – runollinen siirtolaisdokumentti kasvoi teatterin mittoihin

Kaksi kotimaista kantaesitystä. Pääosissa miehet. Yhdistävinä tekijöinä ovat myös pohjoisuus, itsensä ilmaisemisen vaikeus sekä isän ja pojan suhde. Oulun kaupunginteatterissa nähdään Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä ja Pekka Huotarin Pöljän pojan vakuutus.

teatteri
Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen ja näyttelijä-kirjalija Pekka Huotari
Taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen ohjaa Pekka Huotarin esikoisromaaniin perustuvan näytelmän Pöljän pojan vakuutus Oulun kaupunginteatterin pienelle näyttämölle. Suurelle näyttämölle syntyvän Laulu koti-ikävästä -näytelmän on ohjannut ja dramatisoinut omasta dokumenttielokuvastaan Mika Ronkainen.Timo Sipola / Yle

Oulun kaupunginteatteri tarjoaa tässä kuussa kaksi kotimaista kantaesitystä, jotka molemmat liittyvät aivan olennaisella tavalla Pohjois-Suomeen.

Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saa 18.2. oululaissyntyisen Pekka Huotarin romaaniin Pöljän pojan vakuutus perustuva monologi. Sen ohjaa Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen ja pääosaa esittää oululaissyntyinen Mika Nuojua.

Viinaan menevä tykinkuula

Huotarin esikoisromaaniin pohjautuva näytelmä kertoo Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin könynneestä miehestä, tivolin vedenneidon ja viinaan menevän tykinkuulan tuuraajan pojasta, joka on tyrinyt isoimman roolinsa: osansa miehenä ja isänä. Näytelmä penkoo mieheksi kasvamista nuoruudessa ja varhaisen keski-iän rumassa haaksirikossa.

– Halusin sen nimenomaan tänne ensimmäisenä esitettäväksi, sanoo Huotari.

Suurella näyttämöllä ensi-iltaan tulee 27.2. kuusamolaissyntyisen Mika Ronkaisen omasta dokumenttielokuvastaan Laulu koti-ikävästä dramatisoima ja ohjaama näytelmä.

Oululaisuuden ja pohjoissuomalaisuuden annetaan tänä keväänä reippaasti näkyä.

– Kaikki mitä me tehdään täällä pitää olla jaettavissa. Ne ovat tarkkoja tämän alueen kokemuksia, jotka aukeavat laajempaan tarkasteluun, arvioi Toivonen.

Suuri suomalainen tarina

Satojentuhansien suomalaisten Ruotsiin lähtö 1960- ja -70-luvuilla on yksi suuria kotimaisia tarinoita. Erityisen iso asia se oli Pohjois- ja Itä-Suomelle. Joistakin Pohjois-Suomen kunnista lähti muutamassa vuodessa jopa kolmannes väestöstä hakemaan leveämpää leipää kehittyneemmästä naapurimaasta.

Ronkaisen puolitoistatuntinen dokumenttielokuva Suomi-rokkari Kai Latvalehdon ja hänen isänsä automatkasta Oulusta Göteborgiin on kasvanut teatterissa 2,5-tuntiseksi teokseksi, missä on paljon sellaista mitä ei elokuvassa pystynyt kertomaan. Ronkainen kävi näytelmää varten läpi kaiken kuvatun materiaalin uudestaan.

– Tämä on enemmän kuin elokuva. Siinä on sellainen meta-taso eli kirjoitin itseni siihen näytelmään. Elokuvaohjaaja Mika Ronkainen, jota näyttelee Janne Raudaskoski, seikkailee tuolla lavalla. Siinä on myös paljon sellaista mitä tapahtui kuvausten aikana ja jo niitä ennenkin, kertoo Ronkainen viitaten esimerkiksi itsensä ja Latvalehdon joutumista ennakkotutkimusmatkalla puoliväkisin Göteborgin suomalaisten pikkurikollisten matkaan.

Kahden kotimaan välissä – ei missään

Kai Latvalehto on aina tuntenut itsensä ulkopuoliseksi. Lapsena Ruotsissa häntä hävetti olla suomalainen. 1980-luvun alussa Kain isä Tauno päätti, että on aika muuttaa takaisin Suomeen. Edelleenkään Kai ei tuntenut oloaan kotoisaksi. Hänhän ei muuttanut takaisin, vaan lähes vieraaseen maahan.

Laulu koti-ikävästä kertoo juurettomuudesta, syyllisyydestä, keski-iän kriisistä ja perhesalaisuuksista sekä sukupolvien välisestä kuilusta, joka kilometrien karttuessa alkaa sulautua yhteiseksi kokemukseksi koskettavine ja humoristisine keskusteluineen ja sattumineen.

Ronkaisen siirtolaiseepos puhuttelee laajasti sodan jälkeen syntyneitä sukupolvia, koska sen tarina tulee niin lähelle. Ruotsiin lähtijöitä löytyy jokaisen lähipiiristä ja monella on sukulaisia siellä vieläkin.

– Tämä tarina koskettaa käytännössä jokaista pohjoissuomalaista sukua ja perhettä, toteaa Ronkainen.

Ruotsinsuomalaiset ja turvapaikanhakijat

Laulu koti-ikävästä on myös Eurooppaan viime kesästä saakka suuntautuneen muuttoliikkeen myötä äärimmäisen ajankohtainen.

– Nykyisyyden ymmärtämiseen täytyy joskus käydä tekemässä voltti menneisyydessä, jotta se preesens kirkastuu siinä, muotoilee Toivonen.

Ronkainen puhuu ruotsinsuomalaisuuden ja viime vuoden turvapaikanhakijailmiön yhteydestä paljon suoremmin.

– Silloin 1960- 19070-luvun taitteessa Ruotsiin lähinnä maaseudulta muuttaneiden suomalaisten määrä oli ihan käsittämätön, satojatuhansia. Viime vuonna Suomeen tuli turvapaikanhakijoita 30 000 ja meillä on nyt muka kriisi siitä. Minusta ei ole perusteltua sanoa että meillä on kriisi, arvioi Ronkainen.

Nyt Ruotsissa, Suomessa ja koko Euroopassa käsillä oleva kansainvaellukseen vertautuva tilanne on tilastojen valossa tietysti hyvin toisenlainen kuin voimakkaimman Ruotsiin suuntautuneen suomalaisen muuttoliikkeen aikaan, jota Ronkaisen ansiokas teos käsittelee.

Ruotsissa oli 1960- ja -70-luvuilla suuri työvoimapula ja maahan haettiin aktiivisesti siirtotyöläisiä ympäri Eurooppaa ja laajemmaltakin. Haluttiin siis nimenomaan ulkomaista työvoimaa tekemään sellaisia töitä, jotka eivät ruotsalaisille oikein enää kelvanneet. Kaikille maahantulijoille oli tarjolla lähinnä teollisuustöitä ja suomalaisten tulijoiden asemaa helpotti tietysti myös yhteispohjoismainen työmarkkinasopimus. Ei tarvittu passia eikä oleskelulupaa.